11. tammikuuta 2019

Alkuvuoden kuulumiset

0 kommenttia


Viva täytti tammikuun alussa kymmenen kuukautta. Se olisi siis kisaikäinen tokossa. Ihan kamala ajatella, että tuon ikäisen koiran kanssa saisi luvan kanssa lähteä kisaamaan ja sen voisi odottaa osaavan alo-luokan juttuja - Vivahan on niin lapsi vielä! Riitan treenit ovat saaneet oman tokomotivaationi kohoamaan pilviin, ja tällä hetkellä laji motivoi enemmän kuin koskaan aikaisemmin. Huikeaa.

Loppuvuoden suurimmaksi projektiksi otin perusasennon ja seuruupaikan työstämisen edestä taaemmas ja päästä eroon korvan painamisesta jalkaan. Nämä alkavatkin pääsääntöisesti olla ihan hyvällä mallilla, mutta seuraaviksi työmaiksi ovat osoittautuneet pomppiminen seuruussa, hieman auki jäävä asento sekä pään asennon parantaminen inan verran ryhdikkäämmäksi. Kun keskittyminen on asiassa A, sitä nähtävästi tahtomattaankin vahvistaa asiaa B... Tässä ei kyllä työ lopu ikinä kesken, ja on ihan parasta päästä osaavien neuvojen myötä treenaamaan juttuja sillä tavalla kunnolla. Ehkä sitä joskus osaa itsekin kouluttaa vähän järkevämmin alusta alkaen – siihen viitaten tuo koostevideo. :D Seuruujuttujen lisäksi ollaan puuhailtu muun muassa pitoa ja muita perustaitoja.



Myös agility on alkanut motivoimaan minua yhä enemmän. Viime viikkoisissa treeneissä päästiin tekemään pientä hypyistä ja putkista koostuvaa radan pätkää ekaa kertaa ikinä. Samoin Viva pääsi kiipeämään madalletun A:n ekaa kertaa, ja eipä se ainakaan pelkäävän vaikuttanut. Agility tulee varmasti olemaan meille sellainen rakas höntsäilyharrastus kerran viikkoon. Rataa rakentaessamme Viva vaan huusi seinän vieressä kuin kidutettu sika, joten joku tehotreeni pitäisi nyt tuohon rauhoittumiseenkin ehtiä jossain välissä suunnittelemaan ja toteuttamaan. Mitä tehdä, kun olisi ihan liikaa treenattavaa ja ihan liian vähän aikaa?!

Toko- ja agilitymotivaation huidellessa pilvissä samaa ei voi sanoa koiratanssista. Kun edellä mainitut lajit tarjoavat "valmista" treenattavaa yllin kyllin, ei jaksaminen saatika sitten aika tahdo enää riittää ylimääräiseen ideointiin koiratanssin osalta. Joulukuun jälkeen ollaan treenattu koiratanssiin liittyen lähinnä vain itseni ympäri kiertämiselle käsky, ja siinä se. Vähän hävettää myöntää. Oli mulla jossain välissä kausi, kun intopiukeana rustasin puhelimen muistioon ideoita ohjelmalle, mutta tuo into laantui yhtä nopeasti kuin tulikin. Rämmitään nyt ainakin tämä valkkukevät loppuun, ja josko sitä sitten antaisi itselleen luvan keskittyä täysillä ihan vaan siihen tokoon.

Parin kuukauden päästä Viva pääseekin jo maksetuille unille luustokuvien merkeissä! Puhtaiden välikuvien jälkeen on oikeasti melko jännittävää nähdä, millaiseksi tilanne on kehittynyt ja millaiset lausunnot Kennelliitolta pamahtaa. Luuston tsekkauksen jälkeen on suunnitelmissa aloitella myös vetopuuhia canicrossin merkeissä. Joitakin ihan lyhyitä muutaman metrin vetoja olenkin Vivan kanssa jo testaillut ja se on kyllä luonnostaan sellainen vetojuhta, että suurempi työ tulee olemaan malttamisen ja pysähtymiskäskyn treenaamisessa, kuin varsinaisessa vedossa. No, vetäähän se lenkeilläkin toisinaan kuin mielipuoli, etten sinänsä ole yllättynyt.


Viva kävi viime viikolla taas fysioterapiassa. Kontrollikäynti venyi lomien takia tänne uuden vuoden puolelle, mutta eipä kropan tilanteessa ollut onneksi ehtinyt tapahtua mitään katastrofaalista. Päin vastoin, mitään akuuttia tarvetta esimerkiksi fasciamanipulaatiolle ei enää ollut ja kireydetkin olivat suurimmaksi osin helpottaneet lukuunottamatta hauksia ja lonkankoukistajia. Nyt jatkoon saimme treenattavaksi tassujen nostot oikeasti rauhallisessa mielentilassa siten, että Viva keskittyy tasapainoiluun eikä hae tukevaa askelta takajaloista. Samoin sain harjoitella tekemään hauislihaksen ja lonkankoukistajien venytykset sekä selän ojennukset, joita ollaan nyt tehty joka ilta lenkin jälkeen. Seuraava aika olisi tarkoitus varata noin kolmen viikon päähän, jolloin kontrolloidaan tilanne ja vaikeutetaan harjoituksia sekä monipuolistetaan venytyksiä.

Alla vertailuksi ensimmäinen ja kuudes harjoituskerta tassujen nostoissa. Melkoinen kehitys jo tuossa, huh!


Aika Viva-painotteiset kuulumiset taas, hups. Neelallekin kuuluu oikein mainiota! Se on ollut riemuissaan viileistä keleistä ja paksusta lumikerroksesta, jossa saa möyriä ja myllätä yllin kyllin. Korvia se on taas vähän rapsutellut, joskin olen lipsunut toisinaan antamaan sille Vivan nappuloita (jotka muuten vaihdoin nyt taannoin Brit Caren Endurancesta Profinen vastaavaan energy-versioon). Neelan kanssa höntsätreenaillaan milloin mitäkin. Uusin hittijuttu on se, että Neela saa itse tarjota ihan mitä tahansa toimintoa ja se saa palkan käytännössä mistä vaan. Se menee tuosta sellaisiin riemufiiliksiin, ettei voisi parempaa pikkukoiraa nähdäkään! Lisäksi olen Neelankin kanssa treenaillut kehonhallintajuttuja, kuten vastaavia tassujen nostoja sekä puolipalloilla erilaisia harjoituksia.



Tänä vuonna Neela täyttää kahdeksan vuotta, eli henkisesti mummosta tulee myös "virallisesti" mummoikäinen. Toivon, että tänäkin vuonna saadaan kokea hienoja seikkailuja ja nauttia yhteisestä arjesta täysin rinnoin! Vivakin täyttää pian yhden kokonaisen vuoden, ja samat toiveet minulla on myös Vivan suhteen. Seikkailuja, hetkiä, yhteistä arkea, kivoja treenejä ja hikisiä juoksulenkkejä. Ehkä kisavalmiiksi treenaamistakin, mutta ei ainakaan mitään pipo kireällä tapahtuvaa tavoitelistan ruksittamista. Ja vähän vähemmän hihnassa vetämistä ja autojen kyttäilyä. 

16. joulukuuta 2018

Hirveesti talvikivaa

0 kommenttia


Saako jo haaveilla pois keskustasta muutosta, vaikka siellä on asunut vasta 1,5 vuotta? Tänään oli koirilla ja minulla paljon talvikivaa: raikkaassa pakkasessa pihalla kirmailua ja myöhemmin samaa hommaa metsässä. Oikeastaan joka päivä viikon ajan on ollut talvikivaa. Kovin on elämä erilaista lomalla ja kaukana keskustan vilskeestä. Metsässä Viva on livennyt kolmesti jänisten perään ja vaikka kuinka karjaisin joka kerta, se ei reagoinut vaan lähti volyymit kaakossa juoksemaan saaliin perään. Mutta en oikeastaan jaksanut edes välittää, sillä näissä metsissä ei ole vaaraa vastaantulijoista tai läheisistä autoteistä. Katsotaan sitten Tampereella, kaivetaanko liina jälleen kaapista käyttöön. Autojen ja hihnakäytöksen suhteen tilanne on pysynyt melko stabiilina edelliseen päivitykseen nähden: joskus toimii kuin unelma ja joskus ei sitten sinne päinkään.



Olen hurahtanut koirihommiin taas oikein kunnolla. Kivaa. Eilen shoppailin Messarista koirille mm. ToppaPompan, fleecehihnoja, suloisen kettupannan joka yllä olevissakin kuvissa vilahtelee, herkkuja, tassuvahaa ja kauan himoitut puolipallot. Kelpaa jumpata! Vivan fyssariaika siirtyy valitettavasti ensi vuoden puolelle, sillä omien aikataulujen ja fysioterapeutin sairastumisen vuoksi ei keretty käymään huollossa ennen lomaa. Nyt vaan koitetaan pitää tilanne hallinnassa. Treenijuttujen puolesta taukoa tulee lomalla varmasti tarpeeksi, mutta liikuntaa ja vapaana rellestämistä on vaikeampaa lähteä täällä rajoittamaan. Enkä oikeastaan edes halua, niistä hihnalenkeistä kun saa Tampereellakin nauttia ihan riittämiin. Ravi-käsky alkaa jo vähän hahmottua juniorin päähän, vaikka vaikeaahan se vielä on hillitä hurjia menohaluja. Joka ilta ollaan nyt pidetty pieni kehonhuoltotuokio, eikä tilanne vaikuttaisi ainakaan pahentuneen viikossa.



Kivan päivän jälkeen kelpaa käydä uneksimaan siitä, josko mekin vielä joskus voitaisiin vakituisesti asua näin. Saatan myös salaa uneksia uudesta objektiivista: nämä kuvat on kuvattu lainassa olevalla 70-200mm, eikä kyllä olisi lainkaan hassumpi valinta se.

17. marraskuuta 2018

Aaltoliikettä

0 kommenttia


Viivaa on täyttänyt jo kahdeksan kuukautta! Syksyllä on ehtinyt tapahtua vaikka ja mitä niin koirien kuin muunkin elämän saralla, joten blogi on jäänyt vallan heitteille. Nyt luvassa on kuitenkin vihdoin pientä päivitystä. Strategisilta mitoiltaan Viva on 13,4kg ja korkeutta on varmasti jo päälle 50cm.

Syyskuussa pyörähti käyntiin kunnon treeniviikot: keskiviikkoisin on Riitan tokon junnujen jatkoryhmä, perjantaisin agilityn alkeiskurssi ja sunnuntaisin joka toinen viikko tanssitreenejä koiratanssivalkun merkeissä. Alkuun parhaimmillaan kolmet eri lajin ohjatut treenit viikossa tuntuivat hieman raskaalta. Treenaaminen itsessään on toki ihan älykivaa, mutta kun hallille matkustaminen on aina sellainen paljon aikaa ja energiaa syövä rupeama, niin välillä sitä joutuu patistelemaan itseään liikkeelle aika paljonkin. Kaamosmasennusta, syyskiireitä opiskeluissa ja ajoittaista väsymistä juniorin ailahtelevaan elämään on havaittavissa, mutta muuten arki rullaa varsin kivan tasaista tahtia.


Vivasta on parin kuukauden aikana kasvanut tyypillinen teinikoiran alku. Sen reaktiivisuus ympäristölle on lisääntynyt kohisten, ja olen jatkuvasti saanut opiskella reaktiivisen koiran sielunelämästä lisää. Syyspimeiden tultua työnsarkaa on aiheuttanut autojen (valojen) kyttäily, pimeään liittyvä epävarmuus ja mörköily sekä Vivan yleinen turhautuminen esimerkiksi hihnakävelyillä. Toisina päivinä kaikki toimii kuin unelma, kun taas toisina päivinä ympäristön ärsykkeet ovat vain kertakaikkisesti liian suuria mielenkiinnon kohteita, heittipä sitten volttia koiran edessä tai ihan sama mitä. Turhautumisen ja mörköilyn yhteydessä on esiintynyt myös äänenkäyttöä, ja Vivalla ei mikään sievä ja kevyt neitikoiran ääni olekaan... On kuitenkin ollut positiivista huomata se, että Vivalta löytyy myös rohkeutta tutustua itsenäisesti aluksi pelottavilta tuntuviin asioihin. Eräällä reissulla Viva säikähti Tampereen Koskipuistossa könöttävää isoa mustaa taideteosta ja pöhisi sille niskakarvat pystyssä, mutta päätti kuitenkin oma-aloitteisesti lähestyä sitä ja todeta, ettei se niin vaarallinen lopulta ollutkaan. Tultiinpa me myös eräällä iltalenkillä ilotulituksen yllättämiksi, eikä Viva ollut moksiskaan moisista äänistä.

Autojen kohdalla olen soveltanut LAT-tekniikkaa ja hankalissa paikoissa auttanut Vivaa käsitargettiin pyytämisellä, ja nuo ovat kyllä toimineet varsin hyvin. Vivalla on selkeä ajatus siitä, että kun se kuulee tai näkee kohtitulevan auton, se ottaa minuun kontaktia. Olen jo jonkin aikaa syöttänyt suurimman osan Vivan ruuasta pelkästään lenkeillä ja voinut näin ollen pitää vahvistetiheyden tarpeeksi korkeana, joten ollaan edistytty nätissä hihnakävelyssä ja autojen ohittamisessa Vivan hankalaan ikävaiheeseen nähden kyllä todella kivasti. Itseasiassa tuntuu, että ihan tässä viikon, parin sisään Viva on edistynyt asiassa todella valtavin harppauksin! Hihnakävelyitä pystyy tekemään melko hyvin myös autoteitä väistellen, mutta esimerkiksi metsään suunnatessamme on pakko kulkea vilkkaiden teiden viertä ja ylittääkin niitä parista kohtaa. No, positiivista on ainakin se, että treenipaikkoja ja -hetkiä on päivittäin tarjolla yllin kyllin.


Kuten aiemmin mainitsin, treenihallille kulkemisessa on nykyään oma haasteensa ja se liittyy nimenomaan autoihin. Kuljemme hallin läheisyyteen bussilla, mutta pysäkiltä on vielä vajaan parin kilsan kävelymatka metsätietä pitkin. Näin syksyllä kaikkien treenien ajoittuessa pimeään aikaan varsin kiva yhtälö on valmis: pimeys aiheuttaa omat epävarmuutensa, odotusarvo hallille pääsemisestä puolestaan kiihtymistä ja järjetöntä hihnassa vetämistä, pimeällä tiellä autojen valot loistavat jo kaukaa, tieltä ei pääse mihinkään kauemmas ottamaan etäisyyttä ja valitettavasti monet, myös hallille kurvaavat koiraharrastajat, ajavat Luhtaantietä ihan järkyttävän kovaa (kovempi vauhti = suurempi haaste).

Hallilla käynnistä tuli hiljattain puolentoista viikon tauko, ja se oli kyllä tehnyt hyvää! Siinä missä edellinen reissu hallille oli ihan totaalinen katastrofi, sujui viime keskiviikon treenimatka jopa vallan hyvin. Tokihan Viva veti ja oli kiihtynyt, mutta se tarjosi itse kontaktia jokaisen vastaantulevan auton kohdalla ja pääsimme ensimmäisiä kertoja ikinä jopa kävelemään tien reunaa eteenpäin samalla, kun auto ajoi ohi! Jipii, jipii! Ainoa jokseenkin toimiva tapa hallita kaaosta on ollut istuttaa Viva auton tullessa puskaan tien reunaan ja syöttää sitä suoraan suuhun huomion pois viemiseksi autosta, mutta tuo reissu toi taas uskoa siihen, että edistystä tapahtuu ja että ehkä olen jotakin onnistunut tekemään oikein. Sain myös tietää, että hallille pääsee metsäpolkujakin pitkin, joten oikein pahan teineilypäivän sattuessa kohdalle olisi silti mahdollista päästä hallille heittämättä hukkaan kaikkea autotreeneissä tapahtunutta edistystä.


Treeneissä on arjen tapaan mennyt välillä loistavasti ja välillä vähän huonommin. Tokotreeneissä Viva jaksaa keskittyä hyvin, kun taas parissa viime agitreenissä Viva on ollut vähän vähemmän kuulolla – se on haistellut maata, singonnut viereisen kentän aidan viereen kuulostelemaan meininkiä aidan toiselle puolella, juossut putkeen silloin kun huvittaa ja touhunnut kaikkea muuta kuin minun kanssani jotakin. Perkuleen junnu.  Viva kuitenkin selvästi nauttii agilityn harjoitteista, ja olen kyllä ollut varsin tyytyväinen päätökseeni hakea TamSK:in alkeiskurssille, vaikka alkuun olinkin todella skeptinen lajin suhteen. Ollaan yritetty ahkerasti vahvistaa myös taukomattoilua hallissa, ja siinäkin näkyy sama aaltoliike kuin kaikessa muussakin: joskus pentu malttaa hyvin, ja toisina kertoina se taas turhautuu käytännössä heti. Kotosalla treenailu sujuu kyllä kivasti entiseen tapaansa ja Viva on iän myötä viisastunut paljon!

Treenivideoita on tässä parin kuukauden aikana tullut kuvailtua ihan hävettävän vähän. Voisin kuitenkin kirjoitella itselleni muistiin, mitä kaikkea ollaan tässä syksyn mittaan puuhailtu.

Toko: käsitargettitreenit luoksetulossa, käsitargetin vahvistamista, etu- ja takapalkkatreeniä (kii ja taa), palkkasanatreeniä, perusasentoa (pois nojaamisesta, otettu vaan suoria pyörähdyksiä tyköön, tässä eniten tuskaa on tuottanut oman palkkakäden sijoittaminen oikeaan kohtaan), noutokapulan esittelyä, sit- ja down-käskyjen suullisia erotteluja, ryhdikästä istumista, luopumistreeniä (nyrkki-avokämmen-treenit), kontaktitreeniä, paikallaoloa (sekä istuen että maaten) ja down-up-vaihtoja namikäsien avulla


Asennonvaihtovideolla näkee muuten hyvin, kuinka olematon Vivan rintakehä on: makuuasennossa se ei saa käytännössä yhtään tukea rintakehästään.

Agility: 2on2off-käytös (pinta), putkitreenit, hyppy+putki, 2x2 porttitreeniä kepeille, kiertokäskyt rundi ja käänny



Koiratanssi: voltti- ja hyrrä-käskyt, död-käsky, bow-käsky, positiotreeniä, tassutempussa yleistämistä eri asennoissa esim. tassulla polven/kantapäiden koskettaminen ja pelkästään tassun nostaminen ilman kohdetta, close-positio, följa-positiossa oikean paikan vahvistamista, kosketusalustalta toiselle hakeutumista ja jonkin tehtävän suorittamista alustalla.


Vaikka elämä nuoren bordercollien kanssa ei aina ihan mitään ruusuilla tanssimista ole, olen silti ihan mielettömän kiitollinen Vivasta. Se on opettanut minulle jo nyt niin paljon kaikkea uutta ja tarjonnut ainutlaatuisia kokemuksia päästä kehittämään itseäni ja omaa osaamistani koirien parissa. Oikeissa käsissä Vivasta voisi tulla jotakin ihan huippua – harmi, että se joutui juuri minun koekaniiniksi opettamaan, että miten niiden koirien kanssa nyt treenattiinkaan... :D No ei vaan, eipä se koira sitä onneksi tiedä. Kotosalla Viva on maailman helpoin ja lutuisin sylikiehnääjä ja kainaloinen, ja saan päivästä toiseen ihmetellä tytön loputtoman positiivista asennetta kaikkeen. Enää en tarvitse edes herätyskelloa, sillä Vivalle on muodostunut tapa herättää minut läpsimällä tassulla naamaani... Että joo, sellainen tapaus se Viva-neiti.