29. elokuuta 2018

Virta tuo syksyn lehtiä

0 kommenttia


Kesä alkaa kääntymään syksyksi – vihdoin. Päiväkohtaisia tekemisiä ei ole tullut enää hetkeen kirjattua ylös, mutta se kertoo lähinnä siitä, että elämä on palannut pentuhypetyksen aikakaudesta takaisin tavalliseksi ja varsin mielekkääksi arjeksi, jota saan jakaa kahden upean koiran kanssa.

Elokuun alussa koirat pääsivät näyttämään taitonsa pidemmissä yksinoloissa. Kesän ajan rutiini kyllä säilyi lähes päivittäisillä tunnin parin yksinoloilla, mutta ensimmäiset yli neljän tunnin yksinolonsa Viva koki vasta tuolloin elokuun alussa. Neelakaan ei ole joutunut olemaan yksin oikeastaan ollenkaan yli viittä tuntia pidempään tässä vuoden Tampereella asumisen aikana (saatika ollut haukkumatta noin pitkiä yksinoloja), joten hieman jännityksellä sain jättää koirat kotiin töihin lähtiessäni.

Mutta hienostihan ne olivat olleet. Reilu kuuden tunnin hiljainen ja tuhoton yksinolo tuntui jo valtavalta erävoitolta, mutta vielä paremmalta tuntui seuraavan päivän yli kahdeksan tunnin onnistunut yksinolo. Myös muutamat muut pidemmät yksinolot menivät loistavasti. Ennen kaikkea olen tyytyväinen siihen, että Neelan haukkukaudesta päästiin yli, mutta myös siihen, että Viva vaikuttaisi omaksuneen ajatuksen nukkumisesta yksinolojen aikana hyvin. Opiskelujen jatkuessa syksyllä tuollaisia pidempiä yksinolopätkiä tulee enää harvoin, mutta on silti ihan huippua, että tänä syksynä saan lähteä yliopistolle ja rientoihin paljon luottavaisemmin mielin kuin vuosi sitten. (Koputetaan silti varmuuden vuoksi puuta, ettei pennun teini-ikä tee hallaa yksinolojen suhteen. Kop, kop.)

Lampaita ja luontoelpymistä

Sunnuntaina 12.8. oli Peatdigger-kasvattien paimennuspäivä Launoisten kartanolla Virpi Niemisen opissa. Tämähän oli Vivan ensimmäinen kerta lampailla, joten oli todella mielenkiintoista päästä näkemään miten ne vietit ja vaistot sieltä nousivat pintaan. Viva oli heti ensi näkemältä kiinnostunut lambeista ja käytti silmäänsä vahvasti. Se pyrki pitämään lammasjengin kasassa varsin oma-aloitteisesti, eli oma tehtäväni oli lähinnä seisoa siellä missä olisin vähiten tiellä. Sytyttely oli kyllä kivaa puuhaa, ja pieni kipinän poikanen itsellenikin syttyi. Reissussa positiivista oli myös se, että Viva odotti ensimmäistä kertaa autossa häkissä ja joka kerta kun menin sitä sieltä hakemaan se vain haukoitellen heräili unilta.



Ehkä hieman odotetustikin kasvattaja kiinnitti huomiota Vivan painoon/rakenteeseen. Omaan silmääni oli jo aiemmin pistänyt se, että Viva oli bortsupennuksi hieman pehmeässä kunnossa. Ei se sentään lihava ollut, mutta varaa olla solakampi kyllä löytyi. Koko kesän ollessa hirveän lämmin ja ulkoilujen painottuessa lähinnä sellaiseen vapaana hengailuun puistoissa en kyllä yhtään ihmettele, että asian laita oli noin. Onneksi säät ovat nyt jo viilenneet inhimillisempiin lukemiin, joten reippaampaa metsälenkkeilyä on voinut harrastaa vihdoin koko kesän edestä ja se näkyy kyllä positiivisesti Vivan kropassakin.

Muutaman päivän tauko metsälenkkeilystä aiheutti sen, että ekalla kerralla tauon jälkeen Viva vetäisi metsässä ihan jäätävät kierrokset ja se vain sinkoili sinne tänne eikä ollut kyllä lainkaan hallinnassa. Tilanne onneksi korjaantui heti seuraavan päivän metsäreissulla, jolla se jäi jo oma-aloitteisesti odottamaan minua ja Neelaa. Olemme nyt metsäilleet oikeastaan joka aamu, vaihdellen vajaasta tunnista pariinkin tuntiin. Luoksarit ovat toimineet hyvin, ja metsän muututtua pennun silmissä taas vähän normaalimmaksi paikaksi olen saanut treenattua hyvin myös lähellä pysymistä ja mielenkiintoisista rapinoista luopumista. Törmättiinpä me yksi aamu kettuunkin, jota Viva tosin säikähti ja sinkosi täten täysin vastakkaiseen suuntaan kuin karkuun lähtenyt repolainen...



Viva ehti innostua vedestäkin sopivasti ennen säiden viilentymistä. Eräällä iltalenkillä koukkasimme Mältinrannan kautta, jossa Viva yllättäen lähti kahlailemaan ja juoksentelemaan rantaan, ja lopulta innostui uimaankin. Hieman harmitti ettei ollut flexiä mukana, sillä tuossa Tammerkosken alkupäässä kuitenkin virtaa melkoisesti enkä täten uskaltanut antaa Vivan uida enempää. Seuraavana lämpimänä päivänä suunnattiin kuitenkin vielä uudestaan rantaan, tällä kertaa flexein varustautuneena, ja Viva pääsi hengailemaan vedessä oikein sydämensä kyllyydestä.

Hyvä pöhinä päällä

Keskiviikko 15.8. oli kunnon pöhinäpäivä. Ensin Viva säikähti työmaalta kuuluvaa pauketta (asumme työmaan vieressä, joten samoja paukkeita se on kuullut koko pentuaikansa). Sitten se pelästyi junaa (asumme myös junaradan vieressä), ja vielä tämän jälkeen pöhisi lastenrattaille. Myös rappukäytävän varjot ja Postin jakelupyörä olivat kovin epäilyttäviä, ja ne aiheuttivat pennussa erinäisiä puff-, pöhh-, ja vuhh-äänteitä. Muina päivinä vastaavaa ei ole esiintynyt, ainakaan tuossa mittakaavassa, että luultavasti siitä ensimmäisestä säikähdyksestä jäi vain jonkinasteinen pöhinä-mode päälle.

Lauantaina 18.8. oltiinkin sitten ihmettelemässä Blockfest-pöhinää keskustassa. Musiikista ja ihmispaljoudesta eivät liiemmin Neela kuin Vivakaan välittäneet, mutta ne maahan kylvetyt ruuat ja roskat... voi jösses. Matkalla kotiin meinasi jo hieman usko loppua, kun ihmistungoksessa liikkuminen koirien kanssa oli jo itsessäänkin tarpeeksi vaikeaa ja sitten piti vielä bongailla ruuantähteet sekä lasinsirut ennen koiria. Muutamat ranut taisi mennä parempiin suihin, mutta kotiin selvittiin ehjin anturoin ja ilman vatsanväänteitä. Ensi kerralla mietin kyllä kahdesti ennen vastaavan reissun toteuttamista, mutta tulipahan taas todettua, että ihan kaupunkikelpoisia koiria noista on noin muuten kasvanut.



Eikä hyvä pöhinä tähän vielä loppunut! Seuraavana päivänä suunnattiin Vivan kanssa ensimmäistä kertaa TamSK:n hallille Niihamaan turisteiksi koiratanssin möllikisoihin. Tehtiin häkkitreeniä ja puuhasteltiin lämppäalueella jotain pientä. Viva oli toki alkuun varsin jännittynyt ja reagoi koirien haukkuihin sun muihin, mutta rentoutui kuitenkin pian. Halusin tsekata parit esitykset lähempää, joten jätin lopuksi (väsyneen) Vivan kevythäkkiinsä ja siellähän se piippasi. Ymmärrettävää se toki oli, sillä noita häiriötilanteita on ollut vaan niin vähän, ja oli toki ahnehtimista jättää se sinne heti yksin muutoin onnistuneen häkkitreenin jälkeen. Tuon hallireissun jälkeen Viva on kummasti alkanut vetäytyä häkkiinsä nukkumaan aiempaa enemmän.


Hyvää pöhinää - kategoriaan voisi laittaa vielä Vivan ja Kuje-pennun treffit. Viimeksi paimenlapset tapasivat Vivan ollessa 8-viikkoinen, jolloin kokoeroa olikin ihan kiitettävästi. Nyt Viva oli kirinyt kokoeroa kiinni ja juniorit saivat kyllä kivat rallit aikaiseksi. Huomasi selkeästi sen, että kyseessä oli samanrotuiset koirat: ne olivat heti samalla aaltopituudella ja tulivat loistavasti juttuun.

Mitä tänään syötäisiin?

Sämpylöitä nyt ainakin. Eräänä torstaina lenkkeilimme Kaupin vinttariradan viereiselle nurmialueelle treenaamaan ja kuvaamaan. Vivan kanssa tehtiin tuttuja treenijuttuja ja Neela sai keskittyä poseeraamiseen. Yllättäen Viva sinkosi keskelle metsää ja tuli takaisin näköpiiriini kokonainen sämpylä suussa, jonka se sitten ehti hotkaista kitusiinsa alta aikayksikön. Metsästä löytyi iso kasa lisää homeisia kinkkutäytesämpylöitä, jotka oltiin todennäköisesti jätetty metsäneläimille syötäväksi. Henki tuossa pennussa nimittäin ainakin vielä pihisee... Vähän toki aina säikäyttää tuollaiset epämääräiset ruokakasat, joita on Tampereen metsissä tullut kyllä ennenkin vastaan. Eläinlääkärireissulta ei silti elokuussa kokonaan vältytty, sillä Neelalle äityi ärhäkkä silmätulehdus. Kymmenen päivän ab- ja kosteustippakuurilla tulehdus kuitenkin helpotti.



Ruokateema sai jatkoa, kun muutama päivä sitten reissattiin bussilla Peten Koiratarvikkeeseen herkkuostoksille. Ostin kehuttuja Naturis-pötköjä, jotka eivät kyllä mene meillä jatkoon. Koirat tykkäsivät, mutta hinta oli melkoisen tyyris ja ainakin kanapötköjen koostumus oli omaan makuuni turhan mureneva. Vivan maailmanvalloituskausi tuntuu nyt päässeen oikein kunnolla käyntiin, eikä se enää motivoidu kuivanappuloistaan lenkeillä samalla tavalla kuin pikkupentuna. Toistaiseksi Neelalta yli jääneet Barking Headsin Salmon-nappulat ovat olleet Vippikselle tosi suurta herkkua, mutta eiköhän se tuohonkin vaihteluun melko pian kyllästy. Seuraavaksi taidan lähteä koluamaan kauppojen ale-lapuin varustettuja sisäelinvalikoimia ja kokata treeninamit itse.

Maanantaina saavuttiin taas kotikonnuilleni pariksi päiväksi. Lomailun lisäksi käväistiin pennun kanssa paikallisten koirayhdistyksien koirakouluissa nauttimassa häiriöstä. Viva teki hommia vallan motivoituneesti ja työskenteli kivalla draivilla esimerkiksi seuruussa. Harvinaista herkkua oli saada treeneihin myös ihka oma hovikuvaaja, joka taltioi Vivasta ja minusta mielettömiä otoksia! Kiitos Alexandra!



Eilen teimme muutaman kilometrin metsälenkin vanhoissa tutuissa lenkkimaastoissa (ja olen saanut poimia hirvikärpäsiä pois päästäni tasaiseen tahtiin). Oli kyllä ihan huippua nähdä miten Neela rallatteli riemuissaan pitkin tuttuja polkuja. Vivaakin sai pitää huoletta vapaana, sillä lottovoittokin on todennäköisempää kuin se, että noissa metsissä tulisi vastaan joku. Kyllähän koirat kulkee mulla Tampereenkin metsissä vapaana, mutta siellä nuo kaiken maailman city-ketut ja -jänikset, sivistyksen läheisyys ja suuri todennäköisyys kanssaretkeilijöiden kohtaamiseen asettavat aina omat rajoituksensa huolettomalle lenkkeilylle. Neelahan nyt menee vapaana vaikka missä, mutta suuresti saalisviettisen ja hallinnaltaan keskeneräisen juniorin kanssa homma on vähän eri.

Siinäpä se! Me ollaan kyllä jo varsin valmiita syksyyn. Pimeneviä iltoja varten saa taas kaivaa heijastinjutut kaapista, ja Vivalle pääsen ehkä vähän shoppailemaankin jotain uutta. Luvassa on kaikkea kivaa niin treenirintamalla kuin muutenkin. Vivan puolivuotissynttäreihin on enää viikko, ja sitten kertoilen tarkemmin millainen juniori tuo eläköön-tyyppi oikein on!

11. elokuuta 2018

Leikkiä opiskelemassa

0 kommenttia
Elokuun alussa osallistuimme Mika Jalosen leikki- ja motivointikoulutukseen omien leikkimistä koskevien epävarmuuksieni takia. Muistiinpanot ja ajatusten koonti tulee nyt vähän jälkijunassa, mutta olenpahan ainakin ehtinyt prosessoimaan ja pohtimaan koulutuksen oppeja ja antia kunnolla!

Tip tap zip zap...

Koulutus alkoi teoriaosuudella, jossa keskustelimme lähinnä yleisesti koiran palkkaamisesta ja motivoinnista. Mika toi paljon esille eri palkkamuotojen erottelua omilla vihjesanoilla, jota olen Vivalle jossain määrin toteuttanutkin. Vihjesanojen tarkoitushan on se, että koira aktivoituu ohjaajan kautta vastaanottamaan halutun palkinnon. Namipalkalle meillä on ollut käytössä zip, lelulle jes ja sosiaaliselle superrrr. En kuitenkaan ole ollut kovin vakuuttunut mahdollisten ehdollistumien vahvuudesta. Ainoastaan sosiaalisessa palkassa super ja käsien levittäminen saa pennun riemuissaan hyppäämään jalkojani vasten, eli se todellakin aktivoituu näistä merkeistä vastaanottamaan sosiaalista palkkaa.

Koulutuksen jälkeen vaihdoin namin palkkasanaksi tip, joka sointuu suuhuni paremmin ja muistuttaa vähemmän Vivan istumiskäskyä kuin epämääräiseksi suhuäänteeksi vääntyvä zip. Treenilistalle sain vihjesanojen erottelua ja ehdollistuman testaamista siten, että koiran toiselle puolelle asetetaan namipalkka ja toiselle puolelle lelu, ja koiran tulisi vihjesanoista suunnata oikealle palkalle. Vielä en ole tätä uskaltanut kokeilla, mutta palkkasanat tuntuvat kyllä jo aiheuttavan pennussa nimenomaan luvassa olevaan palkkaan suuntautuvaa reagointia.



Leikki on vain leikkiä

Jos koiraa jatkuvasti palkataan namilla, koira ei välttämättä osaa edes leikkiä. Okei, no shit Sherlock. Tämä oli minulle kuitenkin jotenkin huomionarvoista kuulla, sillä vaikka kuinka olen yrittänyt kannustaa itseäni leikkimään Vivan kanssa rohkeammin, tulee namikäsi aina etsiytyneeksi taskuun, ja turvaudun siihen tuttuun ja turvalliseen namipalkkaan. Viva jääkin todella helposti "kiinni" nameihin, koska niitä on käytetty yksinkertaisesti niin paljon.

Toki koiratanssi- ja tokokoiralle namista palkkautumisesta on paljon hyötyä. Minun tulisi kuitenkin keskittyä aiempaa enemmän miettimään leikin ja sosiaalisen palkan prosentteja suhteessa namipalkkaukseen, jotta namipalkkauksesta ei tulisi liian korostunutta. Kokeissa ja kisoissa sosiaalinen palkka ja ohjaajan hyväksyntä ovat kuitenkin ne ainoat saatavilla olevat palkat, joten jos jonkin osan pitäisi olla korostunut, niin nimenomaan sen sosiaalisen palkan.

Ja sitten ehkä se tärkein: leikki on vain leikkiä. Ei niin vakavaa, eikä ainakaan mitään teknistä suorittamista! Leikissä tempo ja rytmi vaihtelee, ja oikeastaan leikki on pelkkää improvisaatiota. Vaikka käsikirjoitusta onnistuneeseen leikkiin ei voida antaa, hyvän leikin elementtejä voidaan toki listata: siihen kuuluu yllätyksellisyyttä, ja ohjaajan tehtävä on luoda leikkiin rytmiä, suuntaa, kiihdytyksiä sekä muita elementtejä. Ohjaajan leikki tähtää kuitenkin aina koiran ja ohjaajan kahdenkeskiseen vuorovaikutukseen, jossa lelu on parhaimmillaan vain välittäjä.

Lisäksi leikkiä voidaan käyttää puskurikäytöksenä sen ilmentämiseen, miten koira reagoi ympäristöön. Leikin merkitys puskurikäytöksenä onkin tullut jo todettua, sillä Viva syttyi leikkimään kovin kehnosti taannoin käymällämme agilityn pentukurssilla. Ja ihmekös tuo, kun halliympäristössä (ja etenkin sellaisessa, jossa viereisillä kentillä aksataan täyttä häkää) on tullut vierailtua ja treenattua niin hirvittävän vähän. Kehno syttyminen leikkiin siis indikoi sitä, että Viva otti ympäristöstä paljon häiriötä ja sen keskittyminen suuntautui pitkälti viereisten kenttien ääniin.

"No leikkikääs nyt sitten"

Keskusteluosuuden jälkeen siirryimme käytännön harjoituksiin ja saimme olla Vivan kanssa vuorossa ensimmäisinä. Oli hieman kuumottavaa siirtyä tyhjälle kentälle tuijottavien silmäparien eteen ohjeena "No, leikkikääs nyt sitten", kun muutenkin leikki on aiheuttanut minulle niin paljon epävarmuuksia. Mutta siitäkin selvittiin, fiuh!

Näistä ekan setin leikeistä ei valitettavasti ole videoita, mutta Viva leikki ja oli hollilla yllättävän kivasti huolimatta siitä, että ympäristö oli sille aivan uusi. Sain palautteeksi olla itse aktiivisempi ("Juokse nyt hyvä nainen kun sulla on pitkät jalat millä juosta!" ), sillä en voi olettaa pennun syttyvän täydellä palolla mukaan ellen itsekään ole täysillä mukana. Lisäksi sain ohjeeksi käyttää rohkeammin ääntä ja jättää lelun turhan vatkaamisen pois (joka vaan jotenkin huomaamatta tulee kuvioihin). Ensimmäisissä seteissä sekoilin myös palkkasanan ja niiden surullisenkuuluisten namien kanssa, eli niihinkin tuli kiinnittää tarkemmin huomiota.

Tokassa setissä sitten leikittiin näiden neuvojen saattelemana. Sain ohjeeksi heittää lelua eteen ja vapauttaa Vivan lelulle lähtien itse juoksemaan sen perään, mutta kuten videolta näkyy, sen fokus siirtyi sitten lelusta minun liikkeeseeni (ja meinasi tulla törmäyksiä). Kuollutta olemme toki treenanneet mutta lähinnä siten, että Viva lähtee itse lelulle ja palaa sitten lelun kanssa luokseni jatkamaan leikkiä.



Videolla näkyy myös se, että keskittyessäni pitämään liikettä ja aktiivista tempoa yllä leikkiin sisältyi paljon tuollaisia tarkoituksettomia äkkinäisiä suunnanvaihtoja ja vatkaamisia, mitkä eivät toki ole hyvä juttu tämänikäisen koiran ollessa kyseessä – eivätkä välttämättä kuulu leikkiin muutenkaan. Ja kuten myös yllä totesin, taas se namikäsi etsiytyi taskulle tuossa lelunirrotusvaiheessa, vaikka palkkana irrotuksesta olisi vallan hyvin voinut käyttää sitä seuraavaa leikkiä...

Pienen tauon jälkeen otettiin sitten sama vielä kerran uusiksi ja nyt – voitettuani edellisessä juoksussa lelun itselleni – Viva fokusoitui leluun ihan eri tavalla ja nappasikin sen itselleen! Turhaa vatkaamistahan tuossa leikissä edelleen oli, mutta Viva motivoitui leikkiin ihan mielettömällä innolla.



Nyt koulutuksen jälkeen olen pyrkinyt keskittymään leikissä enemmän omaan rooliini. Pyrin toisaalta olemaan aktiivinen ja tuomaan leikkiin yllätyksellisyyttä sekä sellaista yhdessä tekemisen iloa, mutta toisaalta jättääkseni pois tuon turhan vatkaamisen ja vetoleikissä koiran kuljettamisen pitkin maita ja mantuja, olen joutunut tietoisesti keskittymään melko passiivisen roolin ylläpitoon varsinaisessa vetoleikkiosuudessa. Hampaiden vaihtumisen myötä Viva on alkanut vetää intensiivisemmin, ja se syttyy erittäin paljon siitä, että luon sille pientä vastusta kyljistä tai rintakehästä painamalla. Tokihan leikki on paljon muutakin kuin pelkkää vetämistä, mutta olen silti kovin tyytyväinen tähän kehitykseen. Nyt vaan pitäisi uskaltaa soveltaa leikkiä siihen palkkaamiseen, kun toistaiseksi olemme vielä keskittyneet harjoittelemaan yhteistä säveltä ihan erillisinä harjoituksina.



Jos jostakin saan olla erityisen ylpeä niin siitä, että Viva tuo lelun jaettavaksi yhteiseen leikkiin aina niin mielellään! Pentu on kehittynyt kuolleelle juoksemisessa ihan huimasti tässä reilun viikon aikana, ja se reagoi lelun palkkasanaan juoksemalla kuolleelle, vaikka sillä ei oltaisi hetkeen leikittykään. Mahtava juttu treenien kannalta! Ehkä suurimpana oivalluksena on kuitenkin ollut se, että leikin ei tarvitse olla tietynlaista, koska se on vain mun ja koirani välinen juttu. Tämän johdosta epävarmuudet ovat lieventyneet, olen leikkinyt Vivan kanssa rohkeammin ja olen saanut huomata sen, miten kivaa meillä onkaan juostessamme päättömästi lelun perässä ja ilman lelua.

Superrrr pentu!

8. elokuuta 2018

Vivan 21-viikkoiskooste

0 kommenttia


Viimeksi tuli uhottua viikottaisten päiväkirjamerkintöjen lopettamisesta, kun Vivalla tulisi viisi kuukauttta mittariin. Vaan vielä mitä. Päivän aktiviteettien näpyttely puhelimen muistioon on jo niin rutinoitunutta, että taas tuli kasattua yhden viikon tapahtumat yhteen. Ja kivahan näitä on lueskella sitten myöhemmin!

Sunnuntai 29.7.

Herätyskello herätti viiden maissa, ja suunnattiin koirien kanssa kunnon metsäreissulle aamun viileyteen ja raikkauteen. Asuinalueemme lähipuistoissa Viva saa juoksennella "vapaana" liinan kanssa (autoteiden läheisyyden ja lintujen paljouden takia), mutta metsässä pidän sitä irti. Pentu otti kyllä kaiken ilon irti vapaudesta ja siitä, ettei liina ollut pyörimässä jaloissa. Viva pysyi kuitenkin hienosti hollilla, tuli luokse kutsuttaessa ja jäi useaan otteeseen varmistamaan, että Neela ja minä pysyttiin mukana.


Kotikentällä tehtiin sitten vielä pari seuruupätkää. Olen nyt pyrkinyt tekemään tosi lyhyitä pätkiä ja kasvattamaan Vivalle suurta motivaatiota seuruuseen palaamalla aina välillä myös imuutukseen. Motivaatio sillä alkaakin olla jo melkoisen kiva, joten seuraavaksi pitäisi vaan uskaltaa hilata tavoitteita hieman eteenpäin.

Maanantai 30.7.

Maanantaina juhlittiin omia synttäreitäni ja käytiin syömässä ravintola Kaislassa, jonka terassille olivat myös koirat tervetulleita. Pääosin Viva malttoi olla rauhassa ruokailumme ajan, mutta terassilla pörränneet linnut ja pöytien alta löytyneet ruuantähteet aiheuttivat pieniä haasteita pennun itsehillinnälle. Ruokailun jälkeen käveltiin vielä pieni lenkki Näsinpuistossa.

Illalla treenailtiin tassujen asettamista boksiin, jalkojen väliin hakeutumista eri kulmista ja boksin päällä pyörimistä myötäpäivään. Tassujen asettaminen boksiin on edelleen ihan hirmuisen vaikeaa Vivalle. Se ymmärtää kyllä jollakin tasolla, että takatassutkin pitäisi saada laatikon sisäpuolelle, mutta yrittäessään tätä lopputuloksena on se, että se pomppaa nopeasti etutassuillaan laatikosta pois saatuaan takatassunsa sinne. Ei auta kuin metsästää isompaa laatikkoa (vaikka nykyinenkin on oikeasti melkoisen iso) ja jatkaa harjoittelua.

Yöllä sattui ja tapahtui, joten meillä vieraili ensihoitajat. Viva ja Neela olivat makoilleet kumpikin makkarissa portin takana ihan äärirauhallisina välittämättä siitä, että keskellä yötä kotiin tupsahtaa kaksi vierasta miestä tavaroineen päivineen. Tiedä sitten onko se hyvä vai huono asia, etteivät koirat reagoi yöllä saapuviin vieraisiin miehiin. 

Tiistai 31.7.

Lepopäivä.

Keskiviikko 1.8.

Painoa Vivalla oli 11,6kg.

Aamulla puistossa Viva pääsi leikkimään pienen coton-pennun kanssa. Vivalla ja tuolla valkoisella pölypallolla oli ihan valtavasti kokoeroa, mutta Viva leikki hirvittävän nätisti makuullaan antaen pienemmän pomppia päällänsä. Leikkitreffien jälkeen treenattiin vielä seuruupositioon hakeutumista positio-vapautus-positio -treenillä, jossa Viva hakeutui oikeaan paikkaan hyvin.

Päivällä suunnattiin rautatieasemalle. Emme tulleet käyneeksi siellä pennun parhaimpina sosiaalistamisviikkoina, joten halusin nyt nähdä miten Viva reagoi uuteen ympäristöön. Vastaus: ei sitten mitenkään. Viva ei tuntunut välittävän mitään liukkaista lattioista, ihmisvilinästä saatika junien äänistä. Toisaalta noihin kaikkiin se on kaupunkikoirana tottunut jo muutenkin, ja tulihan sen kanssa käytyä esimerkiksi ostoskeskuksessa sosiaalistumassa. Napsaisin asematunnelissa parit kuvat, joten siinä tuli tehtyä nopeat paikallaoloharkatkin.


Asemalta siirryttiin Stockmannin alakerran Espresso Houseen, jonne koirat ovat tervetulleita. Tuntui jotenkin väärältä kävellä Stockan liukuovista sisään kahden koiran kanssa, mutta eipä koirat tuntuneet aiheuttavan muissa asiakkaissa kuin lähinnä ihastuneita huokauksia ja hymyileviä osoitteluita. Kahvikin tuotiin minulle oikein pöytään asti. Fiksu barista lienee tajusi, että poukkoilevan pennun ja vielä yhden ylimääräisen koiran ja kahvikupin kanssa kulkemisesta ei voisi seurata mitään hyvää... 

Sekä Neela että Viva olivat kahvilassa kuin kotonaan. Palkkailin Vivaa rauhassa makoilusta, ja oikeastaan enemmän jouduin pyytämään Neelaa pysymään aloillaan. Vivaa tuli silittämään mies pienen taaperon kanssa ja pentu loisti taas taitavuudellaan: se heilutti varovasti häntää, haisteli lasta ja antoi pieniä pusuja tämän käsille ja naamalle. Tällaisen käytöksen Viva saisi kyllä omaksua muitakin ihmisiä kohtaan sen kaamean hyppimisen, pusuttelun, hännän sekä pepun vatkaamisen sekä yleisen häseltämisen sijaan. Vaikka no, eipä se auta kuin suunnata syyllistävä katse itseä kohti ja todeta, että mitäs ei olla harjoiteltu.

Lopulta karvainen seurueeni nukahti tyytyväisenä kahvilan sohvan alle.



Torstai 2.8.

Torstain kohokohta oli Mika Jalosen leikki- ja motivointikoulutus Ylöjärvellä. Ilmoittauduin koulutukseen lähinnä siitä syystä, että olen ollut todella epävarma meidän leikistä ja leikin käyttämisestä palkkaamisessa. Koulutuksen anti näihin epävarmuuksiin oli valtava, ja sain kokea monia oivalluksia aiheesta. Voisin kirjoitella näistä tarkemmin omaan postaukseensa.

Viva keskittyi yhteiseen tekemiseen todella hienosti, vaikka treenitila oli sille uusi. Tauoilla pidin Vivaa kevythäkissä ja palkkailin rauhassa olemisesta. Pääosin tämä meni hyvin ja Viva nukahtikin häkkiin, mutta toisen koirakon ollessa leikkivuorossa Viva vähän vetäisi kierroksia iloisista huudahduksista ja alkoi vinkumaan. Yllätyin kuitenkin miten hienosti taukokäytös aluksi meni (nukahtaminen), sillä emme ole harjoitelleet häkissä olemista tuollaisessa häiriössä ollenkaan. Syksyn tullen päästään toivottavasti treeniryhmiin treenaamaan, jolloin tuota taukoiluakin voi paremmin harjoitella häiriössä.

Alla yksi pätkä leikistä ja todistusaineistokuva Vivasta nukkumassa häkissään. On kyllä kauheaa katsoa ja analysoida omaa leikkiä (mm. miten paljon siinä on kaikkea turhaa vatkaamista), joten jätetään sekin puuha suosiolla siihen erilliseen postaukseensa.


Perjatai 3.8.

Päivän ohjelmassa oli pieniä treenailuita mm. luoksareiden, käsikosketuksien (täppä), jalkojen välissä -position ja yllättäen myös perusasennon parissa. Ollaan treenattu Vivan kanssa seuruupositiota ilman perusasentoa, mutta nyt yllättäen se alkoi tarjoamaan itse perusasentoa ja vielä niin kivalla tekniikalla, että oli pakko vaan alkaa vahvistamaan sitä.

Olen nähtävästi kasvattamassa koiristani kovaa vauhtia kunnon city-sessejä, sillä käytiin taas Stockmannilla ja tällä kertaa ihan liikkeen puolella Powerissa. Hieman saatiin hämmästyneitä katseita osaksemme ja tuntui kyllä edelleen niin väärältä hengailla siellä koirien kanssa. :D Powerin kassalla ystävällinen asiakas tarjoutui kuitenkin oikein pitämään koirien hihnoja maksutapahtuman ajaksi! Eipä tuosta reissusta ole oikein mitään kummempaa sanottavaa: koirat liikkuivat kaupassa sujuvasti ja rennosti, ja asettuivat makoilemaan vertaillessani eri tuotteita. Neela nyt on toki aina ollut sellaista joka paikkaan mukaan otettavaa mallia, mutta ilahduttavaa oli huomata myös Vivan olevan tuollaisessakin paikassa aivan kuin kotonaan!


Lauantai 4.8.

Aamulla heitettiin Vivan 5kk-synttäreiden kunniaksi taas pidempi metsälenkki Rauhaniemessä. Viva alkoi nostaa kierroksia metsää lähestyttäessä, joten pyysin sen pariin otteeseen rauhoittumaan ja pyrin vahvistamaan rauhassa kävelyä. Myös metsässä pyysin Vivaa useaan otteeseen lähelleni tekemään esimerkiksi käsikosketuksia. Kotimatkalla pysähdyttiin veneenlaskupaikalle, jossa Viva lähti kahlailemaan pitkälle veteen ja lähti lopulta oma-aloitteisesti uimaan vedessä kelluneen kepin luo! Kyllä siitä vielä kunnon vesipeto saadaan.

Muuta kummepaa ei tainnut lauantaina tapahtua. Ilta meni itselläni töissä, joten koirot saivat viettää rentoa hengailuiltaa kotosalla.