12. lokakuuta 2019

Lähtevien lintujen lupaus paluusta

0 kommenttia

Kesä on päättynyt, lehdet tarjoilevat väriloistoansa ja linnut ovat lähteneet. On syksy. 

Hetki kuitenkin kuluneen kesän muistelulle: Kävimme Vivan kanssa vielä yksissä tokokokeissa, joista saimme kakkostuloksen. Päätin, että seuraavat kokeet saavat odottaa hieman myöhemmäksi. Treenien ohella kesä oli täynnä ihania hetkiä. Yhdessä syötyjä jäätelöitä ja rannoilla vietettyjä tunteja. Yhdessäoloa ja koiranelämää. Pikkuisen Neelan pikkuisia seikkailuja ja elämäniloisen Vivan vauhdikasta menoa.

Niin onnellinen näistä kahdesta. <3

19. toukokuuta 2019

Ensimmäinen tokokoe

4 kommenttia
Kaikkia hassuja juttuja sitä saakaan päähänsä! Blogin luonnoksissa on pyörinyt ties kuinka pitkään tekstejä treeneihin liittyen ja yksi niistä oli Lydnad Sverige -ryhmästä bongattu alokasluokan checklist, jossa arvioidaan kunkin liikkeen osien sujuvuutta asteikolla 1-5. Enpä nyt sitten tuotakaan kerennyt julkaista, kun olimme Vivan kanssa eilen jo ensimmäisissä tokokokeissamme! Huomasin tuomari Harri Laisin Facebook-julkaisun siitä, että kyseisessä Hartolan kokeessa on  vielä tilaa, noin puolitoista viikkoa ennen koetta. Ja koska vapaa viikonloppu sattui sopivasti samalle päivämäärälle ja ystävä oli osallistumassa samoihin karkeloihin, se oli menoa se.


Olin jo aiemmin katsastellut debytointia kesäkuun alkuun ja tehnyt treenisuunnitelmaakin sen mukaan. Nyt kuitenkin ajattelin tätä koetta ennemminkin alkusysäyksenä kisamaiselle ja kokeisiin tähtäävälle treenaamiselle: on vaikeaa treenata kokeita varten, kun ei tiedä käytännössä mitä kokeissa tapahtuu. Itselläni on kisakokemusta tasan yhden möllikokeen verran joskus ajalta ennen sääntömuutoksia, joten tällä kokemuksella ei paljoa ole ollut tuntumaa siitä, millainen se koepäivä ihan oikeasti on. En edes tiennyt jännittäisinkö itse! 

Vaikka moni harrastaja saattaisi heristää sormeaan ja sanoa, että on epäreilua viedä näin kokematonta koiraa (jonka kanssa on treenattu tyyliin tasan kerran liikkuroituna eikä koskaan kisamittaista seuruuta...) kokeisiin, tämä oli silti meille juuri sellainen treenitilanne, jota tarvittiin! Myöhempää kisauraa ajatellen palkaton työskentely ja liikkeet täytyy toki treenata ihan toden teolla kuntoon, ettei liian haastavista tilanteista muodostu koiralle ongelmia kisaamisen mielentilan suhteen. Nyt oli ehkä ihan hyväkin, ettei oltu treenattu kokeenomaisesti kovinkaan monta kertaa: minulla ei ollut mitään ennakko-odotuksia ja päätin vain katsoa miten homma toimii, ja sainkin yllättyä vain ja ainoastaan positiivisesti! Myöskään Vivalla ei ollut ennakko-odotuksia siitä, että tämä olisi taas sellainen tylsä pitkä palkaton juttu.

Kokeen tuomarina oli supermukava ja hieman säälipisteitäkin antanut Harri Laisi, joka niin ikään teki koemaailmaan sukeltamisesta paljon mielekkäämpää ja tsemppaavaa. Ohessa video yksilöliikkeistä. Vähän ollaan pieniä pisteitä videolla, mutta kyllä siitä nyt silti se tärkein informaatio välittyy.




Oman oppimiseni lisäksi asetin tälle kokeelle tavoitteeksi onnistuneen paikkiksen. Se oli ainoa liike, joka sai aikaan hieman sydämentykytyksiä, sillä kyseessä ei ole paitsi oma suoritus vaan epäonnistuessaan myös muiden suoritukseen vaikuttaminen. Mutta vielä mitä! Siellä se paimen kökötti: se meni maahan kivasti, jättökäskyllä (lats) painoi päänsä alas, kerran nosti hieman päätään mutta painoi sen sitten loppuajaksi taas maahan. Yritin jännityksestäni huolimatta näyttää mahdollisimman iloiselta, ja hymyilinkin Vivalle leveästi ja tsemppaavasti koko suorituksen ajan. Tiedä sitten oliko sillä mitään vaikutusta Vivan fiilikseen, mutta omaa fiilistäni se ainakin kohensi! Minuutti tuntui lopulta aika lyhyeltä ajalta, sillä olemme treenanneet viime aikoina paljon ylipitkiä 2-3 min makuita. 

Paikkamakuussa Viva ei reagoinut muiden käskyihin mitenkään ja lopussa se nousi suht hyvään perusasentoon. Saisi se toki tiiviimmin nousta, mutta ei tuokaan huono ollut. Ainoastaan alussa se meinasi hieman kyllästyä rivissä odotteluun ja kävi kerran makuulle, kun jollakin rivissämme tuli vielä useampia kysymyksiä joihin liikkuri vastasi ennen liikkeen alkua. Tällaisia odotteluita olisi siis hyvä treenata lisää, jottei vire laske liikaa odottamisen aikana.

Ensimmäinen yksilöliike oli jäävä makuu. Tätä ollaan treenattu tekniikkatreeninä paljon (ja virittelysanasta Viva on useimmiten alkanut ennakoimaan makuuta), joten menin ihan hämilleni, kun Viva ei reagoinutkaan ensimmäiseen käskyyn asianmukaisten virittelyiden jälkeen. Tiesin, että pysähtyminen nollaa liikkeen, mutta jotenkin kummasti silti pysähdyin hetkeksi antaessani toisen käskyn. Maahanmeno oli melko haluton ja myös palatessani Vivan luo se haukotteli makoisasti. Saatiin kuitenkin säälipisteitä kuuden pisteen verran, hah. Olin ylpeä itsestäni siitä, etten takertunut tuohon liikkeeseen vaan onnistuin heti fokusoimaan seuraavaan hetkeen ja ylläpitämään hitsin kivaa fiilistä tehdä yhdessä ekoja koejuttuja Vivan kanssa.

Helpon kapulan pidon jälkeen oli vuorossa seuruu, josta saatiin yhdeksän pistettä. Ei mitään parasta Viva-seuruuta, mutta noihin olosuhteisiin (hellerajan hipominen, ensimmäinen noin pitkä palkaton seuruu) nähden tosi kivaa tekemistä! Ensimmäiseen perusasentoon Viva istui hitaasti – oletan sen olleen hieman hämmentynyt sen jäävän makuun jälkeen, että mitäs tässä nyt pitikään tehdä. Mutta loppupätkä meni tasaisen varmasti. Vasemmalle käännös ei ollut niin napakka kuin se parhaimmillaan on, ja noh, oikealle käännöksiä tai täyskäännöksiä ei juuri ollakaan treenattu. :D Mutta kivasti nekin meni. Lopussa Viva jätätti inasen, mutta tsemppasi silti ihan huikeasti loppuun asti! Ja nyt videota katsellessani bongasin sieltä sen heiluvan hännänkin.

Luoksetulossa yllätyin positiivisesti lopun perusasennosta, sillä vaikka Viva tulikin hieman hallitsemattomasti ja pienen lenkin kautta, se tuli silti ihan suoraan eikä edes tehnyt tyypillistä törmäämistä jalkaan! Perusasentoon tulot vauhdista ovat olleet Vivalle hankalia, mutta nyt oli varmaan tähdet kohdallaan tai sitten ahkera treeni alkaa tuottaa tulosta (luultavasti tuo ensimmäinen). Ylpeyttä aiheutti myös se, että pitkän ja hikisen seuruun jälkeen Viva jaksoi vielä tulla reipasta laukkaa, joskin tyypilliseen tapaan hieman pompahdellen. <3

Estehyppy nollattiin, sillä Viva kiersi esteen. Tähän voi olla kolme selkeää syytä: 1) ei olla treenattu tokon avoesteellä kuin pari hassua kertaa, 2) ei olla koskaan tehty noin korkealla rimalla ja 3) este oli virallista metrin kisamittaa reilusti kapempi. Ei mulla oikeastaan edes ollut mitään kummempia odotuksia hyppyä kohtaan, sillä siinä puolessatoista viikossa ei vain kerennyt etsiä käsiin avoestettä treenattavaksi. Toivoin Vivan agility-osaamisen kantavan tokokentälle asti, mutta no, ei kantanut. Naurahdin sille, että kierron jälkeen Viva kävi kuitenkin tsekkaamassa esteen ajatuksella, että jotain tälle varmaan olisi pitänyt kyllä tehdä. Kokeen jälkeen kaikki hypyn nollanneet koirakot saivat käydä treenamassa hypyn pariin kertaan ja Vivallakin se onnistui ongelmitta. Treenin puutetta vaan.

Kaukoissa liikkuri ei pysäyttänytkään mua oikeaan kohtaan, joten jouduin palaamaan pari askelta takaisinpäin. Vaihdot Viva teki kivasti, vaikka kyllähän siitä huomasi että vikaa liikettä tehdään. Mutta teini tsemppasi niiiiin hienosti!

Kokonaisvaikutukseksi saatiin 8. Tai siis aluksi se oltiin kirjattu papereihin vitosena, mutta kotimatkalle lähdettyämme aloin hämmästelemään sitä, että ei kai meidän yhteistyö nyt niin huonoa ollut, että siitä vain vitosen olisi saanut. Tavoitettiin tuomari vielä kokeen jälkeen ja merkintä osoittautuikin virheeksi. Kuuden "lisäpisteen" ansiosta saatiin siis lopulta 165/200 pistettä ja ykköstulos sekä sijoituttiin neljänsiksi kymmenen koirakon luokassa. Ei siis ollenkaan hassummin tällaisiksi "Katsellaan ja testaillaan"-kokeiksi ja ottaen huomioon sen, että nollattiin kokonaan yksi liike.



Luulen, että lämmin, hellerajaa hipova sää vaikutti eniten siihen, että Viva oli hieman vedoton. Jo viime kesänä Viva vaikutti olevan erityisen herkkä lämmölle, ja nytkin se oli hieman väsynyt jo saapuessamme kisapaikalle: sain sen vain vaivoin leikkimään leluilla, ja päätinkin viritellä sitä tunnelmaan "leikkimällä" namien kanssa, kun se syttyi niistä enemmän. Kuumuuden lisäksi Vivan väsymykseen saattoivat vaikuttaa myös edellisillan pitkä junamatka, automatka kisapaikalle (matkustetaan niin harvoin autolla), viime aikoina lisääntyneet treenimäärät sekä sen yleinen tottumattomuus. Mutta nämäkin ovat juuri niitä juttuja, joita ei ilman kisaamista oppisi tietämään ja tuntemaan! Ensi kokeisiin toivonkin hieman viileämpää säätä ja vähintään yhtä täysin matkustamisesta vapaata lepopäivää koetta edeltävälle päivälle.

Muuten Viva oli koepaikalla tosi rento ja rauhoittui kivasti makoilemaan varjoon odotellessamme vuoroamme. Mitkään koetilanteeseen liittyvät asiat (juoksutarkastus, pöydät, kehänauhat, liikkurin höpötykset, muut koirakot tms.) eivät kiinnittäneet sen huomiota. Kaikista parasta koepäivässä oli kuitenkin se, että oltiin kokeissa yhteenhioutuneena ja toimivana tiiminä! Virettä, palkattomuutta ja teknistä osaamista voi aina treenata vaikka maailman tappiin, mutta sekään ei onnistuisi ilman tätä meidän omaa kuplaa, joka ollaan vielä lyhyen mutta sitäkin hienomman yhteisen taipaleen aikana rakennettu! Yllätyin, ettei liikkeiden välissä oikeasti kerennyt kunnolla palkkaamaan koiraa sosiaalisesti, vaan liikkuri ohjasi meidät välittömästi seuraavalle suorituspaikalle. Palkat jäikin lähinnä suullisiksi ilahtumisiksi, mutta siitä huolimatta Viva jaksoi työskennellä iloisesti koko suorituksen ajan.

Nämä kokeet tarjosivat minulle juuri sen sysäyksen mitä lähdinkin niistä hakemaan ja myös osoituksen siitä, että nuori ja kokematon teinikoiranen on kyllä ihan hurjan hieno tsempparityttö, joka haluaa tehdä oikein. Tälle vuodelle tavoittelen ainakin TK1-koularia, ja nyt onkin taskut täynnä uusia ajatuksia ja eväitä treenien suunnittelemiseksi tuohon tavoitteeseen tähdäten. Parasta!

20. huhtikuuta 2019

Kiihdytyskaistalla

0 kommenttia

Kevät huristelee kiihdytyskaistaa pitkin kovaa vauhtia eteenpäin. Ihan ei meinaa pysyä perässä kuukausissa tai päivissä, sillä varma kevään merkki eli opiskelukiireet syövät suurimman osan rajallisesta aivokapasiteetistani. Pari viikkoa jaksaa vielä painaa niin sitten pitäisi helpottaa, ja toivottavasti ehdin lomaillakin pari päivää ennen töiden alkua.

Viva aloitti ensimmäiset juoksunsa 3.4. eli vuoden ja kuukauden ikäisenä. Nyt ne alkavat jo olla loppupuolella, eli aika hyvin siihen 2-3 viikon haarukkaan Vivakin keston puolesta napsahti. Mitenkään kovin dramaattisesti se ei juoksuista ole välittänyt, mitä nyt metsässä menee ihan omissa maailmoissaan hajujen perässä ja lenkeillä merkkailee ja nuuhkuttelee joka kerta, kun siihen vain mahdollisuuden annan. Kotona Viva on ollut hieman tavanomaista hellyydenkipeämpi: tunkee päätä syliin ja saattaa viihtyä pitkiäkin aikoja siliteltävänä, mitä se ei aiemmin todellakaan ole tehnyt. Agi- ja koiratanssitreeneissä se pystyi keskittymään vallan hyvin ja kotosalla treenatessakin se on pääasiassa ollut ihan messissä, mitä nyt välillä hairahtunut haaveilemaan ihanista sulhoista...



Juoksujen takia Viva ei ole nyt muita koiria juuri treffaillut eikä olla päästy koirapuistoon juoksemaan. Toinen harmaita hiuksia ja karanteenia aiheuttanut tekijä on ollut Neelan nenäpunkkiepäily. Poloinen pikku-Nuu alkoi viime viikolla niiskuttelemaan ja aivastelemaan rajusti, ja epäilin heti oireiden viittaavan nenäpunkkiin. Käytiin sitten lahjoittamassa pennosia eläinklinikalle saadaksemme lääkkeet, joiden tiesin olevan ainoa keino testata hypoteesi. Aivastelu ja nenän vuotaminen ovat helpottaneet täysin, mutta joitakin reverse sneezing -kohtauksia Neela on edelleen saanut etenkin haistelun yhteydessä. Hyvä vaste lääkkeisiin viitannee nyt kuitenkin epäilyn osoittautuneen oikeaksi. Viva ei ole oireillut mitenkään mutta sekin on toki lääkitty, ja hoidon aikana (eli vielä viikon verran) täytyy edelleen välttää kuonokontaktia muiden koirien kanssa. En tiedä onko Viva vain ollut oireeton kantaja vai onko Neela oikeasti saanut nenäpunkin jostakin maan välityksellä, koska muita koiriahan ei Neela tunnetusti juuri moikkaile eikä sellaisissa "tartuntapesäkkeissä" käydä samalla tavalla Neelan kuin Vivan kanssa. Pääasia kuitenkin, että oireet ovat lievittyneet!

Sitten pientä päivitystä Vivan lenkkeilytilanteeseen: kelien lämmetessä ja paksuista tumpuista luovuttaessa olen taas päässyt namipalkkaamaan Vivaa lenkeillä paremmin. Muutaman viikon ahkeran vastaehdollistamisen jälkeen ollaan nyt autojen kanssa tilanteessa, että Vivan kiinnostus niitä kohtaan on peruslenkeillä tasan nolla. Toki kiihdyttävät tilanteet (esim. koirakaveri tai oma kaveri mukana, matka treenihallille) ovat asia erikseen, mutta niissäkin olen saanut "pakkonamittamisella" Vivan mielentilan pysymään sellaisena, että se itse hoksaa tarjota kontaktia auton nähdessään. Jipii, saako bilettää! Se on muutenkin kumman paljon tarjonnut lenkeillä kontaktia ja lähellä pysymistä, ja toivon todella ettei se johtuisi vain juoksujen aiheuttamasta läheisyydenkaipuusta. Metsässä Viva ulkoilee 15 metrin liinassa, ja tuo liina on ollut muutenkin aika näppärä väline Vivan askellajin hallitsemiseen. Metsälenkit ovat nykyään melko rentoa ravailua ja suuremmat kireydet ovatkin pysyneet onneksi poissa.



Omien kiireiden takia meidän treenaaminen ei ole ollut kovinkaan intensiivistä, vaikkakin lähes joka päivä lenkin yhteydessä olen tehnyt koirille vähintään pienet vartin tehotokot. Pari kertaa viikossa ollaan käyty myös lähipuistossa treenailemassa, ja hallilla sitten harvemmin. Ilmoittauduin kuunteluoppilaaksi Sporttirakin Maiju Ojamiehen nettikurssille, joten ollaan saatu treeneihin vähän runkoa ulkoiselta taholta. Huhtikuussa ollaan treenailtu muun muassa paikkamakuuta, perusasentoon tuloja nätimmäksi (tämä aiheuttaa ihan tajuttomasti harmaita hiuksia!), sit-down -vaihtoja, jääviä (lähinnä maahanmenoja), lats- ja down-käskyjen erottelua, noutoja, etupalkkatreeniä (Viva fokusoi ja lähtee tyhjään jo nyt tosi hyvin, toki pallo lentää sen näkökenttään ihan parin metrin jälkeen), kosketusalustaa ja merkinkiertoa.

Kesäksi jättäydyin pois koiratanssin valkkuryhmästä eikä haettu myöskään agilityn ryhmäpaikkaa ensi viikolla päättyvän ryhmän jatkoksi. En uskalla ottaa kesäksi mitään koulutusvelvollista juttua enkä säännöllistä ryhmää, sillä työaikani tulevat todennäköisesti painottumaan iltaan ja olemaan sen verran epäsäännölliset, että ohjattuihin treeneihin pääseminen olisi varmasti melkoisen hankalaa. Uskaltauduin kuitenkin ilmoittautua Piia Karisen kesätokokurssille, sillä tuossa ei treenejä ole ihan joka viikko. Kannatti valvoa ilmon aukeamiseen puoliltaöin, sillä kurssipaikka meille napsahti! Olen tuosta hurjan innoissani! Kevään ohjatut tokothan ovat jääneet aika vähäiselle, joten ihan huippua päästä kuitenkin kesäksi osaavan silmän alle treenaamaan.

Kahden päivän päästä on muuten tasan vuosi siitä, kun Viva muutti meille. Aika hurjaa. Ei muuta kuin kiihdytyskaistaa pitkin kohti uusia vuosia, kunhan tästä karanteenista päästään!

31. maaliskuuta 2019

Vivan terveystutkimukset

0 kommenttia


Viva kävi maaliskuun alkupuolella Pärnäsen Juhalla läpivalaistavana seuraavin tuloksin:

Lonkat A/A
Kyynärät 0/0
Selkä VA0 ja LTV0

Myös silmät tutkittiin terveiksi – tuloksien kirjausta rekisteriin odotellaan Kennelliitolta vielä. Vivalta välikuvattiin myös olat puhtaiksi kahdeksan kuukauden iässä, joten voimme jatkaa treenejä ja lisätä lajivalikoimaan myös canicrossia turvallisin mielin.

Myös Vivan sisaruksia on käynyt tutkimuksissa yhtä hienoin tuloksin, ihan mahtavaa!

5. maaliskuuta 2019

Nimensä veroinen tyttö

0 kommenttia


Naapurin tuttu mies kommentoi taannoin, että Viva on kyllä nimensä veroinen tyttö. Oikeassa oli. Iloinen ja elämännälkäinen pikkupaimen täytti eilen vuoden, ja Vivan asenne on kyllä edelleen ihan yhtä eläköön kuin se oli viime keväänäkin seitsemänviikkoisen pennun tullessa taloon. Nimi tekee koiran, luulen. Ja ihanan koiran tekeekin!

Vuoden verran Vivaa on opettanut minulle rutkasti koirista, etenkin bordercollieista, mutta myös itsestäni. Vivan kanssa toimiessani olen jatkuvasti saanut peilata omaa olemistani ja tekemistäni, pyrkien aina parhaaseen mahdolliseen lopputulokseen yhdessä koirani kanssa. Olen oppinut ajattelemaan suhdetta ja luottamusta koiraan ihan uudesta näkövinkkelistä: Neelan kanssa se syntyi aikoinaan kuin itsestään, mutta Vivan kanssa olen todella saanut tehdä töitä. On ihan paras tunne pystyä luottamaan omaan koiraan tilanteessa kuin tilanteessa. Nuoren ja vilkkaan Vivan kanssa ei tokikaan tällaisessa tilanteessa olla, mutta päivä päivältä pienten onnistumisten myötä tuntuu, että suhde ja luottamus välillämme hioutuu yhä paremmaksi.

Tällä hetkellä en voi esimerkiksi luottaa Vivan vapaana pysymiseen lähettyvilläni (pupukoulu alkakoon) tai siihen, etteikö se saattaisi yhtäkkiä epävarmuuksissaan alkaa haukkua leikkipaikalla ilakoiville lapsille tai hissiin kanssamme tulevalle ihmiselle säikäyttäen heidät. En osaa aina ennakoida sen käytöstä ohi ajavien autojen tai ylitsemme lentävien lintuparvien suhteen, saatika arvioida, milloin sillä keittää treeneissä yli ja se alkaa napsimaan hihoistani. Se ei osaa odottaa treeneissä rauhassa vuoroaan ja se vetää hihnassa edelleen kuin mielipuoli. Jos huomion kiinnittäisi vain näihin asioihin, voisi elämä teinikoiran kanssa tuntua äkkiseltään aika raskaalta. Kuitenkin katsoessani nyt Neelan pienessä pedissä kerällä nukkuvaa Vivaa voin hyvillä mielin todeta, että kyllä niitä ihania puolia on moninkertaisesti enemmän.



Muutamia esimerkkejä mainitakseni voin luottaa esimerkiksi siihen, että bussissa yhtäkkiä Vivan päätä kohti ojentuva humalaisen ihmisen tai rattaissa istuvan lapsen käsi aiheuttaa koirassani vain riemuisan ilahtumisen näistä ihanista huomionosoituksista. Voin luottaa siihen, että teinikoirani seikkailee sujuvasti vilkkailla keskustan kaduilla, julkisissa kulkuvälineissä, kahviloissa ja kaupoissa. Myös eläinlääkäriä se rakastaa! Tiedän varmaksi, että jokainen aamuni alkaa hymyn huulille saavilla hepuloinneilla ja iloisilla pusuilla naamalle: voi miten suuri ikävä koiralle ehtiikään yön aikana tulla. Lisäksi voin luottaa siihen, että jokainen yhteinen treeni saa meidät molemmat hyvälle mielelle: onhan Viva ihan hitsin hieno toko- ja agilitykoiran alku!

Jokaiseen päivään Viva tuo ripauksen jos toisenkin elämää rakastavaa asennetta, ja siksi pidänkin tuosta koirasta niin mielettömän paljon.

Kuten sanottua, paitsi että olen saanut päivittää tietotaitoani koirien kanssa toimimisesta ylipäätään, olen saanut usein myös pysähtyä pohtimaan itseäni, asennettani, taitojani ja tekemisiäni suhteen rakentajana, kouluttajana ja koirieni elämien keskeisimpänä ihmisenä. Vivan saapuminen lähetti minut opettavaiselle matkalle itseeni ja voi miten mielenkiintoinen tuo matka onkaan tähän asti ollut. Varmaksi tajuamiani asioita ovat muun muassa se, että koiraharrastaminen on vain ihan parasta elämässä ja se, että bordercollie on ihan unelmieni rotu monimutkaisine mielen kiekuroineen ja haasteineen.



Lähestyvä kevät saa minut odottamaan yhteisiä tokotreenejä ulkosalla, ehkäpä myös reissuja sinne tänne pitkin Suomea. Viime kevät ja kesä olivat spesiaaleja sen takia, että meidän elämää ilostutti – toisinaan myös järisytti – yhtä aikaa maailman söpöin, ihanin, helpoin, vaikein ja ärsyttävin pentu. Videolla lähinnä kolmea ensimmäistä.  Tämä kevät ja kesä tulevat olemaan spesiaaleja sen takia, että nyt tuo pentu on jo vuoden verran viisastunut, kasvanut ja kehittynyt, ja että saan taittaa matkaa yhdessä eteenpäin tuon pennun kanssa itsekin viisastuneena, kasvaneena ja kehittyneenä.

7. helmikuuta 2019

Koivet kattoon, kaviot ristiin

0 kommenttia
Viva kävi alkuviikosta fyssarilla kolmatta ja toistaiseksi viimeistä kertaa. Sain paljon kehuja siitä, miten noinkin lyhyessä ajassa Vivan tilanteeseen saatiin aikaiseksi ihan älyttömästi kehitystä. Hienoa nähdä, että ahkera työ kantaa hedelmää! Olemme tehneet ahkerasti kotiläksyiksi saatuja venyttelyjä ja jumppia, ja nyt esimerkiksi etupäästä ei löytynyt enää lainkaan kireyksiä. Lisäksi yritän edelleen panostaa ravin toteutumiseen ja vetämisen ehkäisyyn lenkeillä.

Saatiin fyssarilta nyt sitten lisää kehonhallintaharjoitteita ja jumppia. Tassujen nostoissa pitäisi Vivan painopistettä saada hilattua vielä taaemmas, sillä vaikka nostot sujuu hyvin, se on edelleen hieman etupainotteinen. Harjoituksiin voi ottaa mukaan tyynyn takajalkojen alle, ja toisaalta toteuttaa myös takajalkojen nostoja etujalat tyynyllä (vastakkainen tassupari korokkeella). Lisäksi aloitetaan ristikkäisten tassujen nostot, aluksi tasamaalla ja hallinnan kehittyessä yhä pehmeämmällä alustalla. Kehonhallintajuttuja voisi tehdä noin 2-4 kertaa viikossa, ja lisäksi venyttelyillä ylläpidetään nykyistä liikkuvuutta noin kolmesti viikossa. Missä välissä me treenataan muuta?!



Lisäksi kunhan saan aikaiseksi opettaa Vivalle kaukojen seisomaanvaihdot, voi noita alkaa jumppailemaan myös takajalat pehmeämmällä alustalla tyynyn korkuista koroketta hyödyntäen. Istu-maahan -vaihtoja kokeiltiinkin jo Marikan kanssa, mutta ne olivat Vivalle vielä ihan supervaikeita. Tuli myös todettua, että Vivan istuma-asento on hieman kiertynyt (ja nyt kun olen analysoinut kuvia ja videoita, niin se istuu monesti ihan hirveän näköisesti takajalat sojottaen ulospäin!), ja siitä vaihdot maahan saa sen menemään melkoiseen sumppuun. Lähdinkin pohtimaan, pitäisikö Vivalle opettaa uusi käsky istumiseen ja harkita kaukoja sittenkin etujalkaversiona, sillä tuck sit -versiossa se kuitenkin asettuu kivan tiiviisti, etu- ja takajalat suoraan eteenpäin osoittaen. Enpäs tiedä, mutta nyt kun tuohon tuli kerran kiinnitettyä huomiota, en voi enää olla näkemättä hirveästi kiertyneitä takajalkoja ja kehittämättä kamalia kauhuskenaarioita päässäni.

Viime keskiviikon tokotreenit olivatkin sitten enemmän keskustelupainotteiset. Ihan hyvä, sillä fyssarin antaman fasciamanipulaation jälkeen seuraavana päivänä piti välttää turhan raskaita juttuja. Keskusteltiin Riitan kanssa treenikuplasta, ja voi miten paljon irti sainkaan tuosta tunnista! Vaikka käsite on vilahdellut vähän siellä täällä, en ole kuitenkaan ollut tietoinen sen sisällöstä saatika osannut hyödyntää treenikupla-ajatusta omissa treeneissämme. Nyt kun luin siitä lisää, tuntuu, että kokonaan uusi aukeama koiraharrastamisen elämänkirjassani kääntyi!

Vaikka luonteeltani olenkin suunnittelijatyyppiä, en ole oikein koskaan osannut sisällyttää järkevää suunnittelua koiraharrastamiseen. Vasta Vivan myötä olen oppinut tekemään edes pieniä ennakkosuunnitelmia ja analyysejä treeneistä. Tätä treenikupla-ajatusta täytyy kuitenkin kyllä hyödyntää jatkossa aina. Testailtiin treeneissä tekemäämme kuplaa käytännössä, ja voi miten selkeämpää, helpompaa, kivempaa ja mielekkäämpää oli treenata, kun harjoituksella oli raamit ja mahdolliset ongelmatilanteetkin oltiin mietitty ennalta! Erityisen hyödylliseksi näen tämän nyt agilityyn, sillä meidän parit viimeiset treenit ovat olleet Vivan osalta melkoista turhautumishaukkua, koska harjoituksissa ei oman osaamattomuuteni takia ole ollut oikein päätä eikä häntää. Alla nyt pari kivaa pätkää edellisistä treeneistä.


Varasin myös Vivalle kuvausajan Pärnäsen Juhalle maaliskuun puoleen väliin. Ihanko muka oikeasti vauva-Viva on kohta jo kuvausikäinen? Pikkuinen Neelakin pääsi hetken mielijohteesta läpivalaistavaksi. Eipä löytynyt tietokannoista kovin montaa lonkista, kyynäristä saatika selästä kuvattua kleiniä, mutta onpahan nyt ainakin yksi lisää! Polvet 0/med1, kyynärät 0/0 ja lonkat C/C. Selkälausuntoja odotellaan vielä. Matalista lonkkamaljoista ja ykkösen polvesta huolimatta olen ihan hurjan tyytyväinen, ettei siellä ainakaan mitään nivelrikkomuutoksia näkynyt.

26. tammikuuta 2019

Matka virheiden kautta on opettavin

0 kommenttia

"Koirastasi ei koskaan voi tulla taitavampaa ja tarkempaa kuin sinä olet, sillä teistä vain sinä tiedät minne olette matkalla."
Tuohon Memea Mohlinin viisaaseen toteamukseen tiivistyy tämän hetkiset fiilikset tokon osalta. Tokosta on salakavalasti tullut minulle se laji, joka kiehtoo eniten ja johon liittyviä treenivideoita ajaudun yhä uudestaan ja uudestaan katselemaan esimerkiksi YouTubesta tai Instagramista. Samalla kuitenkin tuntuu, etten tiedä tarpeeksi tokotemppujen tai kokonaisuuden opettamisesta koiralle ja toivoisin, että voisin osallistua johonkin "Toko A:sta Ö:hön"-kurssille, jossa koulutettaisiin ensin minut kouluttamaan. Joidenkin liikkeiden osalta nimittäin tuntuu, ettei päästä asiassa eteenpäin kun en tiedä mitä tekniikkaa olisi järkevintä käyttää ja sitten kun kokeillaan vähän kaikkea, on tuloksena vain sellainen sotkuinen soppa, jossa ei pysy Vivan eikä itsenikään pääkoppa mukana.

Nuorten koirien jatkoryhmän treeneissä olemme toki oppineet monia hyödyllisiä perustaitoja ja saaneet rutkasti neuvoja ja ideoita niiden opettamiseen. Silti joskus tuntuu siltä, etten lopulta edes tiedä mihin jonkin perustaidon harjoitteleminen ylipäätään tähtää varsinaisen tokon kannalta. Tehdään vaan kiltisti kotiläksyt ja saadaan koutsilta kehuja, mutta minä olen yhtä ulapalla kuin ennenkin. Ja vaikka järjellinen minäni tietääkin, että kyse on vain oman pääkoppani solmuista, haluaisin silti toistuvasti palata ajassa taaksepäin ja työstää kaikkea jo Vivalle opettamaani uudestaan paremmin tekniikoin, paremmin menetelmin ja paremmalla tiedolla. Vaikka lopulta tämä matka kommellusten, virheiden ja väärintekemisten kautta onkin juuri se opettavin.

Vivan tultua kisaikään alkoi päässäni konkretisoitua ajatus siitä, että mitä jos me vain keskityttäisiin tokoon ja tavoiteltaisiin kisojakin joskus. Persoonaltani en ole lainkaan kilpailuhenkinen eikä minua varsinaisesti kiehdo titteleiden tai koulareiden haaliminen koiran nimeä koristamaan, mutta tokokokeet tuntuvat kuitenkin jotenki luonnolliselta osalta tokon treenaamista: kun treenaa kisoja varten, on selkeät raamit ja tavoitteet joita kohti pyrkiä. Ja sellaiseen lopputulemaan päädyin, että nyt me sitten kissa vieköön alamme treenata lajia kisatavoitteellisesti. Ja minä aion oppia lisää ja lisää (ja itkeä katkeria kyyneleitä joskus vuosien päästä siitä, kuinka kaikki olisi ollut helpompaa jos olisin vain tiennyt kouluttamisesta enemmän Vivan ollessa vielä nuori), koska sitähän varten minä toisen koiran oikeastaan hankinkin: jotta saisin oppia lisää näistä kiehtovista eläimistä, kiinnostavista lajeista ja kehittää itseäni kouluttajana. Kaikkein parasta on se, että mulla on oikeasti koira jonka kapasiteetti, taidokkuus ja tarkkuus eivät varmasti lopu kesken, kunhan vain ensin opin itse olemaan taitavampi ja tarkempi.


Tekstin kuvat © Alexandra S. ja Viva melkein 6kk.

Aamen. Nyt se on sanottu. Nyt minulla on tavoitteet. Nyt minulla on päämäärä jota kohti pyrkiä. Ja tuntuu, että kaikesta tuli heti paljon selkeämpää, tavoitteellisempaa. Meillä on suunta, ja voi miten motivoitunut olenkaan kulkemaan tuohon suuntaan juuri Vivan kanssa. Missä me sitten tällä hetkellä ollaan menossa? Otetaanpa pieni katsaus!

Paikalla makaaminen 1min

Paikkista ollaan puuhailtu aina silloin tällöin. Ei mitenkään kovin kisatyylillä, mutta ollaan treenattu kuitenkin sekä kestoa että matkaa. Pitäisi kehitellä jokin johdonmukainen käskysana, sillä tunnustan käyttäneeni aina milloin mitäkin ("Malta siinä", "Oo siinä", "Stay", "Paikka", "Odota"). Eihän sillä oikeastaan ole väliä mitä sanon jättövaiheessa, koska maahanmenokäskyn jälkeen Viva saa liikkua vasta vapautuksesta, mutta joku virittelysana pidemmän odottamisen ennakointiin olisi kuitenkin ihan hyvä olla olemassa.

Koska kesto ja matka ovat ihan hyvällä tolalla, olisi seuraava steppi lisätä haastetta häiriöiden muodossa esim. käänteisellä houkuttelulla tai siirtämällä harjoittelua vaativampiin ympäristöihin. Esimerkiksi ohjatuissa treeneissä Viva kesti hyvin poikittaisen kentän etäisyyden ja koirahäiriön, joskin palkkatiheys oli melko suuri. Ydinongelmanani tuntuu muutenkin olevan se, etten tietyn pisteen jälkeen osaa/muista/jaksa viedä Vivan osaamista nextille levelille, vaan tyydyn liian helposti sellaiseen perussessen perusosaamiseen. Riitan yleisin kommentti mulle treeneissä onkin, että lähde vaan rohkeasti haastamaan Vivaa, kun se kuitenkin osaa jo perustasolla asiat niin hyvin. Ja tottahan se on.

Olen työstänyt viime aikoina Vivalle pään laskemista maahan, sillä haluaisin sen odottavan siinä asennossa. Pää ylhäällä se helposti valahtaa lonkalle ja vaikka  lonkka-asento onkin sallittu, haluaisin kuitenkin ryhdikkään ja suoran asennon. Pää maassa asento on luontaisesti suora eikä sitten tulisi ainakaan turhia houkutuksia vilkuilla ympärille.

Maahanmenoja perusasennosta ollaan tehty vähän (kun ei meillä ole vielä edes kunnon perusasentoakaan), mutta down-käsky on Vivalla jo melko vahva eikä yleistämisessä eri positioihini ole ollut ongelmaa. Samoin maasta istumaannousuja ollaan sivulla tehty vain vähän, joskin kaukojen treenailussa tekniikka ylös nousemiseen on ollut kiva ja Viva reagoi käskyyn hyvin. Jonkin verran ollaan treenailtu myös sitä, että menen seisomaan Vivan viereen sen maatessa eikä se silti saa nousta.

Seuraaminen

Tätä ollaan puuhailtu vuodenvaihteessa ahkerasti. Seuruupaikka on parantunut hurjasti, ja seuraavaksi täytyisi työstää etenkin pään asentoa ja sopivaa rytmiä liikkeeseen.



Maahanmeno seuraamisen yhteydessä

Jääviä ollaan treenattu sanan varsinaisessa merkityksessä vähän. Sit- ja down-käskyjen erottelua olen tehnyt peruuttelemalla. Vastikään aloin treenaamaan maahanmenoihin nopeutta, kun tuntui, että Vivan alasmenotekniikka parantui kertarysäyksestä fyssarikäyntien ja jumien helpottumisten myötä. Seuraamiseen nyt ei ole mitään asiaa yhdistellä yhtikäs mitään ennen kuin seuraaminen on paremmalla tolalla itsessään. Toki peruuttelusta voisi välillä vaihtaa myös sivulla kulkemiseen.


Tällä videolla treenattiin maahanmenoja lähinnä luopumistreenimielessä.

Luoksetulo

Luoksetuloja ollaan treenailtu aina lenkkien yhteydessä ahkerasti. Jossain vaiheessa joulukuuta huomasin, että taidon harjoittelu oli unohtunut johonkin taka-alalle eikä pientä mustavalkoista näkynyt missään vaikka kuinka huusin ja huhuilin, joten otettiin asia hetimmiten käsittelyyn. Tällä hetkellä Viva tulee vihellyksestä, nimestä tai käsitargettikäskystä lujaa käsitargettiin, eli vauhdin saatika latenssin kanssa ei kyllä ole mitään ongelmia. Viime päivinä se on juossut lujaa luokseni myös siinä tilanteessa, että Neela on ollut välissämme. Alkuun Neela oli tosi paha häiriö ja Vivan luoksetulo tuppasi jäämään siihen, että teini palkkasi itsensä puolittaisesta luoksetulosta hyökkäämällä Neelan luokse ja härnäämällä sitä leikkiin.



Myös paikallaan istumista ollaan harjoiteltu, ja Viva pysyy siinä hyvin. Perusasentoon tulo pitkältä matkalta ei luonnollisesti onnistu (paitsi yllä olevalla testimielessä kuvaamallani videolla Viva tulikin melko pätevästi käsitargetin ja pienen apuaskeleen kautta sivulle), kun perusasennon oikean paikan ja asennon kanssa on muutenkin vielä melkoisesti hakemista. Mutta kun siinä edistytään, täytyy alkaa kasvattamaan matkaa myös perusasentoihin tulossa.

Noutoesineen pitäminen

Noutojuttuja treenailtiin marras-joulukuussa siihen pisteeseen, että Viva oppi nostamaan erilaisia esineitä käsitargettiin käskystä kapu. Myös pientä kestoa käsitargetissa pitoon on rakennettu. Pitotreenejä ollaan tehty muutoin aika maltillisesti, sellaista 2-5 sekunnin luokkaa ja yksi kymmenen sekunnin pito. Vivan ote on hieman löysä ja se pitää kapulaa väärässä kohtaa hampaita, joten tämän hetken asia on treenata tartuntaote ja kohta paremmiksi muiden esineiden avulla.

Kauko-ohjaus

Pähkäilin pitkään (ja pähkäilen toisinaan edelleen) kummalla tekniikalla kaukot opetan, koska Vivalle vaikuttaisi luontaisesti sopivan myös etujalkakaukot ihan hyvin. Päädyin kuitenkin takajalkakaukoihin, sillä Riitan treeneissä aloitettiin harjoittelemaan pientä ponnistusta istumisesta ylöspäin ja asennonvaihtoja namikäsien välillä. Viva tekee maahan-istu-vaihdot mielestäni vallan kivalla tekniikalla: se käyttää ylös ponnistamiseen selkeästi vatsalihaksiaan ja päätyy (yleensä) ryhdikkääseen istuma-asentoon etutassut lähellä vatsaa. Toki lisää treeniä ja oikeiden lihasten vahvistamista tarvitaan rutkasti. Myös maahanmenot ovat kivoja. Kaukoja ollaan jumppailtu myös pienen matkan päästä.



Seisomista tai muita asennonvaihtoja ei olla harjoiteltu (lukuunottamatta jumppatreenien istu-seiso-vaihtoja etujalkatekniikalla).

Estehyppy

Viva ei ole edes nähnyt tokohyppyä vielä. En usko kuitenkaan ongelmia tulevan, sillä hyppääminen ja esteet sinänsä ovat tulleet agilityn puolelta tutuiksi.



Keskeisin ongelmakohta meillä on tällä hetkellä perusasento. Huvittavaa sinänsä, että eniten harmaita hiuksia aiheuttaa se, mihin kaikki tokotemput alkaa ja loppuu ja minkä pitäisi olla kaikista varmiten koiralla hallussa. Valehtelisin jos väittäisin, etteikö tämä ongelma joskus söisi uskoa koko onnistumiseen ja lajin harrastamiseen. Se ei edes olisi ongelmakohta, ellen olisi nyt kehittänyt siitä itselleni ongelmaa ja tartuttanut epävarmaa asennetta tahtomattani myös Vivaan (tai vaihtoehtoisesti jos olisin osannut opettaa alusta asti oikein). Pääsääntöisesti pyörähdykset suoraan edestä perusasentoon alkavat sujua ihan kivasti, mutta toisinaan jos Viva tekee vinon ja otetaan suoritus uudestaan (ilman mitään error signaleja, vaihdellen avun kanssa), Vivan asenne muuttuu heti silminnähden avuttomaksi ja se alkaa varoa sivulle tuloa. En sitten tiedä johtuuko tämä teineilystä, jostakin mielentilajutuista vai siitä, että perusasento muuttui Vivan näkökulmasta yllättäen sinnepäin-tekemisestä liikkeeksi, jossa onkin nyt selkeä kriteeri jota tulisi myös noudattaa.

Yhtäkaikki, suorat pyörähdykset sujuu jo ihan kivasti ja kunhan Viva on oikeassa vireessä ja mielentilassa, se kyllä auliisti yrittää parhaansa ja tekee tosi nättejäkin asentoja. Takapään käyttö myötäpäivään on taas jäänyt auttamatta roikkumaan jonnekin matkan varrelle, ja sitä pitäisi kyllä vahvistaa. Kunhan onnistumisprosentti suorissa pyörähdyksissä alkaa olla tarpeeksi suuri, täytyy alkaa treenaamaan positioon tuloa myös vaikeammista kulmista. Haluan Vivan nyt todella sisäistävän sen, että sen tulisi istua suorassa linjassa suhteessa minuun riippumatta siitä mistä kulmasta se perusasentoon tulee. Tämä sitten toivottavasti selkiyttäisi liikettä entisestään.



Ja koska perusasennon voisi sanoa olevan tokon "ydin", on oikeastaan mitään liikettä ihan turhaa treenata kokonaisuutena niin kauan, kunnes se keskeisin eli perusasento on kunnossa. Mutta hei! Ei vaivuta epätoivoon. Ollaanhan me sentään perusasennossakin päästy alun painamisesta ja nojaamisesta sekä täysin väärästä sijainnista askeleen kohti oikeampaa tekniikkaa.

Ylempien luokkien juttuja ei olla vielä katseltukaan, vaikka "kunnon" tokokoiranhan tulisi osata ohjattu nouto, tunnari ja ruutuliikkeet jo vähintään puolen vuoden ikäisenä... Niin, no, näissä perusjutuissa riittää meille yllin kyllin työstettävää, joten mitään ylimääräistä tilpehööriä treenilistalle on turha tunkea. Ja ollaanhan me nyt kaikkia hyödyllisiä juttuja, kuten etupalkkatreeniä ja kontaktista luopumista, suuntatreenejä sekä yleisiä kontaktitreenejä tehty siinä määrin, ettei esimerkiksi eteenlähetyksen tai ohjatun opettamisen pitäisi minttiin hiotulla perusosaamisella edes olla kovin vaikeaa.

Kontaktista luopumisessa Viva on edistynyt näistä videoista hurjasti: se fokusoi eteen, vaikka kuljen sen takana eri etäisyyksille, käytän erilaisia äänenpainoja tai luon sille pientä painetta seisomiseen.

Mutta ne on sitten sen ajan murheita ne. Nyt suljen läppärin, kaivan namit ja lelut esiin ja pidän pienen treenihetken kahden motivoituneen pystykorvaisen oppilaani kanssa. Toisen kanssa nyt vihdoin tavoitetta kohti pyrkien ja toisen kanssa tuttuun tapaan höntsäillen. ♥

11. tammikuuta 2019

Alkuvuoden kuulumiset

0 kommenttia


Viva täytti tammikuun alussa kymmenen kuukautta. Se olisi siis kisaikäinen tokossa. Ihan kamala ajatella, että tuon ikäisen koiran kanssa saisi luvan kanssa lähteä kisaamaan ja sen voisi odottaa osaavan alo-luokan juttuja - Vivahan on niin lapsi vielä! Riitan treenit ovat saaneet oman tokomotivaationi kohoamaan pilviin, ja tällä hetkellä laji motivoi enemmän kuin koskaan aikaisemmin. Huikeaa.

Loppuvuoden suurimmaksi projektiksi otin perusasennon ja seuruupaikan työstämisen edestä taaemmas ja päästä eroon korvan painamisesta jalkaan. Nämä alkavatkin pääsääntöisesti olla ihan hyvällä mallilla, mutta seuraaviksi työmaiksi ovat osoittautuneet pomppiminen seuruussa, hieman auki jäävä asento sekä pään asennon parantaminen inan verran ryhdikkäämmäksi. Kun keskittyminen on asiassa A, sitä nähtävästi tahtomattaankin vahvistaa asiaa B... Tässä ei kyllä työ lopu ikinä kesken, ja on ihan parasta päästä osaavien neuvojen myötä treenaamaan juttuja sillä tavalla kunnolla. Ehkä sitä joskus osaa itsekin kouluttaa vähän järkevämmin alusta alkaen – siihen viitaten tuo koostevideo. :D Seuruujuttujen lisäksi ollaan puuhailtu muun muassa pitoa ja muita perustaitoja.



Myös agility on alkanut motivoimaan minua yhä enemmän. Viime viikkoisissa treeneissä päästiin tekemään pientä hypyistä ja putkista koostuvaa radan pätkää ekaa kertaa ikinä. Samoin Viva pääsi kiipeämään madalletun A:n ekaa kertaa, ja eipä se ainakaan pelkäävän vaikuttanut. Agility tulee varmasti olemaan meille sellainen rakas höntsäilyharrastus kerran viikkoon. Rataa rakentaessamme Viva vaan huusi seinän vieressä kuin kidutettu sika, joten joku tehotreeni pitäisi nyt tuohon rauhoittumiseenkin ehtiä jossain välissä suunnittelemaan ja toteuttamaan. Mitä tehdä, kun olisi ihan liikaa treenattavaa ja ihan liian vähän aikaa?!

Toko- ja agilitymotivaation huidellessa pilvissä samaa ei voi sanoa koiratanssista. Kun edellä mainitut lajit tarjoavat "valmista" treenattavaa yllin kyllin, ei jaksaminen saatika sitten aika tahdo enää riittää ylimääräiseen ideointiin koiratanssin osalta. Joulukuun jälkeen ollaan treenattu koiratanssiin liittyen lähinnä vain itseni ympäri kiertämiselle käsky, ja siinä se. Vähän hävettää myöntää. Oli mulla jossain välissä kausi, kun intopiukeana rustasin puhelimen muistioon ideoita ohjelmalle, mutta tuo into laantui yhtä nopeasti kuin tulikin. Rämmitään nyt ainakin tämä valkkukevät loppuun, ja josko sitä sitten antaisi itselleen luvan keskittyä täysillä ihan vaan siihen tokoon.

Parin kuukauden päästä Viva pääseekin jo maksetuille unille luustokuvien merkeissä! Puhtaiden välikuvien jälkeen on oikeasti melko jännittävää nähdä, millaiseksi tilanne on kehittynyt ja millaiset lausunnot Kennelliitolta pamahtaa. Luuston tsekkauksen jälkeen on suunnitelmissa aloitella myös vetopuuhia canicrossin merkeissä. Joitakin ihan lyhyitä muutaman metrin vetoja olenkin Vivan kanssa jo testaillut ja se on kyllä luonnostaan sellainen vetojuhta, että suurempi työ tulee olemaan malttamisen ja pysähtymiskäskyn treenaamisessa, kuin varsinaisessa vedossa. No, vetäähän se lenkeilläkin toisinaan kuin mielipuoli, etten sinänsä ole yllättynyt.


Viva kävi viime viikolla taas fysioterapiassa. Kontrollikäynti venyi lomien takia tänne uuden vuoden puolelle, mutta eipä kropan tilanteessa ollut onneksi ehtinyt tapahtua mitään katastrofaalista. Päin vastoin, mitään akuuttia tarvetta esimerkiksi fasciamanipulaatiolle ei enää ollut ja kireydetkin olivat suurimmaksi osin helpottaneet lukuunottamatta hauksia ja lonkankoukistajia. Nyt jatkoon saimme treenattavaksi tassujen nostot oikeasti rauhallisessa mielentilassa siten, että Viva keskittyy tasapainoiluun eikä hae tukevaa askelta takajaloista. Samoin sain harjoitella tekemään hauislihaksen ja lonkankoukistajien venytykset sekä selän ojennukset, joita ollaan nyt tehty joka ilta lenkin jälkeen. Seuraava aika olisi tarkoitus varata noin kolmen viikon päähän, jolloin kontrolloidaan tilanne ja vaikeutetaan harjoituksia sekä monipuolistetaan venytyksiä.

Alla vertailuksi ensimmäinen ja kuudes harjoituskerta tassujen nostoissa. Melkoinen kehitys jo tuossa, huh!


Aika Viva-painotteiset kuulumiset taas, hups. Neelallekin kuuluu oikein mainiota! Se on ollut riemuissaan viileistä keleistä ja paksusta lumikerroksesta, jossa saa möyriä ja myllätä yllin kyllin. Korvia se on taas vähän rapsutellut, joskin olen lipsunut toisinaan antamaan sille Vivan nappuloita (jotka muuten vaihdoin nyt taannoin Brit Caren Endurancesta Profinen vastaavaan energy-versioon). Neelan kanssa höntsätreenaillaan milloin mitäkin. Uusin hittijuttu on se, että Neela saa itse tarjota ihan mitä tahansa toimintoa ja se saa palkan käytännössä mistä vaan. Se menee tuosta sellaisiin riemufiiliksiin, ettei voisi parempaa pikkukoiraa nähdäkään! Lisäksi olen Neelankin kanssa treenaillut kehonhallintajuttuja, kuten vastaavia tassujen nostoja sekä puolipalloilla erilaisia harjoituksia.



Tänä vuonna Neela täyttää kahdeksan vuotta, eli henkisesti mummosta tulee myös "virallisesti" mummoikäinen. Toivon, että tänäkin vuonna saadaan kokea hienoja seikkailuja ja nauttia yhteisestä arjesta täysin rinnoin! Vivakin täyttää pian yhden kokonaisen vuoden, ja samat toiveet minulla on myös Vivan suhteen. Seikkailuja, hetkiä, yhteistä arkea, kivoja treenejä ja hikisiä juoksulenkkejä. Ehkä kisavalmiiksi treenaamistakin, mutta ei ainakaan mitään pipo kireällä tapahtuvaa tavoitelistan ruksittamista. Ja vähän vähemmän hihnassa vetämistä ja autojen kyttäilyä.