17. marraskuuta 2018

Aaltoliikettä

0 kommenttia


Viivaa on täyttänyt jo kahdeksan kuukautta! Syksyllä on ehtinyt tapahtua vaikka ja mitä niin koirien kuin muunkin elämän saralla, joten blogi on jäänyt vallan heitteille. Nyt luvassa on kuitenkin vihdoin pientä päivitystä. Strategisilta mitoiltaan Viva on 13,4kg ja korkeutta on varmasti jo päälle 50cm.

Syyskuussa pyörähti käyntiin kunnon treeniviikot: keskiviikkoisin on Riitan tokon junnujen jatkoryhmä, perjantaisin agilityn alkeiskurssi ja sunnuntaisin joka toinen viikko tanssitreenejä koiratanssivalkun merkeissä. Alkuun parhaimmillaan kolmet eri lajin ohjatut treenit viikossa tuntuivat hieman raskaalta. Treenaaminen itsessään on toki ihan älykivaa, mutta kun hallille matkustaminen on aina sellainen paljon aikaa ja energiaa syövä rupeama, niin välillä sitä joutuu patistelemaan itseään liikkeelle aika paljonkin. Kaamosmasennusta, syyskiireitä opiskeluissa ja ajoittaista väsymistä juniorin ailahtelevaan elämään on havaittavissa, mutta muuten arki rullaa varsin kivan tasaista tahtia.


Vivasta on parin kuukauden aikana kasvanut tyypillinen teinikoiran alku. Sen reaktiivisuus ympäristölle on lisääntynyt kohisten, ja olen jatkuvasti saanut opiskella reaktiivisen koiran sielunelämästä lisää. Syyspimeiden tultua työnsarkaa on aiheuttanut autojen (valojen) kyttäily, pimeään liittyvä epävarmuus ja mörköily sekä Vivan yleinen turhautuminen esimerkiksi hihnakävelyillä. Toisina päivinä kaikki toimii kuin unelma, kun taas toisina päivinä ympäristön ärsykkeet ovat vain kertakaikkisesti liian suuria mielenkiinnon kohteita, heittipä sitten volttia koiran edessä tai ihan sama mitä. Turhautumisen ja mörköilyn yhteydessä on esiintynyt myös äänenkäyttöä, ja Vivalla ei mikään sievä ja kevyt neitikoiran ääni olekaan... On kuitenkin ollut positiivista huomata se, että Vivalta löytyy myös rohkeutta tutustua itsenäisesti aluksi pelottavilta tuntuviin asioihin. Eräällä reissulla Viva säikähti Tampereen Koskipuistossa könöttävää isoa mustaa taideteosta ja pöhisi sille niskakarvat pystyssä, mutta päätti kuitenkin oma-aloitteisesti lähestyä sitä ja todeta, ettei se niin vaarallinen lopulta ollutkaan. Tultiinpa me myös eräällä iltalenkillä ilotulituksen yllättämiksi, eikä Viva ollut moksiskaan moisista äänistä.

Autojen kohdalla olen soveltanut LAT-tekniikkaa ja hankalissa paikoissa auttanut Vivaa käsitargettiin pyytämisellä, ja nuo ovat kyllä toimineet varsin hyvin. Vivalla on selkeä ajatus siitä, että kun se kuulee tai näkee kohtitulevan auton, se ottaa minuun kontaktia. Olen jo jonkin aikaa syöttänyt suurimman osan Vivan ruuasta pelkästään lenkeillä ja voinut näin ollen pitää vahvistetiheyden tarpeeksi korkeana, joten ollaan edistytty nätissä hihnakävelyssä ja autojen ohittamisessa Vivan hankalaan ikävaiheeseen nähden kyllä todella kivasti. Itseasiassa tuntuu, että ihan tässä viikon, parin sisään Viva on edistynyt asiassa todella valtavin harppauksin! Hihnakävelyitä pystyy tekemään melko hyvin myös autoteitä väistellen, mutta esimerkiksi metsään suunnatessamme on pakko kulkea vilkkaiden teiden viertä ja ylittääkin niitä parista kohtaa. No, positiivista on ainakin se, että treenipaikkoja ja -hetkiä on päivittäin tarjolla yllin kyllin.


Kuten aiemmin mainitsin, treenihallille kulkemisessa on nykyään oma haasteensa ja se liittyy nimenomaan autoihin. Kuljemme hallin läheisyyteen bussilla, mutta pysäkiltä on vielä vajaan parin kilsan kävelymatka metsätietä pitkin. Näin syksyllä kaikkien treenien ajoittuessa pimeään aikaan varsin kiva yhtälö on valmis: pimeys aiheuttaa omat epävarmuutensa, odotusarvo hallille pääsemisestä puolestaan kiihtymistä ja järjetöntä hihnassa vetämistä, pimeällä tiellä autojen valot loistavat jo kaukaa, tieltä ei pääse mihinkään kauemmas ottamaan etäisyyttä ja valitettavasti monet, myös hallille kurvaavat koiraharrastajat, ajavat Luhtaantietä ihan järkyttävän kovaa (kovempi vauhti = suurempi haaste).

Hallilla käynnistä tuli hiljattain puolentoista viikon tauko, ja se oli kyllä tehnyt hyvää! Siinä missä edellinen reissu hallille oli ihan totaalinen katastrofi, sujui viime keskiviikon treenimatka jopa vallan hyvin. Tokihan Viva veti ja oli kiihtynyt, mutta se tarjosi itse kontaktia jokaisen vastaantulevan auton kohdalla ja pääsimme ensimmäisiä kertoja ikinä jopa kävelemään tien reunaa eteenpäin samalla, kun auto ajoi ohi! Jipii, jipii! Ainoa jokseenkin toimiva tapa hallita kaaosta on ollut istuttaa Viva auton tullessa puskaan tien reunaan ja syöttää sitä suoraan suuhun huomion pois viemiseksi autosta, mutta tuo reissu toi taas uskoa siihen, että edistystä tapahtuu ja että ehkä olen jotakin onnistunut tekemään oikein. Sain myös tietää, että hallille pääsee metsäpolkujakin pitkin, joten oikein pahan teineilypäivän sattuessa kohdalle olisi silti mahdollista päästä hallille heittämättä hukkaan kaikkea autotreeneissä tapahtunutta edistystä.


Treeneissä on arjen tapaan mennyt välillä loistavasti ja välillä vähän huonommin. Tokotreeneissä Viva jaksaa keskittyä hyvin, kun taas parissa viime agitreenissä Viva on ollut vähän vähemmän kuulolla – se on haistellut maata, singonnut viereisen kentän aidan viereen kuulostelemaan meininkiä aidan toiselle puolella, juossut putkeen silloin kun huvittaa ja touhunnut kaikkea muuta kuin minun kanssani jotakin. Perkuleen junnu.  Viva kuitenkin selvästi nauttii agilityn harjoitteista, ja olen kyllä ollut varsin tyytyväinen päätökseeni hakea TamSK:in alkeiskurssille, vaikka alkuun olinkin todella skeptinen lajin suhteen. Ollaan yritetty ahkerasti vahvistaa myös taukomattoilua hallissa, ja siinäkin näkyy sama aaltoliike kuin kaikessa muussakin: joskus pentu malttaa hyvin, ja toisina kertoina se taas turhautuu käytännössä heti. Kotosalla treenailu sujuu kyllä kivasti entiseen tapaansa ja Viva on iän myötä viisastunut paljon!

Treenivideoita on tässä parin kuukauden aikana tullut kuvailtua ihan hävettävän vähän. Voisin kuitenkin kirjoitella itselleni muistiin, mitä kaikkea ollaan tässä syksyn mittaan puuhailtu.

Toko: käsitargettitreenit luoksetulossa, käsitargetin vahvistamista, etu- ja takapalkkatreeniä (kii ja taa), palkkasanatreeniä, perusasentoa (pois nojaamisesta, otettu vaan suoria pyörähdyksiä tyköön, tässä eniten tuskaa on tuottanut oman palkkakäden sijoittaminen oikeaan kohtaan), noutokapulan esittelyä, sit- ja down-käskyjen suullisia erotteluja, ryhdikästä istumista, luopumistreeniä (nyrkki-avokämmen-treenit), kontaktitreeniä, paikallaoloa (sekä istuen että maaten) ja down-up-vaihtoja namikäsien avulla


Asennonvaihtovideolla näkee muuten hyvin, kuinka olematon Vivan rintakehä on: makuuasennossa se ei saa käytännössä yhtään tukea rintakehästään.

Agility: 2on2off-käytös (pinta), putkitreenit, hyppy+putki, 2x2 porttitreeniä kepeille, kiertokäskyt rundi ja käänny




Koiratanssi: voltti- ja hyrrä-käskyt, död-käsky, bow-käsky, positiotreeniä, tassutempussa yleistämistä eri asennoissa esim. tassulla polven/kantapäiden koskettaminen ja pelkästään tassun nostaminen ilman kohdetta, close-positio, följa-positiossa oikean paikan vahvistamista, kosketusalustalta toiselle hakeutumista ja jonkin tehtävän suorittamista alustalla.


Vaikka elämä nuoren bordercollien kanssa ei aina ihan mitään ruusuilla tanssimista ole, olen silti ihan mielettömän kiitollinen Vivasta. Se on opettanut minulle jo nyt niin paljon kaikkea uutta ja tarjonnut ainutlaatuisia kokemuksia päästä kehittämään itseäni ja omaa osaamistani koirien parissa. Oikeissa käsissä Vivasta voisi tulla jotakin ihan huippua – harmi, että se joutui juuri minun koekaniiniksi opettamaan, että miten niiden koirien kanssa nyt treenattiinkaan... :D No ei vaan, eipä se koira sitä onneksi tiedä. Kotosalla Viva on maailman helpoin ja lutuisin sylikiehnääjä ja kainaloinen, ja saan päivästä toiseen ihmetellä tytön loputtoman positiivista asennetta kaikkeen. Enää en tarvitse edes herätyskelloa, sillä Vivalle on muodostunut tapa herättää minut läpsimällä tassulla naamaani... Että joo, sellainen tapaus se Viva-neiti.

13. marraskuuta 2018

Kiristää, jännittää, puristaa, aristaa

0 kommenttia
Syksyn mittaan Vivalla alkoi esiintyä epämääräisiä oireita: kylkien nuoleskelua, takapään kirputtamista, kropan rapsuttelua, selällään kierimistä, tassujen pureskelua ja hännän jahtaamista. Alkuun käytiin tutkimassa näitä iho-oireina ja suljettiin pois ulkoloiset sekä kapi, mutta kummempaa parannusta ei tullut. Yhdistelin sittemmin oireita kasvukipuiluun ja jumeihin. Käytiin pari kertaa osteopaatti Markus Laioksella Riihimäellä, ja hän havaitsi Vivan kropassa selkeää epäbalanssia ja kiertyneisyyttä. Hoidoista ei kuitenkaan ollut merkittävää hyötyä oireiden kannalta, vaikka muuten Viva vastasikin hoitoihin hyvin ja oli esimerkiksi huomattavasti rentoutuneempi hoitojen jälkeen.

Kun Viva sitten muutamana päivänä keventeli painoaan takajaloiltaan oudosti ja ontui vasenta etutassuaan liikunnan jälkeen, päätin varata ajan ortopedin tutkimukseen viime viikon keskiviikolle. Taivuteltaessa raajoja läpi Viva reagoi voimakkaasti vasemman takajalan reisiluun paineluun sekä vasemman olkanivelen koukistukseen. Näin ollen päätettiin ottaa välikuvat, jotta voitaisiin poissulkea ikävämmät syyt oireiden taustalla. Kuvat olivat luojan kiitos täysin puhtaat, ja rauhoituksessa taivuteltaessa vasemmasta olasta löytyi huomattavaa kireyttä. Olan oireilu on siis todennäköisesti lihasperäistä, ja muut oireet viittaavat panosteiittiin – aivan kuten itse arvelinkin. Viva sai viikon kipulääkekuurin ja lähetteen fysioterapiaan. Oli kuitenkin oikea päätös viedä Viva tutkimuksiin ja kuviin, sillä nyt sai varmuuden sille, ettei oireiden taustalla ole ainakaan mikään vakavampi luustoperäinen kipuilu.


Tänään kävimme ensimmäistä kertaa fysioterapiassa Marika Ruottisella, ja löydöksinä oli hieman enemmänkin kuin pelkkää olan alueelle sijoittuvaa lihaskireyttä: käytännössä koko koira oli täynnä jumia, kireyttä, jännittyneisyyttä ja aristusta. Voi miten kiva. Viva on kyllä sellainen tyyppi – kuten varmaan moni muukin käyttöbortsu – ettei se säästele itseään yhtään leikkiessään tai juostessaan vapaana. Niiltä osin ei ehkä edes ole niin ihme, että tähän on päädytty, vaikka kyllähän Vivan kropan tilanne minut silti hieman yllätti. Myös hihnassa vetäminen on varmasti vaikuttanut osaltaan kireyksien syntyyn.

"Molemmin puolin alemmat lapalihakset ovat melko jännittyneet. Rintalihas oikealla on jonkin verran jännittynyt. Oikea hauksien lihasrunko on jonkin verran jännittynyt. Molemmilla puolilla olkanivelen sisäpinnalla lihasten kiinnitysalueet ovat jännittyneet. Vasemmalla kyynärpään ojentaja aristaa ja olkanivelen taivutus on aristava. Oikealla kyynärpään ojentaja on rento ja olkanivelen taivutus aristaa vähemmän. Sekä oikea että vasen hauis kiristävät venytyksessä. Selän ojentajalihas on etuselässä hyvin jännittynyt, lanneselässä selän ojentajat myös aristaa. Etureiden sisäpinta erityisesti oikealla on aristava. Pohje on aristava molemmin puolin, oikea pohje voimakkaammin. Vasemmalla polven takana takareiden kiinnitysalue aristaa. Oikean takajalan lihasmassa on vahvempi kuin vasemman takajalan. Viva ei haluaisi antaa takajalkoja venytykseen. Kun ne sinne saadaan, Viva vastustelee ojennuksen loppuosaa todennäköisesti lonkankoukistajan kireyden vuoksi." 

Tällä käynnillä Viva sai fasciamanipulaatiota lihasten kiinnitysalueille. Se vastasi käsittelyyn todella nopeasti, ja lihasten aristus väheni jo hetken käsittelyn jälkeen. Kokonaisuudessaan Viva malttoi olla käsiteltävänä ihan hyvin, vaikka vajaan tunnin sessio rauhallista olemista vaatikin juniori-ikäiseltä ihan hirveästi malttamista. Loppupuolella Viva kävi jo makoilemaankin suht rauhassa. Kotiläksyksi saimme harjoitella rauhallista kylkimakuuta (asia, jonka opettamista on vain tullut lykättyä) sekä ylipäätään raajojen käsittelyä ja liikuttelua, sillä etenkin takajalkojen käsitteleminen oli Vivasta erityisen epämiellyttävää. Lisäksi treenilistalle tuli paikallaan seisomisen ja aseteltavana olemisen opettamista, ravi-käskyn treenaamista ja pieniä venytysharjoituksia.

Seuraava fyssariaika olisi sitten parin viikon päästä, jolloin ollaan toivon mukaan edistytty rauhallisessa kylkimakuussa sen verran, että voidaan aloittaa venytyksiä. Myös muita vahvistavia harjoituksia olisi tarkoitus aloittaa sitten. Joudutaan nyt vähän rajoittamaan Vivan liikuntaa etenkin ajallisesti mutta myös laadullisesti (ei niin paljoa rämäpäänä metsässä kiitämistä saatika mitään kovin vauhdikkaita agility-harjoitteita). Onpahan ainakin hyvä syy pureutua entistä syvemmin hihnakäytöksen vahvistamiseen ja vetämättä kulkemiseen.