
Meidän vuosi on pyörähtänyt vallan mukavasti käyntiin. Pääasiassa mielessäni ovat olleet tietysti pentujutut – jopa innostuminen mahdollisesta pennun saapumisesta ja sitten lievä pettymys, kun ei napannutkaan vielä. Toinen kuukauden pääteema on ollut valokuvausharrastuksen uudelleenherättely, joka on ollut kyllä yksi parhaista päätöksistäni aikoihin!
Neelan osalta tammikuu on sisältänyt pelkästään onnistuneita yksinoloja (jes), valtaisan karvanlähdön ja siirtymisen raa'asta takaisin 50/50-malliin (tai oikeastaan hieman optimaalisempaan ruokintaan muutenkin). Neela on tosin alkanut oireilla korvien rapsuttelulla, joten kokeilen nyt kuitenkin muutaman viikon kokonaan ilman nappulaa. Eipä se sitä edes mihinkään sinänsä tarvitse: 50/50-malli on vain opiskelijabudjetille niin kovin suotuisa vaihtoehto.
Neelan sterkkaus oli 28.11., joten siitä on nyt kaksi kuukautta. Jonkin verran muutoksia sen käyttäytymisessä olen havainnut, mutta en tietysti voi suoralta kädeltä sanoa, ovatko ne sterkkauksesta vai kenties jostakin muusta johtuvaa. Selkein vaikutus on kuitenkin ollut massiivinen karvanlähtö: Neelalla on ollut elämänsä aikana oikeastaan vain yksi kunnollinen karvanlähtö, mutta silloinkaan sen tuloksena ei ollut yhtä kalju koira kuin nyt. Neela näyttää enemmän silkkiterrieriltä kuin kleinspitziltä, ja joutuu pakkaspäivinä pitämään yllänsä manttelia ensimmäistä kertaa koko kuusivuotisen elämänsä aikana. Jos se ei päätä kasvattaa pohjavillaansa enää koskaan kunnolla takaisin, niin eipähän tarvi enää trimmailla turkkia kesäksi, hah.
Sitten niitä muita vaikutuksia. Pimeällä Neela on alkanut näkemään jonkin verran "mörköjä". Se saattaa alkaa murisemaan keskelle pusikkoa tai pelästyä roskakoria. Lisäksi se on alkanut haukkumaan toisille koirille – ja ylipäätäänkin enemmän kuin ennen. Ei se oikeastaan koskaan aikaisemmin ole pörissyt toisille esimerkiksi ohitustilanteessa, ja sitä se kyllä nyt satunnaisesti tekee. Kuitenkin niin satunnaisesti, etten oikeastaan osaa ennakoida tai puuttua siihen mitenkään. Valtaosa ohituksista ja koirien näkemisistä sujuu ihan hyvin, mutta etenkin pimeällä ja lenkin alkuvaiheissa se saattaa impulsiivisesti haukahtaa muutaman kerran. Haukkuipa se tänään pyöräilijällekin.

![]() | ![]() |
Antaa nyt ajan kuitenkin kulua, niin näkee, tasoittuuko tuo käytös tuosta jotenkin. Toki niissä tilanteissa, missä haukahdukseen puuttuminen on järkevää ja mahdollista, sen teen. Ja kyse ei kuitenkaan ole mistään valtaisasta räkyttämisestä, vaan yksittäisistä vartiohaukahduksista.
Lenkkeilyyn liittyen toinen, melko kiva, huomio: Neela on alkanut olemaan todella reipas lenkkeilijä! Oikeastaan vasta Tampereelle muuton jälkeen ja nyt talven tullen se on alkanut itse vetämään pidemmille lenkeille ja olemaan aktiivisempi ja energisempi muutenkin.
Muutoin tammikuussa olemme keskittyneet temppuiluun, etenkin peruuttamiseen, targettityöskentelyyn ja lelun halaamisen treenailuun. Lisäksi hajuetsintä kahvinpuruilla on meillä aika kova juttu. Viime sunnuntaina käväisimme myös koirapuistossa pienpystykorvien talviriehassa, mutta Neela oli toki kovin peloissaan monen villisti juoksevan pampulan keskellä. Neelan karu ulkonäkö jotenkin oikein korostui muiden kleinien vierellä, ja vielä kun se oli häntä luimussa ja muutenkin niin kovin surkean näköinen, se näytti ihan oikeasti kuolemansairaalta. Puiston porttien ulkopuolelle päästyämme se oli kuitenkin taas pirteä iloinen itsensä. Viime aikoina toisia koiria kohtaan Neela on alkanut olla himpun verran rohkeampi, ja se ottaa itse kyllä aktiivisesti kontaktia rauhallisiin tai muuten vaan sopivinoloisiin kavereihin.