16. joulukuuta 2018

Hirveesti talvikivaa

0 kommenttia


Saako jo haaveilla pois keskustasta muutosta, vaikka siellä on asunut vasta 1,5 vuotta? Tänään oli koirilla ja minulla paljon talvikivaa: raikkaassa pakkasessa pihalla kirmailua ja myöhemmin samaa hommaa metsässä. Oikeastaan joka päivä viikon ajan on ollut talvikivaa. Kovin on elämä erilaista lomalla ja kaukana keskustan vilskeestä. Metsässä Viva on livennyt kolmesti jänisten perään ja vaikka kuinka karjaisin joka kerta, se ei reagoinut vaan lähti volyymit kaakossa juoksemaan saaliin perään. Mutta en oikeastaan jaksanut edes välittää, sillä näissä metsissä ei ole vaaraa vastaantulijoista tai läheisistä autoteistä. Katsotaan sitten Tampereella, kaivetaanko liina jälleen kaapista käyttöön. Autojen ja hihnakäytöksen suhteen tilanne on pysynyt melko stabiilina edelliseen päivitykseen nähden: joskus toimii kuin unelma ja joskus ei sitten sinne päinkään.



Olen hurahtanut koirihommiin taas oikein kunnolla. Kivaa. Eilen shoppailin Messarista koirille mm. ToppaPompan, fleecehihnoja, suloisen kettupannan joka yllä olevissakin kuvissa vilahtelee, herkkuja, tassuvahaa ja kauan himoitut puolipallot. Kelpaa jumpata! Vivan fyssariaika siirtyy valitettavasti ensi vuoden puolelle, sillä omien aikataulujen ja fysioterapeutin sairastumisen vuoksi ei keretty käymään huollossa ennen lomaa. Nyt vaan koitetaan pitää tilanne hallinnassa. Treenijuttujen puolesta taukoa tulee lomalla varmasti tarpeeksi, mutta liikuntaa ja vapaana rellestämistä on vaikeampaa lähteä täällä rajoittamaan. Enkä oikeastaan edes halua, niistä hihnalenkeistä kun saa Tampereellakin nauttia ihan riittämiin. Ravi-käsky alkaa jo vähän hahmottua juniorin päähän, vaikka vaikeaahan se vielä on hillitä hurjia menohaluja. Joka ilta ollaan nyt pidetty pieni kehonhuoltotuokio, eikä tilanne vaikuttaisi ainakaan pahentuneen viikossa.



Kivan päivän jälkeen kelpaa käydä uneksimaan siitä, josko mekin vielä joskus voitaisiin vakituisesti asua näin. Saatan myös salaa uneksia uudesta objektiivista: nämä kuvat on kuvattu lainassa olevalla 70-200mm, eikä kyllä olisi lainkaan hassumpi valinta se.

17. marraskuuta 2018

Aaltoliikettä

0 kommenttia


Viivaa on täyttänyt jo kahdeksan kuukautta! Syksyllä on ehtinyt tapahtua vaikka ja mitä niin koirien kuin muunkin elämän saralla, joten blogi on jäänyt vallan heitteille. Nyt luvassa on kuitenkin vihdoin pientä päivitystä. Strategisilta mitoiltaan Viva on 13,4kg ja korkeutta on varmasti jo päälle 50cm.

Syyskuussa pyörähti käyntiin kunnon treeniviikot: keskiviikkoisin on Riitan tokon junnujen jatkoryhmä, perjantaisin agilityn alkeiskurssi ja sunnuntaisin joka toinen viikko tanssitreenejä koiratanssivalkun merkeissä. Alkuun parhaimmillaan kolmet eri lajin ohjatut treenit viikossa tuntuivat hieman raskaalta. Treenaaminen itsessään on toki ihan älykivaa, mutta kun hallille matkustaminen on aina sellainen paljon aikaa ja energiaa syövä rupeama, niin välillä sitä joutuu patistelemaan itseään liikkeelle aika paljonkin. Kaamosmasennusta, syyskiireitä opiskeluissa ja ajoittaista väsymistä juniorin ailahtelevaan elämään on havaittavissa, mutta muuten arki rullaa varsin kivan tasaista tahtia.


Vivasta on parin kuukauden aikana kasvanut tyypillinen teinikoiran alku. Sen reaktiivisuus ympäristölle on lisääntynyt kohisten, ja olen jatkuvasti saanut opiskella reaktiivisen koiran sielunelämästä lisää. Syyspimeiden tultua työnsarkaa on aiheuttanut autojen (valojen) kyttäily, pimeään liittyvä epävarmuus ja mörköily sekä Vivan yleinen turhautuminen esimerkiksi hihnakävelyillä. Toisina päivinä kaikki toimii kuin unelma, kun taas toisina päivinä ympäristön ärsykkeet ovat vain kertakaikkisesti liian suuria mielenkiinnon kohteita, heittipä sitten volttia koiran edessä tai ihan sama mitä. Turhautumisen ja mörköilyn yhteydessä on esiintynyt myös äänenkäyttöä, ja Vivalla ei mikään sievä ja kevyt neitikoiran ääni olekaan... On kuitenkin ollut positiivista huomata se, että Vivalta löytyy myös rohkeutta tutustua itsenäisesti aluksi pelottavilta tuntuviin asioihin. Eräällä reissulla Viva säikähti Tampereen Koskipuistossa könöttävää isoa mustaa taideteosta ja pöhisi sille niskakarvat pystyssä, mutta päätti kuitenkin oma-aloitteisesti lähestyä sitä ja todeta, ettei se niin vaarallinen lopulta ollutkaan. Tultiinpa me myös eräällä iltalenkillä ilotulituksen yllättämiksi, eikä Viva ollut moksiskaan moisista äänistä.

Autojen kohdalla olen soveltanut LAT-tekniikkaa ja hankalissa paikoissa auttanut Vivaa käsitargettiin pyytämisellä, ja nuo ovat kyllä toimineet varsin hyvin. Vivalla on selkeä ajatus siitä, että kun se kuulee tai näkee kohtitulevan auton, se ottaa minuun kontaktia. Olen jo jonkin aikaa syöttänyt suurimman osan Vivan ruuasta pelkästään lenkeillä ja voinut näin ollen pitää vahvistetiheyden tarpeeksi korkeana, joten ollaan edistytty nätissä hihnakävelyssä ja autojen ohittamisessa Vivan hankalaan ikävaiheeseen nähden kyllä todella kivasti. Itseasiassa tuntuu, että ihan tässä viikon, parin sisään Viva on edistynyt asiassa todella valtavin harppauksin! Hihnakävelyitä pystyy tekemään melko hyvin myös autoteitä väistellen, mutta esimerkiksi metsään suunnatessamme on pakko kulkea vilkkaiden teiden viertä ja ylittääkin niitä parista kohtaa. No, positiivista on ainakin se, että treenipaikkoja ja -hetkiä on päivittäin tarjolla yllin kyllin.


Kuten aiemmin mainitsin, treenihallille kulkemisessa on nykyään oma haasteensa ja se liittyy nimenomaan autoihin. Kuljemme hallin läheisyyteen bussilla, mutta pysäkiltä on vielä vajaan parin kilsan kävelymatka metsätietä pitkin. Näin syksyllä kaikkien treenien ajoittuessa pimeään aikaan varsin kiva yhtälö on valmis: pimeys aiheuttaa omat epävarmuutensa, odotusarvo hallille pääsemisestä puolestaan kiihtymistä ja järjetöntä hihnassa vetämistä, pimeällä tiellä autojen valot loistavat jo kaukaa, tieltä ei pääse mihinkään kauemmas ottamaan etäisyyttä ja valitettavasti monet, myös hallille kurvaavat koiraharrastajat, ajavat Luhtaantietä ihan järkyttävän kovaa (kovempi vauhti = suurempi haaste).

Hallilla käynnistä tuli hiljattain puolentoista viikon tauko, ja se oli kyllä tehnyt hyvää! Siinä missä edellinen reissu hallille oli ihan totaalinen katastrofi, sujui viime keskiviikon treenimatka jopa vallan hyvin. Tokihan Viva veti ja oli kiihtynyt, mutta se tarjosi itse kontaktia jokaisen vastaantulevan auton kohdalla ja pääsimme ensimmäisiä kertoja ikinä jopa kävelemään tien reunaa eteenpäin samalla, kun auto ajoi ohi! Jipii, jipii! Ainoa jokseenkin toimiva tapa hallita kaaosta on ollut istuttaa Viva auton tullessa puskaan tien reunaan ja syöttää sitä suoraan suuhun huomion pois viemiseksi autosta, mutta tuo reissu toi taas uskoa siihen, että edistystä tapahtuu ja että ehkä olen jotakin onnistunut tekemään oikein. Sain myös tietää, että hallille pääsee metsäpolkujakin pitkin, joten oikein pahan teineilypäivän sattuessa kohdalle olisi silti mahdollista päästä hallille heittämättä hukkaan kaikkea autotreeneissä tapahtunutta edistystä.


Treeneissä on arjen tapaan mennyt välillä loistavasti ja välillä vähän huonommin. Tokotreeneissä Viva jaksaa keskittyä hyvin, kun taas parissa viime agitreenissä Viva on ollut vähän vähemmän kuulolla – se on haistellut maata, singonnut viereisen kentän aidan viereen kuulostelemaan meininkiä aidan toiselle puolella, juossut putkeen silloin kun huvittaa ja touhunnut kaikkea muuta kuin minun kanssani jotakin. Perkuleen junnu.  Viva kuitenkin selvästi nauttii agilityn harjoitteista, ja olen kyllä ollut varsin tyytyväinen päätökseeni hakea TamSK:in alkeiskurssille, vaikka alkuun olinkin todella skeptinen lajin suhteen. Ollaan yritetty ahkerasti vahvistaa myös taukomattoilua hallissa, ja siinäkin näkyy sama aaltoliike kuin kaikessa muussakin: joskus pentu malttaa hyvin, ja toisina kertoina se taas turhautuu käytännössä heti. Kotosalla treenailu sujuu kyllä kivasti entiseen tapaansa ja Viva on iän myötä viisastunut paljon!

Treenivideoita on tässä parin kuukauden aikana tullut kuvailtua ihan hävettävän vähän. Voisin kuitenkin kirjoitella itselleni muistiin, mitä kaikkea ollaan tässä syksyn mittaan puuhailtu.

Toko: käsitargettitreenit luoksetulossa, käsitargetin vahvistamista, etu- ja takapalkkatreeniä (kii ja taa), palkkasanatreeniä, perusasentoa (pois nojaamisesta, otettu vaan suoria pyörähdyksiä tyköön, tässä eniten tuskaa on tuottanut oman palkkakäden sijoittaminen oikeaan kohtaan), noutokapulan esittelyä, sit- ja down-käskyjen suullisia erotteluja, ryhdikästä istumista, luopumistreeniä (nyrkki-avokämmen-treenit), kontaktitreeniä, paikallaoloa (sekä istuen että maaten) ja down-up-vaihtoja namikäsien avulla


Asennonvaihtovideolla näkee muuten hyvin, kuinka olematon Vivan rintakehä on: makuuasennossa se ei saa käytännössä yhtään tukea rintakehästään.

Agility: 2on2off-käytös (pinta), putkitreenit, hyppy+putki, 2x2 porttitreeniä kepeille, kiertokäskyt rundi ja käänny




Koiratanssi: voltti- ja hyrrä-käskyt, död-käsky, bow-käsky, positiotreeniä, tassutempussa yleistämistä eri asennoissa esim. tassulla polven/kantapäiden koskettaminen ja pelkästään tassun nostaminen ilman kohdetta, close-positio, följa-positiossa oikean paikan vahvistamista, kosketusalustalta toiselle hakeutumista ja jonkin tehtävän suorittamista alustalla.


Vaikka elämä nuoren bordercollien kanssa ei aina ihan mitään ruusuilla tanssimista ole, olen silti ihan mielettömän kiitollinen Vivasta. Se on opettanut minulle jo nyt niin paljon kaikkea uutta ja tarjonnut ainutlaatuisia kokemuksia päästä kehittämään itseäni ja omaa osaamistani koirien parissa. Oikeissa käsissä Vivasta voisi tulla jotakin ihan huippua – harmi, että se joutui juuri minun koekaniiniksi opettamaan, että miten niiden koirien kanssa nyt treenattiinkaan... :D No ei vaan, eipä se koira sitä onneksi tiedä. Kotosalla Viva on maailman helpoin ja lutuisin sylikiehnääjä ja kainaloinen, ja saan päivästä toiseen ihmetellä tytön loputtoman positiivista asennetta kaikkeen. Enää en tarvitse edes herätyskelloa, sillä Vivalle on muodostunut tapa herättää minut läpsimällä tassulla naamaani... Että joo, sellainen tapaus se Viva-neiti.

13. marraskuuta 2018

Kiristää, jännittää, puristaa, aristaa

0 kommenttia
Syksyn mittaan Vivalla alkoi esiintyä epämääräisiä oireita: kylkien nuoleskelua, takapään kirputtamista, kropan rapsuttelua, selällään kierimistä, tassujen pureskelua ja hännän jahtaamista. Alkuun käytiin tutkimassa näitä iho-oireina ja suljettiin pois ulkoloiset sekä kapi, mutta kummempaa parannusta ei tullut. Yhdistelin sittemmin oireita kasvukipuiluun ja jumeihin. Käytiin pari kertaa osteopaatti Markus Laioksella Riihimäellä, ja hän havaitsi Vivan kropassa selkeää epäbalanssia ja kiertyneisyyttä. Hoidoista ei kuitenkaan ollut merkittävää hyötyä oireiden kannalta, vaikka muuten Viva vastasikin hoitoihin hyvin ja oli esimerkiksi huomattavasti rentoutuneempi hoitojen jälkeen.

Kun Viva sitten muutamana päivänä keventeli painoaan takajaloiltaan oudosti ja ontui vasenta etutassuaan liikunnan jälkeen, päätin varata ajan ortopedin tutkimukseen viime viikon keskiviikolle. Taivuteltaessa raajoja läpi Viva reagoi voimakkaasti vasemman takajalan reisiluun paineluun sekä vasemman olkanivelen koukistukseen. Näin ollen päätettiin ottaa välikuvat, jotta voitaisiin poissulkea ikävämmät syyt oireiden taustalla. Kuvat olivat luojan kiitos täysin puhtaat, ja rauhoituksessa taivuteltaessa vasemmasta olasta löytyi huomattavaa kireyttä. Olan oireilu on siis todennäköisesti lihasperäistä, ja muut oireet viittaavat panosteiittiin – aivan kuten itse arvelinkin. Viva sai viikon kipulääkekuurin ja lähetteen fysioterapiaan. Oli kuitenkin oikea päätös viedä Viva tutkimuksiin ja kuviin, sillä nyt sai varmuuden sille, ettei oireiden taustalla ole ainakaan mikään vakavampi luustoperäinen kipuilu.


Tänään kävimme ensimmäistä kertaa fysioterapiassa Marika Ruottisella, ja löydöksinä oli hieman enemmänkin kuin pelkkää olan alueelle sijoittuvaa lihaskireyttä: käytännössä koko koira oli täynnä jumia, kireyttä, jännittyneisyyttä ja aristusta. Voi miten kiva. Viva on kyllä sellainen tyyppi – kuten varmaan moni muukin käyttöbortsu – ettei se säästele itseään yhtään leikkiessään tai juostessaan vapaana. Niiltä osin ei ehkä edes ole niin ihme, että tähän on päädytty, vaikka kyllähän Vivan kropan tilanne minut silti hieman yllätti. Myös hihnassa vetäminen on varmasti vaikuttanut osaltaan kireyksien syntyyn.

"Molemmin puolin alemmat lapalihakset ovat melko jännittyneet. Rintalihas oikealla on jonkin verran jännittynyt. Oikea hauksien lihasrunko on jonkin verran jännittynyt. Molemmilla puolilla olkanivelen sisäpinnalla lihasten kiinnitysalueet ovat jännittyneet. Vasemmalla kyynärpään ojentaja aristaa ja olkanivelen taivutus on aristava. Oikealla kyynärpään ojentaja on rento ja olkanivelen taivutus aristaa vähemmän. Sekä oikea että vasen hauis kiristävät venytyksessä. Selän ojentajalihas on etuselässä hyvin jännittynyt, lanneselässä selän ojentajat myös aristaa. Etureiden sisäpinta erityisesti oikealla on aristava. Pohje on aristava molemmin puolin, oikea pohje voimakkaammin. Vasemmalla polven takana takareiden kiinnitysalue aristaa. Oikean takajalan lihasmassa on vahvempi kuin vasemman takajalan. Viva ei haluaisi antaa takajalkoja venytykseen. Kun ne sinne saadaan, Viva vastustelee ojennuksen loppuosaa todennäköisesti lonkankoukistajan kireyden vuoksi." 

Tällä käynnillä Viva sai fasciamanipulaatiota lihasten kiinnitysalueille. Se vastasi käsittelyyn todella nopeasti, ja lihasten aristus väheni jo hetken käsittelyn jälkeen. Kokonaisuudessaan Viva malttoi olla käsiteltävänä ihan hyvin, vaikka vajaan tunnin sessio rauhallista olemista vaatikin juniori-ikäiseltä ihan hirveästi malttamista. Loppupuolella Viva kävi jo makoilemaankin suht rauhassa. Kotiläksyksi saimme harjoitella rauhallista kylkimakuuta (asia, jonka opettamista on vain tullut lykättyä) sekä ylipäätään raajojen käsittelyä ja liikuttelua, sillä etenkin takajalkojen käsitteleminen oli Vivasta erityisen epämiellyttävää. Lisäksi treenilistalle tuli paikallaan seisomisen ja aseteltavana olemisen opettamista, ravi-käskyn treenaamista ja pieniä venytysharjoituksia.

Seuraava fyssariaika olisi sitten parin viikon päästä, jolloin ollaan toivon mukaan edistytty rauhallisessa kylkimakuussa sen verran, että voidaan aloittaa venytyksiä. Myös muita vahvistavia harjoituksia olisi tarkoitus aloittaa sitten. Joudutaan nyt vähän rajoittamaan Vivan liikuntaa etenkin ajallisesti mutta myös laadullisesti (ei niin paljoa rämäpäänä metsässä kiitämistä saatika mitään kovin vauhdikkaita agility-harjoitteita). Onpahan ainakin hyvä syy pureutua entistä syvemmin hihnakäytöksen vahvistamiseen ja vetämättä kulkemiseen.

29. syyskuuta 2018

Treenilokin ensimmäinen luku

0 kommenttia
Kivoja uutisia harrastusrintamalta! Täällä starttaa pian kunnon aktiivisyksy, kun meidän arkea täyttää lokakuusta alkaen kolmet viikottaiset treenit. Hain ja pääsin sekä koiratanssin valkkuryhmään että agilityn alkeiskurssille Tamskille. Tämän lisäksi viime viikolla pyörähti käyntiin Riitta Kivimäen penturyhmän treenit.

Ehkä eniten täpinöissäni olen kuitenkin koiratanssin valkkupaikasta, sillä kuulopuheiden perusteella elin täysin siinä uskossa, ettei valkkua tai mitään säännöllisesti pyörivää ryhmää saataisi kokoon tänäkään vuonna. Vaan toisin kävi. Koiratanssin osalta kirjoitin eräänä tylsänä työpäivänä syksylle muutamia tavoitteita: 1) nykyisen seuruuposition työstäminen, 2) jonkin toisen erilaisen position treenaaminen, 3) peruuttamiseen lisää etäisyyttä ja suoran linjan vahvistamista, 4) pieniä temppuja lisää, esim. pyörähdykset ja jalkojen välistä peruutukset (ja sitten kun näitä on kertynyt enemmän niin ketjutuksen alkeistreeniä) ja 5) lisää erilaista targettityöskentelyä, esim. targetilta toiselle hakeutumista ja kosketuskeppiä.



Entäpä sitten se agility? Mitä ihmettä se tekee meidän treenikalenterissa? Agilityn piti olla ajatuksena haudattu ja kuopattu, mutta jotenkin päädyin silti hakemaan kurssille. Pieni kipinä TK:n pentukurssilta taisi siis itsellenikin sitten kuitenkin jäädä. Tamskin kurssille järjestettiin karsintatilaisuus 16.9., jossa päästiin Vivan kanssa näyttämään yhteistyötämme mm. leikkien, tehtäviä tekemällä ja parin esteen (putki, puomi maassa ja hyppy) parissa. Viva leikki kivasti, teki käsitargetti-, paikallaolo ja luoksetulotehtävät hienosti ja esteetkin muistuivat melko pian pennun mieleen. Putkesta se ei alkuun tullut (jossakin mielenhäiriössä taputin käsiäni putken suulla, että ei nyt mikään yllätys sinänsä ettei tullut), mutta ensimmäisen onnistumisen jälkeen toinen kerta olikin jo hurjan kivaa. Puomille menon se tarjosi heti itse ja hypyissä se tuli kivasti sekä namille että kuolleelle lelulle.



Penturyhmän treenit 19.9.

Riitan treeneissä ajauduttiin jotenkin kummasti penturyhmään, vaikka meillä Vivan kanssa on jo pohjia paljon tehtynä. Ensimmäisen treenikerran jälkeen päätin silti jatkaa ko. ryhmässä, sillä harjoitteita sai sovellettua hyvin omaan tasoon eikä muut treeniajat oikein olisi sopineet meidän kalenteriin. Ekoissa treeneissä harjoiteltiin palkkasanoja sekä targetilla pyörimistä. Vivan kanssa keskityimme nami-lelu -vaihtoihin (tip ja jes) ja lelu-lelu -vaihtoihin, jotka menivät paljon paremmin kuin olin odottanut. Kotosalla Vivalla on ollut taipumusta jäädä kiinni namipalkkaan sen ollessa edelleen lelupalkkaa vahvempi, mutta noissa treeneissä Viva vaihtoi namista leluun todella sujuvasti. Ainoastaan jäädessäni palkkaamaan pidemmäksi aikaa namilla tai pyytäessäni jotakin tehtävää ja palkatessani ensin namilla ja siirtymällä sitten leluun, Viva jäi hieman tuijottelemaan taskua ja sen oli vaikeaa siirtyä leikkimään.



Tehtiin treeneissä myös huomio siitä, että Viva ennakoi nameja melkoisesti vasemmalta puolelta tuleviksi. Voin kyllä ihan kädet ylhäällä myöntää, että olen ehkä tietoisestikin kasvattanut siitä "vasemmanpuoleisen". Lenkeillä namit tulevat aina vasemmalta (ja esim. kaikissa takeissani namitasku on aina vasen tasku) ja treenitaskuunkin namit aina kummasti eksyvät vasemmalle puolelle. Tätä kaavaa pitäisi nyt saada rikottua. Myös vatipyörimisessä huomasi selkeästi sen, että vasenta ollaan tehty enemmän ja vasemmalle pyöriessä Viva pystyi pitämään etutassut paremmin targetilla kuin oikealle pyöriessä. Nyt siis kunnon kuuri oikeaa puolta vähän joka juttuun.



Saa nähdä tulenko kirjoittelemaan treeneistä tänne blogin puolelle vai johonkin omiin salaisiin vihkosiini. Lupasin itselleni kuitenkin suunnitella, asettaa tavoitteita ja seurata tavoitteiden toteutumista ihan kunnolla, sillä ilman suunnitelmaa meidän (minun) tekemisestä tulee niin helposti sellaista päämäärätöntä haahuilua. Myös videoiminen on jäänyt valitettavan vähälle. Ohessa on kuitenkin videoita taannoisista treeneistä,  joista saa melko hyvän kuvan Vivan tämänhetkisestä tekemisestä.

Olen ihan mielettömän innoissani päästessäni aloittamaan harrastushulinat nyt vihdoin kunnolla! Viva on ainakin osoittanut olevansa todella kiva treenikaveri myös halliympäristössä, joten en malta odottaakaan, mihin tämä syksy ja yhteinen tekeminen meidät vielä vie.

5. syyskuuta 2018

Puolivuotias Viva

0 kommenttia


Katselin taannoin Vivan 7-viikkoisvideoita melkein itkua tihrustaen – miten pieni ja sievä se olikaan! Eilen Vivalle tuli täyteen puoli vuotta, ja sievä tyttö se kyllä edelleen on. Pieni ei enää niinkään. Painoa Vivalla on 11,8kg ja korkeutta 48-49cm.

Puolivuotias Viva on arjessa jo varsin miellyttävä. Se on rauhoittunut pikkupentuajoista todella nopeasti, kun ei niistäkään kuitenkaan niin kauaa ole. Aamu viiden herättäjästä on tullut kunnon aamuköllöttelijä, ja usein aamun ensimmäisen pissatuksen jälkeen Viva painelee takaisin unille. Sisäsiisti se on ollut jo hyvän tovin, ja ulkona se reagoi "tee"-käskyyn varsin hyvin. Sellainen pikkupennun järsimisvimma on jo kaukana takana päin. Kompostiverkkoja olen ottanut pois esimerkiksi kenkähyllyn edestä (ja kengät ovat kyllä saaneet olla rauhassa), mutta yksinolohuoneessa eli makkarissa verkot saavat olla tietokoneen johtojen edessä varmuuden vuoksi vielä jonkin aikaa.

Kotona ollessamme Viva joko nukkuu, puuhailee itsekseen jotakin (eli yleensä suolestaa pehmoleluja...) tai on mukana meidän tekemisissämme. Se on henkisesti aivan sylivauva, ja esimerkiksi iltaisin sohvalla makoillessamme Viva kiehnää itsensä mahdollisimman lähelle meitä. Tämän haittapuolena on se, että myös yöllä se haluaa nukkua mahdollisimman lähellä minua, mikä on ajoittain heikentänyt oman uneni laatua. Kuten emänsäkin, Viva on ihan fanaattinen nuolemaan. Jos sitä ei kieltäisi, se varmaan nuolisi niin kauan, että sen kuivunut kieli olisi tarttunut ihoon kiinni. Toisinaan Viva innostuu vielä mälväämään kättä hampaillaankin, mutta se osaa (yleensä) säädellä puruvoimaansa ja lopettaa kiellosta.


Monet arkea helpottavat käytösmallit, kuten vuoron odottaminen ja luvan kysyminen, ovat Vivalla jo melko vahvoja, mutta kyllä arjesta vielä paljon kehitettävääkin löytyy: toisinaan Viva vetää hihnassa kuin höyryveturi, ja jos se turhautuu esimerkiksi liian hitaaseen kävelytempoon Neelan takia, se saattaa alkaa repiä ja roikkua hihnassaan. Myös toisten koirien ohituksia tarvitsee treenata enemmän, sillä kiinnostavia koiria pentu kyllä pyrkisi lähestymään keinolla millä hyvänsä.

Mitään suurempia fiksaatioita Viva ei ole vielä kehittänyt, mutta kaksi asiaa ovat sen mielestä erityisen kiinnostavia: kynäneulojeni muoviset suojakorkit ja maasta löytyvät syödyt purukumit. En edes käsitä miten Viva kykenee bongaamaan purukumit sillä tavalla! Se kyllä irrottaa niistä käskystä, mutta aivan pienimmätkin purkkapallot jostain katukiveyksen kulmauksesta etsiytyvät varmasti sen suuhun, ellen itse huomaa niitä ensin. Insuliinineulojen korkit puolestaan unohtuvat joskus sohvapöydälle, ja Viva käy aina säännöllisin väliajoin tsekkaamassa pöydältä löytyisikö sieltä korkkeja.


Tekstin kuvat ©Alexandra S.

Viva elää tällä hetkellä jonkinlaista pientä mörköikää. Se on pöhissyt milloin millekin, ja se kuulee sekä reagoi myös tuttuihin ääniin eri tavalla kuin aiemmin. Ensimmäiset pimeät illat olivat sille kovin jännittävä juttu, mutta nyt se on jo tottunut siihen, että ulkona voi olla välillä pimeääkin. Mitään kovin järisyttävää tai suurta teini-iän murrosta Viva ei kuitenkaan ole vielä kokenut, joskin saa nyt nähdä miten tilanne etenee, kun ikää tulee lisää. Harmikseni Viva on oppinut reagoimaan Neelan vartiohaukkuun haukkumalla itsekin. Parvekkeen lisäksi Neela saattaa vartioida ohikulkijoita esimerkiksi lähipuistoissa hengaillessamme, jolloin myös Viva on yhtynyt kuoroon ja pöhissyt pariin kertaan. Neelan haukkuminen myös järkiään keskeyttää Vivan senhetkisen tekemisen: esimerkiksi eilen pennun huomio karkasi treenitilanteesta heti toisaalle, kun Neela yllättäen haukahti ohikulkijoille. Onneksi Neela ei turhan usein hauku, mutta toivon silti ettei Viva yleistäisi tätä käytöstä kaikkien koirien haukkuihin.

Mörköilystään huolimatta Viva on edelleen ihan mahdottoman sosiaalinen tapaus. Se kyllä luopuu kiinnostavistakin ihmisistä käskystä ja osaa lenkeillä ohittaa vastaantulijat noteeraamatta heitä sen enempää, mutta voisi silti olla ihan järkevää kiinnittää nyt hetkeksi enemmän huomiota tiettyjen käytösmallien opettamiseen. Voisin nimittäin kuvitella Vivan olevan juuri sellainen koira, joka lähtee tokokehästä palkkaamaan itsensä kivojen tyyppien luo yleisöön. Talomme hississä on tullut välillä kiusallisia tilanteita, kun hissiin on meidän lisäksi tullut joku muukin ja pentu on sanan varsinaisessa merkityksessä seonnut riemusta. Ja vielä kiusallisempaa on se, että Viva hyppii ja pusuttelee surutta sekä lyö aina vahingossa kovan luupäänsä vasten ihmisten kasvoja. Hauskaahan tuo riemu vaan kaikkien mielestä on, mutta sen soveliaisuudesta voidaan olla montaa mieltä.

Viva on yhtä lailla myös koirasosiaalinen, ja se on tullut hyvin juttuun kaikkien tapaamiensa koirien kanssa. Se osaa sovittaa leikkiään hienosti leikkikaverin mukaan: pienen coton-pennun kanssa Viva leikkii maan tasalla varovaisesti ja nätisti, kun taas isompien kavereiden kanssa se painii täysillä. Jahtausleikit ovat parasta mitä Viva tietää ja se voisi vaan juosta loputtomiin. Uusien koirien kanssa Viva on toisinaan ollut aluksi hieman varovainen ja mielistelevä, mutta yleensä ei mene kauaakaan, kun Viva on jo haastamassa kaveria juoksuleikkiin. Ihan hyvin ottaen huomioon sen, että Viva on elänyt pentuaikansa epäsosiaalinen kärttykoira seuranaan.



Jokin aika sitten Viva alkoi lintujen lisäksi osoittaa kiinnostusta myös autoja kohtaan. Autojen kohdalla puutuin heti edes katseluun ja nyt ollaan taas tilanteessa, jossa Viva ei juurikaan kiinnitä huomiota niihin. Vanhempieni luona käydessä kuitenkin huomasi selkeästi sen, että hiljaisemmilla teillä vastaantulevat yksittäiset autot olivat pennusta paljon kiinnostavampia, kuin täällä keskustan liepeillä oleva autojen vilinä. Myös hämärällä autojen valot ovat kiinnostaneet Vivaa enemmän, mutta se on kuitenkin luopunut niistä joko oma-aloitteisesti tai viimeistään käskystä. Lintujen kohdalla ollaan edetty siihen, että voimme esimerkiksi treenailla puistossa melko huoletta, vaikka pululauma ruokailisikin lähistöllä. Jos olen liian hidas luopumiskäskyni kanssa, Viva saattaa kyllä edelleen jähmettyä kyttäämään, mutta toisina päivinä se taas saattaa ohittaa linnut ihan vierestä todella mallikkaasti. Ota siitä nyt selvää. Metsässä se kyllä säntää lintujen perään, jos en ole itse ehtinyt reagoimaan tarpeeksi ajoissa.

Viva on tähän asti ollut kovin kivan oloinen treenikaveri. Se on innokkaasti mukana kaikessa, ja se palkkautuu niin namilla kuin lelullakin. Lelut ovat alkaneet kiinnostaa sitä yhä enemmän ja enemmän, ja se on kehittynyt yhdessä leikkimisessä todella hienosti. Häiriössä (ts. halliympäristössä) ollaan treenattu taas vaihteeksi niin vähän, etten tiedä miten leikki sujuisi siellä nyt. Syksymmällä sen sitten näkee. Lelut tekee siitä hieman häslän, mutta ainakaan tulevaisuudessa ei kyllä varmastikaan tule olemaan ongelmaa saada tekemiseen ja liikkeisiin vauhtia lelupalkan avulla. Vivan keskittymiskyky on vieläkin melko alkeellisella tasolla, ja jos palkka ei ole vähänkään tarpeeksi hyvä, sen kyllä huomaa Vivasta pian. Taukokäytös ("Käy siihen") on Vivalla vahva, joskin treeneissä en ole laittanut sitä tauolle häkkiin tai matolle vaan ainoastaan makaamaan johonkin lähettyville, joten en tiedä miten se häkissä tai matolla pysyisi.

Mitään varsinaista lajitreeniä ei olla vielä(kään) kunnolla aloitettu, vaikka toki paljon ollaan treenattu esimerkiksi nopeita käskyihin reagoimisia, kestoa tuttuihin asioihin, positiotreeniä, targettitreeniä, kaukopalkalle työskentelyä ja kaikkea muuta hyödyllistä perusjuttua. Toisaalta paljon Viva kyllä jo osaa ja oppii mielellään uuttakin. Tarjoamisessa Viva on vielä vähän huono, ja se tarjoaa lähinnä tuttuja asioita tai viimeksi treenattua asiaa. Joitakin temppujakin ollaan jo harjoiteltu, mutta olen halunnut keskittyä nykyisten työstämiseen vahvemmaksi enkä opettaa heti alkuun kymmeniä temppuja ei niin varmaksi. Kehonhallintajuttuja ollaan tehty ihan hävettävän vähän, vaikka niistäkin olisi tanssikoiralle huomattavaa hyötyä. Tässä pitää kyllä ryhdistäytyä!

Kokosin alle vielä listaa käskyistä, joihin Viva reagoi tai joita harjoittelemme:
  • Palkkasanat tip, jes ja super
  • Vapautus: vapaa (asennosta), saa mennä (esim. saa irrota metsässä), ole hyvä (saa ottaa ruokaa) ja etsi (saa etsiä nameja)
  • Taukokäytös: käy siihenpetiin (menee matolle)
  • Paikallapysyminen: staymalta (tämä on rennompi "ole siinä" -käsky). Paikallaoloa treenattu tosi vähän.
  • Luopuminen: jätä (luopumiskäsky), anna olla (tästä on muodostunut vähän sellanen rennompi et nyt viittis -käsky luopumiselle, jossa en vaadi kontaktia vaan ainoastaan tekemisen tai huomion siirtymisen muualle)
  • Lähellä pysyminen: tässä (vahvistan edelleen tosi paljon namilla), täppä (käsitargetti)
  • Luoksetulo: vislaus, komma, rennommissa tilanteissa tule tai Viva
  • Asennot: sit ja down, reagoi myös Neelan maahanmenokäskyyn maahan. Näitä on treenattu paljon (nopeaa reagointia ja erottelua), osaa hyvin. Maahanmenossa heittää välillä edelleen lonkalle.
  • Irrottaminen: irti, reagoi käskyyn hyvin. 
  • Positiot: between (jalkojen välissä), följa (seuruupositio). Positioissa treenattu eri suuntia. Ei osaa erotella suullisesta vihjeestä, vaan ohjaan kädellä oikeaan positioon.
  • Perusasento: tykö, ei reagoi vielä käskyyn vaan tarvitsee käsiavun. Treenattu vaan vasemmalle puolelle.
  • Takapään käyttö: loota (vastapäivään) ja boksi (myötäpäivään). Tarjoaa lähinnä vastapäivään kiertämistä käskystä, treenattu siinä myös etäisyyttä.
  • Temppuja: suk ja sak (menee vasemman tai oikean jalan ali), tassu ja toinen (tassun antaminen, projektina häivyttää käsiapua), pakki (peruutus, treenattu suoraa linjaa ja etäisyyttä)



Viva on tässä reilun neljän yhteisen kuukauden aikana luikerrellut itsensä lujasti minun ja monen muunkin sydämeen. Teini-ikä ja vanhemmaksi varttuminen tuovat varmasti mukanaan omat kuvionsa, mutta toivon, että Vivan hupsu ja elämäniloinen asenne säilyisi aina!

29. elokuuta 2018

Virta tuo syksyn lehtiä

0 kommenttia


Kesä alkaa kääntymään syksyksi – vihdoin. Päiväkohtaisia tekemisiä ei ole tullut enää hetkeen kirjattua ylös, mutta se kertoo lähinnä siitä, että elämä on palannut pentuhypetyksen aikakaudesta takaisin tavalliseksi ja varsin mielekkääksi arjeksi, jota saan jakaa kahden upean koiran kanssa.

Elokuun alussa koirat pääsivät näyttämään taitonsa pidemmissä yksinoloissa. Kesän ajan rutiini kyllä säilyi lähes päivittäisillä tunnin parin yksinoloilla, mutta ensimmäiset yli neljän tunnin yksinolonsa Viva koki vasta tuolloin elokuun alussa. Neelakaan ei ole joutunut olemaan yksin oikeastaan ollenkaan yli viittä tuntia pidempään tässä vuoden Tampereella asumisen aikana (saatika ollut haukkumatta noin pitkiä yksinoloja), joten hieman jännityksellä sain jättää koirat kotiin töihin lähtiessäni.

Mutta hienostihan ne olivat olleet. Reilu kuuden tunnin hiljainen ja tuhoton yksinolo tuntui jo valtavalta erävoitolta, mutta vielä paremmalta tuntui seuraavan päivän yli kahdeksan tunnin onnistunut yksinolo. Myös muutamat muut pidemmät yksinolot menivät loistavasti. Ennen kaikkea olen tyytyväinen siihen, että Neelan haukkukaudesta päästiin yli, mutta myös siihen, että Viva vaikuttaisi omaksuneen ajatuksen nukkumisesta yksinolojen aikana hyvin. Opiskelujen jatkuessa syksyllä tuollaisia pidempiä yksinolopätkiä tulee enää harvoin, mutta on silti ihan huippua, että tänä syksynä saan lähteä yliopistolle ja rientoihin paljon luottavaisemmin mielin kuin vuosi sitten. (Koputetaan silti varmuuden vuoksi puuta, ettei pennun teini-ikä tee hallaa yksinolojen suhteen. Kop, kop.)

Lampaita ja luontoelpymistä

Sunnuntaina 12.8. oli Peatdigger-kasvattien paimennuspäivä Launoisten kartanolla Virpi Niemisen opissa. Tämähän oli Vivan ensimmäinen kerta lampailla, joten oli todella mielenkiintoista päästä näkemään miten ne vietit ja vaistot sieltä nousivat pintaan. Viva oli heti ensi näkemältä kiinnostunut lambeista ja käytti silmäänsä vahvasti. Se pyrki pitämään lammasjengin kasassa varsin oma-aloitteisesti, eli oma tehtäväni oli lähinnä seisoa siellä missä olisin vähiten tiellä. Sytyttely oli kyllä kivaa puuhaa, ja pieni kipinän poikanen itsellenikin syttyi. Reissussa positiivista oli myös se, että Viva odotti ensimmäistä kertaa autossa häkissä ja joka kerta kun menin sitä sieltä hakemaan se vain haukoitellen heräili unilta.



Ehkä hieman odotetustikin kasvattaja kiinnitti huomiota Vivan painoon/rakenteeseen. Omaan silmääni oli jo aiemmin pistänyt se, että Viva oli bortsupennuksi hieman pehmeässä kunnossa. Ei se sentään lihava ollut, mutta varaa olla solakampi kyllä löytyi. Koko kesän ollessa hirveän lämmin ja ulkoilujen painottuessa lähinnä sellaiseen vapaana hengailuun puistoissa en kyllä yhtään ihmettele, että asian laita oli noin. Onneksi säät ovat nyt jo viilenneet inhimillisempiin lukemiin, joten reippaampaa metsälenkkeilyä on voinut harrastaa vihdoin koko kesän edestä ja se näkyy kyllä positiivisesti Vivan kropassakin.

Muutaman päivän tauko metsälenkkeilystä aiheutti sen, että ekalla kerralla tauon jälkeen Viva vetäisi metsässä ihan jäätävät kierrokset ja se vain sinkoili sinne tänne eikä ollut kyllä lainkaan hallinnassa. Tilanne onneksi korjaantui heti seuraavan päivän metsäreissulla, jolla se jäi jo oma-aloitteisesti odottamaan minua ja Neelaa. Olemme nyt metsäilleet oikeastaan joka aamu, vaihdellen vajaasta tunnista pariinkin tuntiin. Luoksarit ovat toimineet hyvin, ja metsän muututtua pennun silmissä taas vähän normaalimmaksi paikaksi olen saanut treenattua hyvin myös lähellä pysymistä ja mielenkiintoisista rapinoista luopumista. Törmättiinpä me yksi aamu kettuunkin, jota Viva tosin säikähti ja sinkosi täten täysin vastakkaiseen suuntaan kuin karkuun lähtenyt repolainen...



Viva ehti innostua vedestäkin sopivasti ennen säiden viilentymistä. Eräällä iltalenkillä koukkasimme Mältinrannan kautta, jossa Viva yllättäen lähti kahlailemaan ja juoksentelemaan rantaan, ja lopulta innostui uimaankin. Hieman harmitti ettei ollut flexiä mukana, sillä tuossa Tammerkosken alkupäässä kuitenkin virtaa melkoisesti enkä täten uskaltanut antaa Vivan uida enempää. Seuraavana lämpimänä päivänä suunnattiin kuitenkin vielä uudestaan rantaan, tällä kertaa flexein varustautuneena, ja Viva pääsi hengailemaan vedessä oikein sydämensä kyllyydestä.

Hyvä pöhinä päällä

Keskiviikko 15.8. oli kunnon pöhinäpäivä. Ensin Viva säikähti työmaalta kuuluvaa pauketta (asumme työmaan vieressä, joten samoja paukkeita se on kuullut koko pentuaikansa). Sitten se pelästyi junaa (asumme myös junaradan vieressä), ja vielä tämän jälkeen pöhisi lastenrattaille. Myös rappukäytävän varjot ja Postin jakelupyörä olivat kovin epäilyttäviä, ja ne aiheuttivat pennussa erinäisiä puff-, pöhh-, ja vuhh-äänteitä. Muina päivinä vastaavaa ei ole esiintynyt, ainakaan tuossa mittakaavassa, että luultavasti siitä ensimmäisestä säikähdyksestä jäi vain jonkinasteinen pöhinä-mode päälle.

Lauantaina 18.8. oltiinkin sitten ihmettelemässä Blockfest-pöhinää keskustassa. Musiikista ja ihmispaljoudesta eivät liiemmin Neela kuin Vivakaan välittäneet, mutta ne maahan kylvetyt ruuat ja roskat... voi jösses. Matkalla kotiin meinasi jo hieman usko loppua, kun ihmistungoksessa liikkuminen koirien kanssa oli jo itsessäänkin tarpeeksi vaikeaa ja sitten piti vielä bongailla ruuantähteet sekä lasinsirut ennen koiria. Muutamat ranut taisi mennä parempiin suihin, mutta kotiin selvittiin ehjin anturoin ja ilman vatsanväänteitä. Ensi kerralla mietin kyllä kahdesti ennen vastaavan reissun toteuttamista, mutta tulipahan taas todettua, että ihan kaupunkikelpoisia koiria noista on noin muuten kasvanut.



Eikä hyvä pöhinä tähän vielä loppunut! Seuraavana päivänä suunnattiin Vivan kanssa ensimmäistä kertaa TamSK:n hallille Niihamaan turisteiksi koiratanssin möllikisoihin. Tehtiin häkkitreeniä ja puuhasteltiin lämppäalueella jotain pientä. Viva oli toki alkuun varsin jännittynyt ja reagoi koirien haukkuihin sun muihin, mutta rentoutui kuitenkin pian. Halusin tsekata parit esitykset lähempää, joten jätin lopuksi (väsyneen) Vivan kevythäkkiinsä ja siellähän se piippasi. Ymmärrettävää se toki oli, sillä noita häiriötilanteita on ollut vaan niin vähän, ja oli toki ahnehtimista jättää se sinne heti yksin muutoin onnistuneen häkkitreenin jälkeen. Tuon hallireissun jälkeen Viva on kummasti alkanut vetäytyä häkkiinsä nukkumaan aiempaa enemmän.


Hyvää pöhinää - kategoriaan voisi laittaa vielä Vivan ja Kuje-pennun treffit. Viimeksi paimenlapset tapasivat Vivan ollessa 8-viikkoinen, jolloin kokoeroa olikin ihan kiitettävästi. Nyt Viva oli kirinyt kokoeroa kiinni ja juniorit saivat kyllä kivat rallit aikaiseksi. Huomasi selkeästi sen, että kyseessä oli samanrotuiset koirat: ne olivat heti samalla aaltopituudella ja tulivat loistavasti juttuun.

Mitä tänään syötäisiin?

Sämpylöitä nyt ainakin. Eräänä torstaina lenkkeilimme Kaupin vinttariradan viereiselle nurmialueelle treenaamaan ja kuvaamaan. Vivan kanssa tehtiin tuttuja treenijuttuja ja Neela sai keskittyä poseeraamiseen. Yllättäen Viva sinkosi keskelle metsää ja tuli takaisin näköpiiriini kokonainen sämpylä suussa, jonka se sitten ehti hotkaista kitusiinsa alta aikayksikön. Metsästä löytyi iso kasa lisää homeisia kinkkutäytesämpylöitä, jotka oltiin todennäköisesti jätetty metsäneläimille syötäväksi. Henki tuossa pennussa nimittäin ainakin vielä pihisee... Vähän toki aina säikäyttää tuollaiset epämääräiset ruokakasat, joita on Tampereen metsissä tullut kyllä ennenkin vastaan. Eläinlääkärireissulta ei silti elokuussa kokonaan vältytty, sillä Neelalle äityi ärhäkkä silmätulehdus. Kymmenen päivän ab- ja kosteustippakuurilla tulehdus kuitenkin helpotti.



Ruokateema sai jatkoa, kun muutama päivä sitten reissattiin bussilla Peten Koiratarvikkeeseen herkkuostoksille. Ostin kehuttuja Naturis-pötköjä, jotka eivät kyllä mene meillä jatkoon. Koirat tykkäsivät, mutta hinta oli melkoisen tyyris ja ainakin kanapötköjen koostumus oli omaan makuuni turhan mureneva. Vivan maailmanvalloituskausi tuntuu nyt päässeen oikein kunnolla käyntiin, eikä se enää motivoidu kuivanappuloistaan lenkeillä samalla tavalla kuin pikkupentuna. Toistaiseksi Neelalta yli jääneet Barking Headsin Salmon-nappulat ovat olleet Vippikselle tosi suurta herkkua, mutta eiköhän se tuohonkin vaihteluun melko pian kyllästy. Seuraavaksi taidan lähteä koluamaan kauppojen ale-lapuin varustettuja sisäelinvalikoimia ja kokata treeninamit itse.

Maanantaina saavuttiin taas kotikonnuilleni pariksi päiväksi. Lomailun lisäksi käväistiin pennun kanssa paikallisten koirayhdistyksien koirakouluissa nauttimassa häiriöstä. Viva teki hommia vallan motivoituneesti ja työskenteli kivalla draivilla esimerkiksi seuruussa. Harvinaista herkkua oli saada treeneihin myös ihka oma hovikuvaaja, joka taltioi Vivasta ja minusta mielettömiä otoksia! Kiitos Alexandra!



Eilen teimme muutaman kilometrin metsälenkin vanhoissa tutuissa lenkkimaastoissa (ja olen saanut poimia hirvikärpäsiä pois päästäni tasaiseen tahtiin). Oli kyllä ihan huippua nähdä miten Neela rallatteli riemuissaan pitkin tuttuja polkuja. Vivaakin sai pitää huoletta vapaana, sillä lottovoittokin on todennäköisempää kuin se, että noissa metsissä tulisi vastaan joku. Kyllähän koirat kulkee mulla Tampereenkin metsissä vapaana, mutta siellä nuo kaiken maailman city-ketut ja -jänikset, sivistyksen läheisyys ja suuri todennäköisyys kanssaretkeilijöiden kohtaamiseen asettavat aina omat rajoituksensa huolettomalle lenkkeilylle. Neelahan nyt menee vapaana vaikka missä, mutta suuresti saalisviettisen ja hallinnaltaan keskeneräisen juniorin kanssa homma on vähän eri.

Siinäpä se! Me ollaan kyllä jo varsin valmiita syksyyn. Pimeneviä iltoja varten saa taas kaivaa heijastinjutut kaapista, ja Vivalle pääsen ehkä vähän shoppailemaankin jotain uutta. Luvassa on kaikkea kivaa niin treenirintamalla kuin muutenkin. Vivan puolivuotissynttäreihin on enää viikko, ja sitten kertoilen tarkemmin millainen juniori tuo eläköön-tyyppi oikein on!

11. elokuuta 2018

Leikkiä opiskelemassa

0 kommenttia
Elokuun alussa osallistuimme Mika Jalosen leikki- ja motivointikoulutukseen omien leikkimistä koskevien epävarmuuksieni takia. Muistiinpanot ja ajatusten koonti tulee nyt vähän jälkijunassa, mutta olenpahan ainakin ehtinyt prosessoimaan ja pohtimaan koulutuksen oppeja ja antia kunnolla!

Tip tap zip zap...

Koulutus alkoi teoriaosuudella, jossa keskustelimme lähinnä yleisesti koiran palkkaamisesta ja motivoinnista. Mika toi paljon esille eri palkkamuotojen erottelua omilla vihjesanoilla, jota olen Vivalle jossain määrin toteuttanutkin. Vihjesanojen tarkoitushan on se, että koira aktivoituu ohjaajan kautta vastaanottamaan halutun palkinnon. Namipalkalle meillä on ollut käytössä zip, lelulle jes ja sosiaaliselle superrrr. En kuitenkaan ole ollut kovin vakuuttunut mahdollisten ehdollistumien vahvuudesta. Ainoastaan sosiaalisessa palkassa super ja käsien levittäminen saa pennun riemuissaan hyppäämään jalkojani vasten, eli se todellakin aktivoituu näistä merkeistä vastaanottamaan sosiaalista palkkaa.

Koulutuksen jälkeen vaihdoin namin palkkasanaksi tip, joka sointuu suuhuni paremmin ja muistuttaa vähemmän Vivan istumiskäskyä kuin epämääräiseksi suhuäänteeksi vääntyvä zip. Treenilistalle sain vihjesanojen erottelua ja ehdollistuman testaamista siten, että koiran toiselle puolelle asetetaan namipalkka ja toiselle puolelle lelu, ja koiran tulisi vihjesanoista suunnata oikealle palkalle. Vielä en ole tätä uskaltanut kokeilla, mutta palkkasanat tuntuvat kyllä jo aiheuttavan pennussa nimenomaan luvassa olevaan palkkaan suuntautuvaa reagointia.



Leikki on vain leikkiä

Jos koiraa jatkuvasti palkataan namilla, koira ei välttämättä osaa edes leikkiä. Okei, no shit Sherlock. Tämä oli minulle kuitenkin jotenkin huomionarvoista kuulla, sillä vaikka kuinka olen yrittänyt kannustaa itseäni leikkimään Vivan kanssa rohkeammin, tulee namikäsi aina etsiytyneeksi taskuun, ja turvaudun siihen tuttuun ja turvalliseen namipalkkaan. Viva jääkin todella helposti "kiinni" nameihin, koska niitä on käytetty yksinkertaisesti niin paljon.

Toki koiratanssi- ja tokokoiralle namista palkkautumisesta on paljon hyötyä. Minun tulisi kuitenkin keskittyä aiempaa enemmän miettimään leikin ja sosiaalisen palkan prosentteja suhteessa namipalkkaukseen, jotta namipalkkauksesta ei tulisi liian korostunutta. Kokeissa ja kisoissa sosiaalinen palkka ja ohjaajan hyväksyntä ovat kuitenkin ne ainoat saatavilla olevat palkat, joten jos jonkin osan pitäisi olla korostunut, niin nimenomaan sen sosiaalisen palkan.

Ja sitten ehkä se tärkein: leikki on vain leikkiä. Ei niin vakavaa, eikä ainakaan mitään teknistä suorittamista! Leikissä tempo ja rytmi vaihtelee, ja oikeastaan leikki on pelkkää improvisaatiota. Vaikka käsikirjoitusta onnistuneeseen leikkiin ei voida antaa, hyvän leikin elementtejä voidaan toki listata: siihen kuuluu yllätyksellisyyttä, ja ohjaajan tehtävä on luoda leikkiin rytmiä, suuntaa, kiihdytyksiä sekä muita elementtejä. Ohjaajan leikki tähtää kuitenkin aina koiran ja ohjaajan kahdenkeskiseen vuorovaikutukseen, jossa lelu on parhaimmillaan vain välittäjä.

Lisäksi leikkiä voidaan käyttää puskurikäytöksenä sen ilmentämiseen, miten koira reagoi ympäristöön. Leikin merkitys puskurikäytöksenä onkin tullut jo todettua, sillä Viva syttyi leikkimään kovin kehnosti taannoin käymällämme agilityn pentukurssilla. Ja ihmekös tuo, kun halliympäristössä (ja etenkin sellaisessa, jossa viereisillä kentillä aksataan täyttä häkää) on tullut vierailtua ja treenattua niin hirvittävän vähän. Kehno syttyminen leikkiin siis indikoi sitä, että Viva otti ympäristöstä paljon häiriötä ja sen keskittyminen suuntautui pitkälti viereisten kenttien ääniin.

"No leikkikääs nyt sitten"

Keskusteluosuuden jälkeen siirryimme käytännön harjoituksiin ja saimme olla Vivan kanssa vuorossa ensimmäisinä. Oli hieman kuumottavaa siirtyä tyhjälle kentälle tuijottavien silmäparien eteen ohjeena "No, leikkikääs nyt sitten", kun muutenkin leikki on aiheuttanut minulle niin paljon epävarmuuksia. Mutta siitäkin selvittiin, fiuh!

Näistä ekan setin leikeistä ei valitettavasti ole videoita, mutta Viva leikki ja oli hollilla yllättävän kivasti huolimatta siitä, että ympäristö oli sille aivan uusi. Sain palautteeksi olla itse aktiivisempi ("Juokse nyt hyvä nainen kun sulla on pitkät jalat millä juosta!" ), sillä en voi olettaa pennun syttyvän täydellä palolla mukaan ellen itsekään ole täysillä mukana. Lisäksi sain ohjeeksi käyttää rohkeammin ääntä ja jättää lelun turhan vatkaamisen pois (joka vaan jotenkin huomaamatta tulee kuvioihin). Ensimmäisissä seteissä sekoilin myös palkkasanan ja niiden surullisenkuuluisten namien kanssa, eli niihinkin tuli kiinnittää tarkemmin huomiota.

Tokassa setissä sitten leikittiin näiden neuvojen saattelemana. Sain ohjeeksi heittää lelua eteen ja vapauttaa Vivan lelulle lähtien itse juoksemaan sen perään, mutta kuten videolta näkyy, sen fokus siirtyi sitten lelusta minun liikkeeseeni (ja meinasi tulla törmäyksiä). Kuollutta olemme toki treenanneet mutta lähinnä siten, että Viva lähtee itse lelulle ja palaa sitten lelun kanssa luokseni jatkamaan leikkiä.



Videolla näkyy myös se, että keskittyessäni pitämään liikettä ja aktiivista tempoa yllä leikkiin sisältyi paljon tuollaisia tarkoituksettomia äkkinäisiä suunnanvaihtoja ja vatkaamisia, mitkä eivät toki ole hyvä juttu tämänikäisen koiran ollessa kyseessä – eivätkä välttämättä kuulu leikkiin muutenkaan. Ja kuten myös yllä totesin, taas se namikäsi etsiytyi taskulle tuossa lelunirrotusvaiheessa, vaikka palkkana irrotuksesta olisi vallan hyvin voinut käyttää sitä seuraavaa leikkiä...

Pienen tauon jälkeen otettiin sitten sama vielä kerran uusiksi ja nyt – voitettuani edellisessä juoksussa lelun itselleni – Viva fokusoitui leluun ihan eri tavalla ja nappasikin sen itselleen! Turhaa vatkaamistahan tuossa leikissä edelleen oli, mutta Viva motivoitui leikkiin ihan mielettömällä innolla.



Nyt koulutuksen jälkeen olen pyrkinyt keskittymään leikissä enemmän omaan rooliini. Pyrin toisaalta olemaan aktiivinen ja tuomaan leikkiin yllätyksellisyyttä sekä sellaista yhdessä tekemisen iloa, mutta toisaalta jättääkseni pois tuon turhan vatkaamisen ja vetoleikissä koiran kuljettamisen pitkin maita ja mantuja, olen joutunut tietoisesti keskittymään melko passiivisen roolin ylläpitoon varsinaisessa vetoleikkiosuudessa. Hampaiden vaihtumisen myötä Viva on alkanut vetää intensiivisemmin, ja se syttyy erittäin paljon siitä, että luon sille pientä vastusta kyljistä tai rintakehästä painamalla. Tokihan leikki on paljon muutakin kuin pelkkää vetämistä, mutta olen silti kovin tyytyväinen tähän kehitykseen. Nyt vaan pitäisi uskaltaa soveltaa leikkiä siihen palkkaamiseen, kun toistaiseksi olemme vielä keskittyneet harjoittelemaan yhteistä säveltä ihan erillisinä harjoituksina.



Jos jostakin saan olla erityisen ylpeä niin siitä, että Viva tuo lelun jaettavaksi yhteiseen leikkiin aina niin mielellään! Pentu on kehittynyt kuolleelle juoksemisessa ihan huimasti tässä reilun viikon aikana, ja se reagoi lelun palkkasanaan juoksemalla kuolleelle, vaikka sillä ei oltaisi hetkeen leikittykään. Mahtava juttu treenien kannalta! Ehkä suurimpana oivalluksena on kuitenkin ollut se, että leikin ei tarvitse olla tietynlaista, koska se on vain mun ja koirani välinen juttu. Tämän johdosta epävarmuudet ovat lieventyneet, olen leikkinyt Vivan kanssa rohkeammin ja olen saanut huomata sen, miten kivaa meillä onkaan juostessamme päättömästi lelun perässä ja ilman lelua.

Superrrr pentu!

8. elokuuta 2018

Vivan 21-viikkoiskooste

0 kommenttia


Viimeksi tuli uhottua viikottaisten päiväkirjamerkintöjen lopettamisesta, kun Vivalla tulisi viisi kuukauttta mittariin. Vaan vielä mitä. Päivän aktiviteettien näpyttely puhelimen muistioon on jo niin rutinoitunutta, että taas tuli kasattua yhden viikon tapahtumat yhteen. Ja kivahan näitä on lueskella sitten myöhemmin!

Sunnuntai 29.7.

Herätyskello herätti viiden maissa, ja suunnattiin koirien kanssa kunnon metsäreissulle aamun viileyteen ja raikkauteen. Asuinalueemme lähipuistoissa Viva saa juoksennella "vapaana" liinan kanssa (autoteiden läheisyyden ja lintujen paljouden takia), mutta metsässä pidän sitä irti. Pentu otti kyllä kaiken ilon irti vapaudesta ja siitä, ettei liina ollut pyörimässä jaloissa. Viva pysyi kuitenkin hienosti hollilla, tuli luokse kutsuttaessa ja jäi useaan otteeseen varmistamaan, että Neela ja minä pysyttiin mukana.


Kotikentällä tehtiin sitten vielä pari seuruupätkää. Olen nyt pyrkinyt tekemään tosi lyhyitä pätkiä ja kasvattamaan Vivalle suurta motivaatiota seuruuseen palaamalla aina välillä myös imuutukseen. Motivaatio sillä alkaakin olla jo melkoisen kiva, joten seuraavaksi pitäisi vaan uskaltaa hilata tavoitteita hieman eteenpäin.

Maanantai 30.7.

Maanantaina juhlittiin omia synttäreitäni ja käytiin syömässä ravintola Kaislassa, jonka terassille olivat myös koirat tervetulleita. Pääosin Viva malttoi olla rauhassa ruokailumme ajan, mutta terassilla pörränneet linnut ja pöytien alta löytyneet ruuantähteet aiheuttivat pieniä haasteita pennun itsehillinnälle. Ruokailun jälkeen käveltiin vielä pieni lenkki Näsinpuistossa.

Illalla treenailtiin tassujen asettamista boksiin, jalkojen väliin hakeutumista eri kulmista ja boksin päällä pyörimistä myötäpäivään. Tassujen asettaminen boksiin on edelleen ihan hirmuisen vaikeaa Vivalle. Se ymmärtää kyllä jollakin tasolla, että takatassutkin pitäisi saada laatikon sisäpuolelle, mutta yrittäessään tätä lopputuloksena on se, että se pomppaa nopeasti etutassuillaan laatikosta pois saatuaan takatassunsa sinne. Ei auta kuin metsästää isompaa laatikkoa (vaikka nykyinenkin on oikeasti melkoisen iso) ja jatkaa harjoittelua.

Yöllä sattui ja tapahtui, joten meillä vieraili ensihoitajat. Viva ja Neela olivat makoilleet kumpikin makkarissa portin takana ihan äärirauhallisina välittämättä siitä, että keskellä yötä kotiin tupsahtaa kaksi vierasta miestä tavaroineen päivineen. Tiedä sitten onko se hyvä vai huono asia, etteivät koirat reagoi yöllä saapuviin vieraisiin miehiin. 

Tiistai 31.7.

Lepopäivä.

Keskiviikko 1.8.

Painoa Vivalla oli 11,6kg.

Aamulla puistossa Viva pääsi leikkimään pienen coton-pennun kanssa. Vivalla ja tuolla valkoisella pölypallolla oli ihan valtavasti kokoeroa, mutta Viva leikki hirvittävän nätisti makuullaan antaen pienemmän pomppia päällänsä. Leikkitreffien jälkeen treenattiin vielä seuruupositioon hakeutumista positio-vapautus-positio -treenillä, jossa Viva hakeutui oikeaan paikkaan hyvin.

Päivällä suunnattiin rautatieasemalle. Emme tulleet käyneeksi siellä pennun parhaimpina sosiaalistamisviikkoina, joten halusin nyt nähdä miten Viva reagoi uuteen ympäristöön. Vastaus: ei sitten mitenkään. Viva ei tuntunut välittävän mitään liukkaista lattioista, ihmisvilinästä saatika junien äänistä. Toisaalta noihin kaikkiin se on kaupunkikoirana tottunut jo muutenkin, ja tulihan sen kanssa käytyä esimerkiksi ostoskeskuksessa sosiaalistumassa. Napsaisin asematunnelissa parit kuvat, joten siinä tuli tehtyä nopeat paikallaoloharkatkin.


Asemalta siirryttiin Stockmannin alakerran Espresso Houseen, jonne koirat ovat tervetulleita. Tuntui jotenkin väärältä kävellä Stockan liukuovista sisään kahden koiran kanssa, mutta eipä koirat tuntuneet aiheuttavan muissa asiakkaissa kuin lähinnä ihastuneita huokauksia ja hymyileviä osoitteluita. Kahvikin tuotiin minulle oikein pöytään asti. Fiksu barista lienee tajusi, että poukkoilevan pennun ja vielä yhden ylimääräisen koiran ja kahvikupin kanssa kulkemisesta ei voisi seurata mitään hyvää... 

Sekä Neela että Viva olivat kahvilassa kuin kotonaan. Palkkailin Vivaa rauhassa makoilusta, ja oikeastaan enemmän jouduin pyytämään Neelaa pysymään aloillaan. Vivaa tuli silittämään mies pienen taaperon kanssa ja pentu loisti taas taitavuudellaan: se heilutti varovasti häntää, haisteli lasta ja antoi pieniä pusuja tämän käsille ja naamalle. Tällaisen käytöksen Viva saisi kyllä omaksua muitakin ihmisiä kohtaan sen kaamean hyppimisen, pusuttelun, hännän sekä pepun vatkaamisen sekä yleisen häseltämisen sijaan. Vaikka no, eipä se auta kuin suunnata syyllistävä katse itseä kohti ja todeta, että mitäs ei olla harjoiteltu.

Lopulta karvainen seurueeni nukahti tyytyväisenä kahvilan sohvan alle.



Torstai 2.8.

Torstain kohokohta oli Mika Jalosen leikki- ja motivointikoulutus Ylöjärvellä. Ilmoittauduin koulutukseen lähinnä siitä syystä, että olen ollut todella epävarma meidän leikistä ja leikin käyttämisestä palkkaamisessa. Koulutuksen anti näihin epävarmuuksiin oli valtava, ja sain kokea monia oivalluksia aiheesta. Voisin kirjoitella näistä tarkemmin omaan postaukseensa.

Viva keskittyi yhteiseen tekemiseen todella hienosti, vaikka treenitila oli sille uusi. Tauoilla pidin Vivaa kevythäkissä ja palkkailin rauhassa olemisesta. Pääosin tämä meni hyvin ja Viva nukahtikin häkkiin, mutta toisen koirakon ollessa leikkivuorossa Viva vähän vetäisi kierroksia iloisista huudahduksista ja alkoi vinkumaan. Yllätyin kuitenkin miten hienosti taukokäytös aluksi meni (nukahtaminen), sillä emme ole harjoitelleet häkissä olemista tuollaisessa häiriössä ollenkaan. Syksyn tullen päästään toivottavasti treeniryhmiin treenaamaan, jolloin tuota taukoiluakin voi paremmin harjoitella häiriössä.

Alla yksi pätkä leikistä ja todistusaineistokuva Vivasta nukkumassa häkissään. On kyllä kauheaa katsoa ja analysoida omaa leikkiä (mm. miten paljon siinä on kaikkea turhaa vatkaamista), joten jätetään sekin puuha suosiolla siihen erilliseen postaukseensa.


Perjatai 3.8.

Päivän ohjelmassa oli pieniä treenailuita mm. luoksareiden, käsikosketuksien (täppä), jalkojen välissä -position ja yllättäen myös perusasennon parissa. Ollaan treenattu Vivan kanssa seuruupositiota ilman perusasentoa, mutta nyt yllättäen se alkoi tarjoamaan itse perusasentoa ja vielä niin kivalla tekniikalla, että oli pakko vaan alkaa vahvistamaan sitä.

Olen nähtävästi kasvattamassa koiristani kovaa vauhtia kunnon city-sessejä, sillä käytiin taas Stockmannilla ja tällä kertaa ihan liikkeen puolella Powerissa. Hieman saatiin hämmästyneitä katseita osaksemme ja tuntui kyllä edelleen niin väärältä hengailla siellä koirien kanssa. :D Powerin kassalla ystävällinen asiakas tarjoutui kuitenkin oikein pitämään koirien hihnoja maksutapahtuman ajaksi! Eipä tuosta reissusta ole oikein mitään kummempaa sanottavaa: koirat liikkuivat kaupassa sujuvasti ja rennosti, ja asettuivat makoilemaan vertaillessani eri tuotteita. Neela nyt on toki aina ollut sellaista joka paikkaan mukaan otettavaa mallia, mutta ilahduttavaa oli huomata myös Vivan olevan tuollaisessakin paikassa aivan kuin kotonaan!


Lauantai 4.8.

Aamulla heitettiin Vivan 5kk-synttäreiden kunniaksi taas pidempi metsälenkki Rauhaniemessä. Viva alkoi nostaa kierroksia metsää lähestyttäessä, joten pyysin sen pariin otteeseen rauhoittumaan ja pyrin vahvistamaan rauhassa kävelyä. Myös metsässä pyysin Vivaa useaan otteeseen lähelleni tekemään esimerkiksi käsikosketuksia. Kotimatkalla pysähdyttiin veneenlaskupaikalle, jossa Viva lähti kahlailemaan pitkälle veteen ja lähti lopulta oma-aloitteisesti uimaan vedessä kelluneen kepin luo! Kyllä siitä vielä kunnon vesipeto saadaan.

Muuta kummepaa ei tainnut lauantaina tapahtua. Ilta meni itselläni töissä, joten koirot saivat viettää rentoa hengailuiltaa kotosalla.