30. maaliskuuta 2018

Maaliskuun kuukausikooste

0 kommenttia
 

Maaliskuu lähti vauhdikkaasti käyntiin DOLO-haasteella. Haasteeseen liittyen olemme treenailleet edelleen päivittäin haasteen mukaan, mutta tänne blogin puolelle en oikein saanut aikaiseksi mitään kummempaa sisältöä. Uloslähtötilanteissa olemme kuitenkin tällä hetkellä siinä pisteessä, ettei Neela ole haukkunut lähdöissä kertaakaan ja sen mielialakin on pysynyt melko rauhallisena. Edistyy, edistyy!

Alkukuusta kävimme myös lenkkeilemässä Metka-labbiksen kanssa kotiseuduillani. Niitä metsiä on kyllä ikävä. Tentit ovat painaneet sen verran päälle, ettemme oikein ole Neelan kanssa ehtineet tuon reissun jälkeen muille pidemmille metsäseikkailuille. Lähimetsässä toki tulee lenkkeiltyä säännöllisesti, mutta kaipuu johonkin pidemmällekin alkaa olla jo kova. Vielä kun kevään edetessä jäät sulavat Näsijärveltä, niin lenkkireittejä on pakko siirtää muihinkin metsiin, jotka sitten sijaitsevat vähän pidemmän (bussi)matkan päässä. Valokuvaamaan en ole ehtinyt muuta kuin kerran ihanaa Kuje-pentua ja kerran "omia" meripentusia.


Terveyden osalta Neelalle kuuluu ihan hyvää. Vaste hypoallergiaruokaan ei ollut haluamani, sillä korvien satunnainen (joskin huomattavasti vähentynyt) rapsuttelu on jatkunut edelleen. Seuraavaksi siis eliminaatio raakaruualla. Viikko sitten Neela kävi hammashoidossa, jossa ikäväksi yllätykseksi suusta paljastuikin parodontiitti. Sen johdosta kymmenen hammasta jouduttiin poistamaan – mutta se ei Neelan menoa tunnu haittaavan. Ärhäkästi se on edennyt, sillä hammaskiveä Neelalla ei kuitenkaan ollut paljoa eikä muitakaan ientulehdukseen viitanneita oireita ollut aiemmin ilmennyt.

Maaliskuussa olen saanut rahaa kulutettua koira- ja etenkin pentujuttuihin varmaan enemmän kuin ikinä. Nyt kaikki alkaa kuitekin olla valmista pentua varten, joka kotiutuu kolmen viikon päästä. Hui! Akuutin pentuhaaveilun aika jäi sitten kuitenkin lopulta melko lyhyeksi, mutta hyvä näin. Beccan ja Tuurin pentu tulee varmasti vastaamaan kaikkia toiveitani. Ja johan tässä on jo vuosia ehditty miettimään ja vatvomaan asiaa, niin tuntuu ihan huippuhyvältä saada asiat vihdoin rullaamaan eteenpäin. Seuraavassa kuukausikoosteessa kirjoittelenkin jo pennun kanssa elämisestä. Voi apua, saako vielä perua? 

27. maaliskuuta 2018

Pentuja ja pieniä oivalluksia yksinolosta

0 kommenttia
Ehkä nyt uskallan jo julkisestikin huudella: Meille tulee pentu! Ihka oikeasti tulee! Pikkuiset ovat nyt reilu kolmen viikon ikäisiä, eli luovutusiässä huhtikuun loppupuolella. Pentueen emänä on ihanaakin ihanampi Becca (Overdo Wind) ja isänä komea Puolan-tuonti Tuuri (Never Never Land U'Dare Devil).

Kävin eilen katsomassa meripentuja (Sea-litter) ensimmäistä kertaa. Tyypit olivat niin ihania, ettei voi muuta sanoa. Sormia ja housunryppyjä maisteltiin ahkerasti, ja etenkin pojat pitivät melkoista mekkalaa vikisemällä sen minkä kerkesivät. Rohkeimmat lähtivät huoneessa jo pidemmällekin seikkailemaan – siitä se maailman valloitus alkaa. Melkoisessa pentukuplassa tässä on tullut elettyäkin jo hetken aikaa, ja hankintoja on varmaan enemmän tehtynä kuin hankkimatta.

Nimipohdinnoissa tällä hetkellä kärkisijoja pitävät nimet Valla, Vita, Vella ja Misa. Nähtäväksi jää, mihin päädyn. Nähtäväksi jää myös se, millaisen meriaiheisen virallisen nimen pikkuiselle keksin – vai pitäydynkö kenties ystäväni ensimmäisenä ehdottamassa nimessä, joka sekin olisi kyllä ihan huippuhyvä.


Narttupennut vasemmalta oikealle: Mustonen, Pekkis, Flip-Flap, Flyer, Kaksi viivaa ja Tiima.

Pientä murhetta pentukuplaan on kuitenkin aiheuttanut Neelan taantunut osaaminen yksinoloissa. Yllättäen se alkoi taas haukkumaan kaikki yksinolot, ja naapurikin jo kirjoitti kiukustuneen julkaisun taloyhtiön Face-ryhmään. Olin hetken epätoivon valtaama ja vietin eräänkin illan itkeskellen sitä, että minun varmaan täytyisi lähettää pennun kasvattajalle peruutusviesti ja myydä jo hankitut pentutavarat ja hylätä pentuhaaveet Neelan eliniän hamaan loppuun saakka, kun pentu haukkuvan koiran kaveriksi olisi kuitenkin niin iso riski. Mutta – onneksi voin sanoa nyt mutta – epätoivon hetkillä syntyy myös parhaat oivallukset.

Aloin miettiä sitä, mikä saa Neelan haukkumaan täällä, kun se kuitenkin vanhemmillani omakotitalossa on ollut täysin hiljaa pitkiäkin yksinoloja. Rapun tai naapureiden äänet eivät voineet olla syynä, sillä se ei reagoi niihin millään tavalla muulloinkaan. Muutostakin on jo useita kuukausia, eli kyllä sen täytyy tämä paikka jo kodikseen tuntea. Sitten, epätoivoisesti jotakin Suomi24-foorumin "Auttakaa, koirani haukkuu yksinolot"-ketjua lukiessani, keksin mikä yksinoloissa täällä poikkeaa yksinoloista kotikotona: tila.

Mustonen

Joka puolella toitotetaan sitä, miten koiran yksinoloa helpottaa tilan rajaaminen ja näköyhteyden estäminen ulko-ovelle. Ja niin minäkin sen kummempia ajattelematta yritin totuttaa Neelaa yksinoloon makuuhuoneessa. Kyllähän se siinä kehittyi, mutta taantumuksia tuli ihan hirvittävän usein ja nyt viimeisimmän aikana se tosiaan haukkui tauotta aivan joka kerralla. Vanhemmillani, jossa Neela siis on suurimman osan elämästään asunut, sen tilaa ei koskaan rajattu mitenkään ja se sai aina nähdä poistumisemme ovesta ja vielä rappusten vieressä olevasta ikkunasta. Päätin sitten kokeilla samaa omassa asunnossani... ja tadaa, siinä se. Ei haukun haukkua, ei vikinän vikinää. Viisi tuntia täyttä hiljaisuutta. Puolitoista tuntia täyttä hiljaisuutta. Neljä tuntia täyttä hiljaisuutta. Tänään ensimmäistä kertaa Neela ei edes tullut minua ulko-ovelle vastaan kun palasin kotiin, mistä todellakin tuli ihan voittajafiilis: vihdoin Neela osaa olla rentona yksin kotona täälläkin! Kenties yhtä rentona, kuin pentuset alla olevissa kuvissa... 


Tuntuu jotenkin hassulta, että ratkaisu ongelmaan oli kuitenkin lopulta niin yksinkertainen. Tiesin kuitenkin koko ajan, ettei kyse ole varsinaisesta eroahdistuksesta, mutta en vain jotenkaan kyennyt näkemään ongelman piilevän nimenomaan siinä, että yhtäkkiä muuton jälkeen aloin tekemään yksinolosta jonkun ison projektin joka vaati hirveästi kikkailuja ja toiseen huoneeseen sulkemista. En toki voi vielä siinä mielessä hyppiä riemusta, etten tiedä tuleeko silti jatkossakin taantumia, mutta merkit ovat olleet niin lupaavat että uskon pahimman olevan takana. Vaihdokseen otin mukaan Adaptil-haihduttimen, joka sekin on varmasti tuonut osansa näihin onnistumisiin. Ja toki rutiinit, kuten täytetyn Kongin antaminen ja namien piilotus, ovat edelleen mukana myös.

Mutta jos joitakin hyvän fiiliksen hetkiä haluan joskus tulevaisuudessa palata blogiini muistelemaan, niin tämä on juuri sellainen.

3. maaliskuuta 2018

DOLO-haaste: päivä 3

0 kommenttia
>>Päivä 3: Aseta kuukauden tavoite
Tee itsellesi lista tilanteista, joiden haluat muuttuvan ja pohdi, mitä niissä voisi ihanteellisesti tapahtua. Mitä lopulta haluat koiran näissä tilanteissa konkreettisesti tekevän? Rajaa lopuksi alustavasti, mihin yhteen asiaan haluaisit keskittyä ja sitoutua tämän kuukauden aikana.

1. Häslääminen lenkille lähdettäessä
Silloin, kun sekä minä että poikaystäväni lähdemme yhdessä lenkille, Neela unohtaa aikuisen koiran käytösetiketin ja alkaa häslätä, sillä sen mielestä on niiin kivaa että koko lauma on kasassa. Tämä näkyy siis hillittömänä vetämisenä, haukkumisena ja joskus jopa kiljahteluna. Tämä ilmiö ei ole mitenkään uusi: Neelan käytöstavat ovat ennenkin unohtuneet, jos lenkille/autoon on ollut lähdössä muitakin kuin minä. Kun lähdemme Neelan kanssa kaksin, ei vastaavaa tapahdu – ellen sitten ota esimerkiksi kameraa, matkalaukkua tai treenikassia mukaan, jolloin Neelan silmissä on tiedossa jotakin paljon kivempaa kuin peruslenkki.

Luonnollisestikaan kotiovi ei aukene, jos Neela alkaa jo eteisessä osoittaa rauhattomuuden merkkejä. Eikä hissistä poistuta ennen katsekontaktia. Eikä ulko-ovi aukene, ennen kuin kävely ovelle sujuu rauhallisesti. Näissä tilanteissa on kuitenkin jo menty sinne epäonnistumisen eli rauhattomuuden puolelle, ja vasta muutaman mieleenpalauttelun ja toiston jälkeen homma alkaa sujua. Näissä tilanteissa toki toivoisin Neelan pysyvän alusta alkaen rauhallisena, ilman, että onnistumisiin tarvitsisi kiertää ensin epäonnistumisten kautta.

Kun otan Neelan kontaktiin kotiovelta lähdettäessä, se kyllä pysyy siinä. Mutta jos en pyydä kontaktia, ei se sitä oma-aloitteisesti vielä tarjoa. Ja vaikka siirtymä kotiovelta hissiin menisikin täydellisesti, koko homma voi vielä lässähtää hissistä ulko-ovelle siirryttäessä. Konkreettisesti toivoisin Neelan tarjoavan kontaktia oma-aloitteisesti sekä ennen hissiä että sen jälkeen ja pysyvän rauhallisessa mielentilassa huolimatta siitä, lähdemmekö lenkille kaksin, kolmistaan vai kenties jonkun kaverin kanssa, ja onko mukana jotakin isommasta reissusta tai treeneistä kielivää rekvisiittaa. Innoissaan se saa toki olla, mutta ei vetää, haukkua tai häslätä muulla tavalla. Kontaktikävely näihin tilanteisiin olisi mielestäni aika jees toimintamalli.



2. Häslääminen ja kuuntelemattomuus treenitilanteissa
Onhan se tietyllä tapaa mukavaa, että koiralla on treenatessa hirmuisen hauskaa ja palkka motivoi sitä to-del-la paljon. Mutta sitten kun mennään häsläämisen ja kuuntelemattomuuden puolelle, ei enää olekaan niin hauskaa – ainakaan minulla. Ongelma näkyy etenkin uusia asioita opeteltaessa ja silloin, kun Neela joutuu vähän miettimään mitä käytöstä siltä toivon. Se alkaa häseltämään, kokeilemaan aivan kaikkea maan ja taivaan väliltä sekä esittelemään temppurepertuaariaan hullu naminkiilto silmissä. Ja kun se kerran menee tuohon moodiin, on siitä vaikeaa enää päästä pois. Sen jälkeen tutut istu- ja koske-käskytkin kaikuvat kuuroille korville, ja se tekee jonkun aivan toisen liikkeen kuin pyytämäni. Konkreettisesti toivoisin siis Neelan kasvattavan malttiaan ja kuuntelevan tarkemmalla korvalla käskyjäni sekä oppivan erottelemaan ne paremmin toisistaan (esimerkiksi tassutemput tuppaavat menemään enemmän sekaisin kuin onnistua).

3. Ohitusten epävarmuus
Tätä asiaa sivusinkin jossain aiemmassa tekstissä. Sterilisaation jälkeen Neela on siis alkanut todella ennalta-arvaamattomasti ja satunnaisesti haukkumaan ohittaville koirakoille. Tätä tapahtuu harvoin, lähinnä lenkkien alussa ja etenkin, jos lenkille lähteminen on ollut erityistä häsläämistä. Neela ei räyhää, vaan haukahtaa yhden tai pari yksittäistä haukahdusta. Mutta liikaa se on sekin. Kontaktikävely olisi myös ohitustilanteisiin hyvä toimintamalli. Enkä usko, että tätä tarvitsee mitenkään erityisemmin alkaa treenaamaan: ohitukset menevät kyllä hyvin, kun vain otan Neelan kontaktiin.



4. Yksinolon epävarmuus
Pitkä projekti yksinolon kanssa on välillä harpponut valtavia askeleita eteenpäin ja toisinaan vielä valtavampia taaksepäin. Kun yksin jättäminen toteutuu minun toimesta aamuisin, ovat yksinolot olleet sataprosenttisesti hiljaisia. Kun taas yksin jättäminen tapahtuu poikaystäväni toimesta tai myöhempään kellonaikaan, on lähinnä tuurista ja tähtien asennosta kiinni, onko Neela hiljaa vai haukkuuko se. Tämä siis huolimatta siitä, että lähtörutiinit sun muut ovat kaikissa tilanteissa täysin samat.

Tähän ongelmaan auttaa tietysti vain aika ja rauhassa eteneminen. Paljonhan me jo olemmekin edistyneet siitä tilanteesta, joka vallitsi aivan muuton jälkeen. Tällä hetkellä tuntien hiljainen yksinolo hoituu siten, että Neelalle jätetään todella paljon aktiviteettia, kun lähdemme. Niiden kanssa puuhailtuaan se sitten rauhoittuu nukkumaan. Ihanteellisessa tilanteessa Neela toki jäisi kotiin valmiiksi rauhallisena ja uneliaana eikä tarvitsisi yhtä paljon aktiviteettia kuin nyt. Tänään nauhoitin Neelan yksinoloa (ilman aktiviteettia) vanhempieni asunnossa, eikä se päästänyt haukun haukkua. Vaikuttaisi siis siltä, että eroahdistusongelma on nimenomaan muutosta ja uudesta asuinympäristöstä johtuvaa.

5. Häiriöherkkyys
Häiriöherkkyydessä on kyse luonnollisesti vain harjoituksen puutteesta häiriössä. Minusta kuitenkin tuntuu, että Neela on kasvattanut häiriöherkkyyttään viime aikoina: valtavaksi häiriöksi riittää nykyään tuulessa kahisevat lehdet tai ohi ajava pyöräilijä. Ei varmaan tarvitse kirjoittaa auki, mitä näissä tilanteissa konkreettisesti toivon? Eikä varmaan tarvitse pohtia enempää sitä, mikä voisi olla ratkaisu tähän "ongelmaan"...

Eniten muutosta toivoisin häsläilyyn lenkillelähtötilanteessa ja treeneissä. Tavallisen arjen kannalta merkittävämpi asia on toki tuo lenkille lähteminen. Tämän haastekuukauden aikana olisi todella hyvä sauma sitoutua kyseiseen tilanteeseen ja parempien toimintamallien harjoittelemiseen. Ja jos tällä kertaa käy onnellisesti ja pentu kotiutuisi keväällä, olisi hyvä, että Neelan kanssa noinkin arkinen asia olisi vähän nykyistä paremmalla tolalla. Ettei sitten ole yhtäkkiä kahta kiljuvaa ja häseltävää koiraa. 

2. maaliskuuta 2018

DOLO-haaste: päivä 2

2 kommenttia
>>Päivä 2: Motoriset taidot – verryttele 
Taitava kouluttaja tietää täsmälleen, miten ja missä järjestyksessä hän ja hänen raajansa liikkuvat harjoituksen aikana. Liikahtaako käsi kohti makupalataskua liian aikaisin, täsmällisesti palkkiomerkin jälkeen vai auttamattoman myöhässä – joskus kyse on sekunnin osista!
Tämän päivän tehtävänä oli harjoitella palkkaustarkkuutta kahdella eri vaatimustasolla: ensin nameilla ja sitten nameilla ja lelulla. Harjoituksissa ideana oli siis heittää pallo ilmaan, naksauttaa/sanoa palkkasana kun se osuu maahan ja palkata sitten palloa kohti taskusta. Pienen koiran omistajana sovelsin harjoitusta siirtymällä maan tasolle, missä se varsinainen harjoittelu kääpiöiden kanssa lähes aina tapahtuu, ja siksi valitsin pallon sijasta lelun, joka ei pomppinut sinne tänne tai osunut polviini singoten huoneen toiselle laidalle.

Harjoitus tuli minulle kyllä tarpeeseen, sillä en edes muista milloin viimeksi olisin treenannut Neelan kanssa niin, etteivät namit olisi olleet valmiina kädessäni. Ja jos totta puhutaan, niin treenitaskukin oli lanteilla ensimmäistä kertaa vuosiin. Hommassa oli siis hieman hakemista ainakin aluksi. Ja tuntui, että yksi vaikeimmista asioista harjoituksessa oli lelun heittäminen oikeaan kohtaan lattialle...



Videoita analysoidessani huomasin olevani namikäden kanssa vähän turhankin ripeä. Jouduin toden teolla keskittymään siihen, että käsi liikkuu vasta palkkasanan (zip) jälkeen, ja kuten yllä olevalta videolta näkyy, niin on se edelleenkin vähän hilkulla, ennakoinko käden kanssa liikaa. Palkkasanoja zip (nami) ja vau (lelu) aion käyttää seuraavan koiran kanssa. Neelalle namin palkkasanana toimii jesss, ja lelulle se nyt ei palkkasanaa tarvitsekaan, kun en sitä koskaan ole opettanut palkkautumaan lelusta. Niin ja naksuttimen ääntä Neela pelkää, eli se nyt ei luonnollisestikaan ole meille vaihtoehto.

Naurattaa tuo alla olevan videon lelupalkkaukset. Kai sitä nyt olisi vähän enemmän voinut edes yrittää eläytyä. 



Tämä oli kyllä todella pätevä harjoitus, jota voin suositella ihan kaikille treenitaustasta riippumatta! Minun täytyy treenata hommaa vielä seisoen ja oikeasti sitä palloa käyttäen sekä sen ympärillä liikkuen. Ja jos vielä haastetta kaipaa, niin palkan voi yrittää tähdätä purkkiin tai vastaavalle pienelle alueelle. Melkoisen motorista hommaa! Testasin Neelan kanssa vielä opittua käytäntöön tutun käsitargetin avulla. Neelalle helppoa, mutta minulta vaati todella paljon keskittymistä, etten ottanut totuttuun tapaan nameja valmiiksi taskusta.



1. maaliskuuta 2018

DOLO-haaste: päivä 1

0 kommenttia
Tänään alkoi DOLO:n maaliskuinen Paremmaksi koirankouluttajaksi 31 päivässä -haaste. En ole mikään haasteiden suurin ystävä, mutta tätä haastetta en vain millään voinut sivuuttaa! Haasteen tarkoituksena on keskittyä koulutusprosessiin kokonaisuutena, pohtia omaa itseä koirankouluttajana ja työstää valittu koulutustavoite 20-20-20-periaatteen avulla yleistetyksi toiminnoksi ja "arjenkestäväksi". Tiedossa on siis mielenkiintoinen maaliskuu!

>>Päivä 1: Kartoita lähtötilanne – arvioi omat taitosi  
Pohdi koulutusprosessia kokonaisuutena ja arvioi tottumuksiasi kouluttajana. Päätä, miten aiot kehittää taitojasi kuukauden aikana.

Ei ole mikään helppo homma pohtia koulutusprosessia kokonaisuutena ja arvioida omia tottumuksiani kouluttajana. Etenkään, kun Neelan kanssa treenaaminen ei koskaan ole ollut kovin tavoitteellista, ei omaa toimintaakaan ole tullut pysähdyttyä miettimään sen tarkemmin. Pentuhaavetta ajatellen ei ole ollenkaan hassumpi idea syventyä nyt hetkeksi "koulutuksellisen minän" SWOT-analyysin pariin.

Vahvuuksiani koulutusprosessissa ovat muun muassa aikaansaaminen ja tuumasta toimeen ryhtyminen. Kun ajatus esimerkiksi jostakin tempusta putkahtaa päähän, ei kulu kauaakaan, kun olen jo Neelan kanssa treenailemassa sitä. Suhtaudun koiran kouluttamiseen positiivisesti, ja omaan mielestäni tarpeellisen määrän huumoriakin: ei homman tarvitse olla aina niin vakavaa, vaikka vähän metsään menisikin!

Homma kapsahtaa katajaan kuitenkin melko pian heikkouksieni, eli suunnittelemattomuuden ja tavoitelöyhyyden takia. Myös ajoittainen perfektionismi tekee treenaamisesta vaikeaa. Ajattelen, että juuri perfektionismini on jo pitkään ollut esteenä sille, etten ole uskaltanut edetä koiratanssissa Neelan kanssa ohjelman rakentamiseen. Perfektionismi-minäni haluaa kehittää ohjelman, joka on heti täydellinen kaikkine osa-alueineen, ja realisti-minäni tietää, ettei se ole mahdollista – ja siksi ohjelman rakentamista on tullut välteltyä vuositolkulla.

Neelan kanssa on enää nykyään harvoin tullut keskityttyä käyttäytymisen yleistämiseen tai edelleen kehittämiseen, kun emme käy ohjatuissa ryhmissä tai vastaavissa treenaamassa ja treenailu tapahtuu vain omaksi iloksi. Meillä oli pitkään päällä sellainen kausi, että hinkkasimme ainoastaan samoja juttuja samoilla vaatimuksilla samassa kohtaa olohuoneen mattoa. Kannattavaako? No ei varmaan. Tavoitteiden puute on näkynyt vuosien varrella toisinaan myös motivaation puutteena, mikä on ihan luonnollista, sillä motivaatioon vaikuttaa keskeisesti tavoitteet.

Tiedostan toki tavoitteiden merkityksen harrastukselle kuin harrastukselle, enkä siksi pidä tavoitelöyhyyttä Neelan koulutuksen suhteen suurena uhkana. Tulevalle koiralle ja harrastusuralle se kuitenkin voi olla uhka, ellen todella päätä nyt panostaa tavoitteiden asettamiseen, ylös kirjaamiseen ja niiden seurantaan. Uskonkin siis, että tämä haaste tulee olemaan minulle hyvä valmentautumisjakso hieman nykyistä erilaisemman treenimentaliteetin omaksumiseen.

Mahdollisuuteni kouluttajana kehittymisessä piilevät motivaatiossani sekä halussani kehittyä paremmaksi ja työstää heikkouksiani toimivammiksi strategioiksi. Itsereflektion kautta voin pyrkiä pois häiritsevästä perfektionismista, ja erilaisin harjoituksin oppia sietämään myös epäonnistumisia ja keskeneräisyyttä paremmin. Koen myös opiskelualani, psykologian, olevan erittäin suuri mahdollisuus kouluttajana kehittymisessä. Tavoitteellisessa koiraharrastamisessa ja onnistumisissa kun on isoksi osaksi kyse myös ohjaajan kyvyistä koiran kykyjen ohella – siitä kertovat myös lukuisat koirien ohjaajille suunnatut valmennukset, joiden parista voisi muuten löytyä melko mielenkiintoinen urapolku...

Yhteenvetona voisi todeta, että minulla on vielä paljon kehitettävää ja opittavaa. Pohjat kehittymiselle ovat kuitenkin erinomaiset, sillä eipä tätä hommaa tulisi tehtyä ilman sisäistä motivaatiota, joka on juuri se motivaation laji, jolla onnistumiseen pääsee parhaiten. Ajankohta tälle haasteelle on aivan erinomainen, sillä uskon omaksuvani kuukauden aikana paljon sellaisia tietoja, joiden avulla voin toimia seuraavan koiran kanssa paremmin kuin Neelan kanssa. Hiphei!