26. tammikuuta 2019

Matka virheiden kautta on opettavin

0 kommenttia

"Koirastasi ei koskaan voi tulla taitavampaa ja tarkempaa kuin sinä olet, sillä teistä vain sinä tiedät minne olette matkalla."
Tuohon Memea Mohlinin viisaaseen toteamukseen tiivistyy tämän hetkiset fiilikset tokon osalta. Tokosta on salakavalasti tullut minulle se laji, joka kiehtoo eniten ja johon liittyviä treenivideoita ajaudun yhä uudestaan ja uudestaan katselemaan esimerkiksi YouTubesta tai Instagramista. Samalla kuitenkin tuntuu, etten tiedä tarpeeksi tokotemppujen tai kokonaisuuden opettamisesta koiralle ja toivoisin, että voisin osallistua johonkin "Toko A:sta Ö:hön"-kurssille, jossa koulutettaisiin ensin minut kouluttamaan. Joidenkin liikkeiden osalta nimittäin tuntuu, ettei päästä asiassa eteenpäin kun en tiedä mitä tekniikkaa olisi järkevintä käyttää ja sitten kun kokeillaan vähän kaikkea, on tuloksena vain sellainen sotkuinen soppa, jossa ei pysy Vivan eikä itsenikään pääkoppa mukana.

Nuorten koirien jatkoryhmän treeneissä olemme toki oppineet monia hyödyllisiä perustaitoja ja saaneet rutkasti neuvoja ja ideoita niiden opettamiseen. Silti joskus tuntuu siltä, etten lopulta edes tiedä mihin jonkin perustaidon harjoitteleminen ylipäätään tähtää varsinaisen tokon kannalta. Tehdään vaan kiltisti kotiläksyt ja saadaan koutsilta kehuja, mutta minä olen yhtä ulapalla kuin ennenkin. Ja vaikka järjellinen minäni tietääkin, että kyse on vain oman pääkoppani solmuista, haluaisin silti toistuvasti palata ajassa taaksepäin ja työstää kaikkea jo Vivalle opettamaani uudestaan paremmin tekniikoin, paremmin menetelmin ja paremmalla tiedolla. Vaikka lopulta tämä matka kommellusten, virheiden ja väärintekemisten kautta onkin juuri se opettavin.

Vivan tultua kisaikään alkoi päässäni konkretisoitua ajatus siitä, että mitä jos me vain keskityttäisiin tokoon ja tavoiteltaisiin kisojakin joskus. Persoonaltani en ole lainkaan kilpailuhenkinen eikä minua varsinaisesti kiehdo titteleiden tai koulareiden haaliminen koiran nimeä koristamaan, mutta tokokokeet tuntuvat kuitenkin jotenki luonnolliselta osalta tokon treenaamista: kun treenaa kisoja varten, on selkeät raamit ja tavoitteet joita kohti pyrkiä. Ja sellaiseen lopputulemaan päädyin, että nyt me sitten kissa vieköön alamme treenata lajia kisatavoitteellisesti. Ja minä aion oppia lisää ja lisää (ja itkeä katkeria kyyneleitä joskus vuosien päästä siitä, kuinka kaikki olisi ollut helpompaa jos olisin vain tiennyt kouluttamisesta enemmän Vivan ollessa vielä nuori), koska sitähän varten minä toisen koiran oikeastaan hankinkin: jotta saisin oppia lisää näistä kiehtovista eläimistä, kiinnostavista lajeista ja kehittää itseäni kouluttajana. Kaikkein parasta on se, että mulla on oikeasti koira jonka kapasiteetti, taidokkuus ja tarkkuus eivät varmasti lopu kesken, kunhan vain ensin opin itse olemaan taitavampi ja tarkempi.


Tekstin kuvat © Alexandra S. ja Viva melkein 6kk.

Aamen. Nyt se on sanottu. Nyt minulla on tavoitteet. Nyt minulla on päämäärä jota kohti pyrkiä. Ja tuntuu, että kaikesta tuli heti paljon selkeämpää, tavoitteellisempaa. Meillä on suunta, ja voi miten motivoitunut olenkaan kulkemaan tuohon suuntaan juuri Vivan kanssa. Missä me sitten tällä hetkellä ollaan menossa? Otetaanpa pieni katsaus!

Paikalla makaaminen 1min

Paikkista ollaan puuhailtu aina silloin tällöin. Ei mitenkään kovin kisatyylillä, mutta ollaan treenattu kuitenkin sekä kestoa että matkaa. Pitäisi kehitellä jokin johdonmukainen käskysana, sillä tunnustan käyttäneeni aina milloin mitäkin ("Malta siinä", "Oo siinä", "Stay", "Paikka", "Odota"). Eihän sillä oikeastaan ole väliä mitä sanon jättövaiheessa, koska maahanmenokäskyn jälkeen Viva saa liikkua vasta vapautuksesta, mutta joku virittelysana pidemmän odottamisen ennakointiin olisi kuitenkin ihan hyvä olla olemassa.

Koska kesto ja matka ovat ihan hyvällä tolalla, olisi seuraava steppi lisätä haastetta häiriöiden muodossa esim. käänteisellä houkuttelulla tai siirtämällä harjoittelua vaativampiin ympäristöihin. Esimerkiksi ohjatuissa treeneissä Viva kesti hyvin poikittaisen kentän etäisyyden ja koirahäiriön, joskin palkkatiheys oli melko suuri. Ydinongelmanani tuntuu muutenkin olevan se, etten tietyn pisteen jälkeen osaa/muista/jaksa viedä Vivan osaamista nextille levelille, vaan tyydyn liian helposti sellaiseen perussessen perusosaamiseen. Riitan yleisin kommentti mulle treeneissä onkin, että lähde vaan rohkeasti haastamaan Vivaa, kun se kuitenkin osaa jo perustasolla asiat niin hyvin. Ja tottahan se on.

Olen työstänyt viime aikoina Vivalle pään laskemista maahan, sillä haluaisin sen odottavan siinä asennossa. Pää ylhäällä se helposti valahtaa lonkalle ja vaikka  lonkka-asento onkin sallittu, haluaisin kuitenkin ryhdikkään ja suoran asennon. Pää maassa asento on luontaisesti suora eikä sitten tulisi ainakaan turhia houkutuksia vilkuilla ympärille.

Maahanmenoja perusasennosta ollaan tehty vähän (kun ei meillä ole vielä edes kunnon perusasentoakaan), mutta down-käsky on Vivalla jo melko vahva eikä yleistämisessä eri positioihini ole ollut ongelmaa. Samoin maasta istumaannousuja ollaan sivulla tehty vain vähän, joskin kaukojen treenailussa tekniikka ylös nousemiseen on ollut kiva ja Viva reagoi käskyyn hyvin. Jonkin verran ollaan treenailtu myös sitä, että menen seisomaan Vivan viereen sen maatessa eikä se silti saa nousta.

Seuraaminen

Tätä ollaan puuhailtu vuodenvaihteessa ahkerasti. Seuruupaikka on parantunut hurjasti, ja seuraavaksi täytyisi työstää etenkin pään asentoa ja sopivaa rytmiä liikkeeseen.



Maahanmeno seuraamisen yhteydessä

Jääviä ollaan treenattu sanan varsinaisessa merkityksessä vähän. Sit- ja down-käskyjen erottelua olen tehnyt peruuttelemalla. Vastikään aloin treenaamaan maahanmenoihin nopeutta, kun tuntui, että Vivan alasmenotekniikka parantui kertarysäyksestä fyssarikäyntien ja jumien helpottumisten myötä. Seuraamiseen nyt ei ole mitään asiaa yhdistellä yhtikäs mitään ennen kuin seuraaminen on paremmalla tolalla itsessään. Toki peruuttelusta voisi välillä vaihtaa myös sivulla kulkemiseen.


Tällä videolla treenattiin maahanmenoja lähinnä luopumistreenimielessä.

Luoksetulo

Luoksetuloja ollaan treenailtu aina lenkkien yhteydessä ahkerasti. Jossain vaiheessa joulukuuta huomasin, että taidon harjoittelu oli unohtunut johonkin taka-alalle eikä pientä mustavalkoista näkynyt missään vaikka kuinka huusin ja huhuilin, joten otettiin asia hetimmiten käsittelyyn. Tällä hetkellä Viva tulee vihellyksestä, nimestä tai käsitargettikäskystä lujaa käsitargettiin, eli vauhdin saatika latenssin kanssa ei kyllä ole mitään ongelmia. Viime päivinä se on juossut lujaa luokseni myös siinä tilanteessa, että Neela on ollut välissämme. Alkuun Neela oli tosi paha häiriö ja Vivan luoksetulo tuppasi jäämään siihen, että teini palkkasi itsensä puolittaisesta luoksetulosta hyökkäämällä Neelan luokse ja härnäämällä sitä leikkiin.



Myös paikallaan istumista ollaan harjoiteltu, ja Viva pysyy siinä hyvin. Perusasentoon tulo pitkältä matkalta ei luonnollisesti onnistu (paitsi yllä olevalla testimielessä kuvaamallani videolla Viva tulikin melko pätevästi käsitargetin ja pienen apuaskeleen kautta sivulle), kun perusasennon oikean paikan ja asennon kanssa on muutenkin vielä melkoisesti hakemista. Mutta kun siinä edistytään, täytyy alkaa kasvattamaan matkaa myös perusasentoihin tulossa.

Noutoesineen pitäminen

Noutojuttuja treenailtiin marras-joulukuussa siihen pisteeseen, että Viva oppi nostamaan erilaisia esineitä käsitargettiin käskystä kapu. Myös pientä kestoa käsitargetissa pitoon on rakennettu. Pitotreenejä ollaan tehty muutoin aika maltillisesti, sellaista 2-5 sekunnin luokkaa ja yksi kymmenen sekunnin pito. Vivan ote on hieman löysä ja se pitää kapulaa väärässä kohtaa hampaita, joten tämän hetken asia on treenata tartuntaote ja kohta paremmiksi muiden esineiden avulla.

Kauko-ohjaus

Pähkäilin pitkään (ja pähkäilen toisinaan edelleen) kummalla tekniikalla kaukot opetan, koska Vivalle vaikuttaisi luontaisesti sopivan myös etujalkakaukot ihan hyvin. Päädyin kuitenkin takajalkakaukoihin, sillä Riitan treeneissä aloitettiin harjoittelemaan pientä ponnistusta istumisesta ylöspäin ja asennonvaihtoja namikäsien välillä. Viva tekee maahan-istu-vaihdot mielestäni vallan kivalla tekniikalla: se käyttää ylös ponnistamiseen selkeästi vatsalihaksiaan ja päätyy (yleensä) ryhdikkääseen istuma-asentoon etutassut lähellä vatsaa. Toki lisää treeniä ja oikeiden lihasten vahvistamista tarvitaan rutkasti. Myös maahanmenot ovat kivoja. Kaukoja ollaan jumppailtu myös pienen matkan päästä.



Seisomista tai muita asennonvaihtoja ei olla harjoiteltu (lukuunottamatta jumppatreenien istu-seiso-vaihtoja etujalkatekniikalla).

Estehyppy

Viva ei ole edes nähnyt tokohyppyä vielä. En usko kuitenkaan ongelmia tulevan, sillä hyppääminen ja esteet sinänsä ovat tulleet agilityn puolelta tutuiksi.



Keskeisin ongelmakohta meillä on tällä hetkellä perusasento. Huvittavaa sinänsä, että eniten harmaita hiuksia aiheuttaa se, mihin kaikki tokotemput alkaa ja loppuu ja minkä pitäisi olla kaikista varmiten koiralla hallussa. Valehtelisin jos väittäisin, etteikö tämä ongelma joskus söisi uskoa koko onnistumiseen ja lajin harrastamiseen. Se ei edes olisi ongelmakohta, ellen olisi nyt kehittänyt siitä itselleni ongelmaa ja tartuttanut epävarmaa asennetta tahtomattani myös Vivaan (tai vaihtoehtoisesti jos olisin osannut opettaa alusta asti oikein). Pääsääntöisesti pyörähdykset suoraan edestä perusasentoon alkavat sujua ihan kivasti, mutta toisinaan jos Viva tekee vinon ja otetaan suoritus uudestaan (ilman mitään error signaleja, vaihdellen avun kanssa), Vivan asenne muuttuu heti silminnähden avuttomaksi ja se alkaa varoa sivulle tuloa. En sitten tiedä johtuuko tämä teineilystä, jostakin mielentilajutuista vai siitä, että perusasento muuttui Vivan näkökulmasta yllättäen sinnepäin-tekemisestä liikkeeksi, jossa onkin nyt selkeä kriteeri jota tulisi myös noudattaa.

Yhtäkaikki, suorat pyörähdykset sujuu jo ihan kivasti ja kunhan Viva on oikeassa vireessä ja mielentilassa, se kyllä auliisti yrittää parhaansa ja tekee tosi nättejäkin asentoja. Takapään käyttö myötäpäivään on taas jäänyt auttamatta roikkumaan jonnekin matkan varrelle, ja sitä pitäisi kyllä vahvistaa. Kunhan onnistumisprosentti suorissa pyörähdyksissä alkaa olla tarpeeksi suuri, täytyy alkaa treenaamaan positioon tuloa myös vaikeammista kulmista. Haluan Vivan nyt todella sisäistävän sen, että sen tulisi istua suorassa linjassa suhteessa minuun riippumatta siitä mistä kulmasta se perusasentoon tulee. Tämä sitten toivottavasti selkiyttäisi liikettä entisestään.



Ja koska perusasennon voisi sanoa olevan tokon "ydin", on oikeastaan mitään liikettä ihan turhaa treenata kokonaisuutena niin kauan, kunnes se keskeisin eli perusasento on kunnossa. Mutta hei! Ei vaivuta epätoivoon. Ollaanhan me sentään perusasennossakin päästy alun painamisesta ja nojaamisesta sekä täysin väärästä sijainnista askeleen kohti oikeampaa tekniikkaa.

Ylempien luokkien juttuja ei olla vielä katseltukaan, vaikka "kunnon" tokokoiranhan tulisi osata ohjattu nouto, tunnari ja ruutuliikkeet jo vähintään puolen vuoden ikäisenä... Niin, no, näissä perusjutuissa riittää meille yllin kyllin työstettävää, joten mitään ylimääräistä tilpehööriä treenilistalle on turha tunkea. Ja ollaanhan me nyt kaikkia hyödyllisiä juttuja, kuten etupalkkatreeniä ja kontaktista luopumista, suuntatreenejä sekä yleisiä kontaktitreenejä tehty siinä määrin, ettei esimerkiksi eteenlähetyksen tai ohjatun opettamisen pitäisi minttiin hiotulla perusosaamisella edes olla kovin vaikeaa.

Kontaktista luopumisessa Viva on edistynyt näistä videoista hurjasti: se fokusoi eteen, vaikka kuljen sen takana eri etäisyyksille, käytän erilaisia äänenpainoja tai luon sille pientä painetta seisomiseen.

Mutta ne on sitten sen ajan murheita ne. Nyt suljen läppärin, kaivan namit ja lelut esiin ja pidän pienen treenihetken kahden motivoituneen pystykorvaisen oppilaani kanssa. Toisen kanssa nyt vihdoin tavoitetta kohti pyrkien ja toisen kanssa tuttuun tapaan höntsäillen. ♥

11. tammikuuta 2019

Alkuvuoden kuulumiset

0 kommenttia


Viva täytti tammikuun alussa kymmenen kuukautta. Se olisi siis kisaikäinen tokossa. Ihan kamala ajatella, että tuon ikäisen koiran kanssa saisi luvan kanssa lähteä kisaamaan ja sen voisi odottaa osaavan alo-luokan juttuja - Vivahan on niin lapsi vielä! Riitan treenit ovat saaneet oman tokomotivaationi kohoamaan pilviin, ja tällä hetkellä laji motivoi enemmän kuin koskaan aikaisemmin. Huikeaa.

Loppuvuoden suurimmaksi projektiksi otin perusasennon ja seuruupaikan työstämisen edestä taaemmas ja päästä eroon korvan painamisesta jalkaan. Nämä alkavatkin pääsääntöisesti olla ihan hyvällä mallilla, mutta seuraaviksi työmaiksi ovat osoittautuneet pomppiminen seuruussa, hieman auki jäävä asento sekä pään asennon parantaminen inan verran ryhdikkäämmäksi. Kun keskittyminen on asiassa A, sitä nähtävästi tahtomattaankin vahvistaa asiaa B... Tässä ei kyllä työ lopu ikinä kesken, ja on ihan parasta päästä osaavien neuvojen myötä treenaamaan juttuja sillä tavalla kunnolla. Ehkä sitä joskus osaa itsekin kouluttaa vähän järkevämmin alusta alkaen – siihen viitaten tuo koostevideo. :D Seuruujuttujen lisäksi ollaan puuhailtu muun muassa pitoa ja muita perustaitoja.



Myös agility on alkanut motivoimaan minua yhä enemmän. Viime viikkoisissa treeneissä päästiin tekemään pientä hypyistä ja putkista koostuvaa radan pätkää ekaa kertaa ikinä. Samoin Viva pääsi kiipeämään madalletun A:n ekaa kertaa, ja eipä se ainakaan pelkäävän vaikuttanut. Agility tulee varmasti olemaan meille sellainen rakas höntsäilyharrastus kerran viikkoon. Rataa rakentaessamme Viva vaan huusi seinän vieressä kuin kidutettu sika, joten joku tehotreeni pitäisi nyt tuohon rauhoittumiseenkin ehtiä jossain välissä suunnittelemaan ja toteuttamaan. Mitä tehdä, kun olisi ihan liikaa treenattavaa ja ihan liian vähän aikaa?!

Toko- ja agilitymotivaation huidellessa pilvissä samaa ei voi sanoa koiratanssista. Kun edellä mainitut lajit tarjoavat "valmista" treenattavaa yllin kyllin, ei jaksaminen saatika sitten aika tahdo enää riittää ylimääräiseen ideointiin koiratanssin osalta. Joulukuun jälkeen ollaan treenattu koiratanssiin liittyen lähinnä vain itseni ympäri kiertämiselle käsky, ja siinä se. Vähän hävettää myöntää. Oli mulla jossain välissä kausi, kun intopiukeana rustasin puhelimen muistioon ideoita ohjelmalle, mutta tuo into laantui yhtä nopeasti kuin tulikin. Rämmitään nyt ainakin tämä valkkukevät loppuun, ja josko sitä sitten antaisi itselleen luvan keskittyä täysillä ihan vaan siihen tokoon.

Parin kuukauden päästä Viva pääseekin jo maksetuille unille luustokuvien merkeissä! Puhtaiden välikuvien jälkeen on oikeasti melko jännittävää nähdä, millaiseksi tilanne on kehittynyt ja millaiset lausunnot Kennelliitolta pamahtaa. Luuston tsekkauksen jälkeen on suunnitelmissa aloitella myös vetopuuhia canicrossin merkeissä. Joitakin ihan lyhyitä muutaman metrin vetoja olenkin Vivan kanssa jo testaillut ja se on kyllä luonnostaan sellainen vetojuhta, että suurempi työ tulee olemaan malttamisen ja pysähtymiskäskyn treenaamisessa, kuin varsinaisessa vedossa. No, vetäähän se lenkeilläkin toisinaan kuin mielipuoli, etten sinänsä ole yllättynyt.


Viva kävi viime viikolla taas fysioterapiassa. Kontrollikäynti venyi lomien takia tänne uuden vuoden puolelle, mutta eipä kropan tilanteessa ollut onneksi ehtinyt tapahtua mitään katastrofaalista. Päin vastoin, mitään akuuttia tarvetta esimerkiksi fasciamanipulaatiolle ei enää ollut ja kireydetkin olivat suurimmaksi osin helpottaneet lukuunottamatta hauksia ja lonkankoukistajia. Nyt jatkoon saimme treenattavaksi tassujen nostot oikeasti rauhallisessa mielentilassa siten, että Viva keskittyy tasapainoiluun eikä hae tukevaa askelta takajaloista. Samoin sain harjoitella tekemään hauislihaksen ja lonkankoukistajien venytykset sekä selän ojennukset, joita ollaan nyt tehty joka ilta lenkin jälkeen. Seuraava aika olisi tarkoitus varata noin kolmen viikon päähän, jolloin kontrolloidaan tilanne ja vaikeutetaan harjoituksia sekä monipuolistetaan venytyksiä.

Alla vertailuksi ensimmäinen ja kuudes harjoituskerta tassujen nostoissa. Melkoinen kehitys jo tuossa, huh!


Aika Viva-painotteiset kuulumiset taas, hups. Neelallekin kuuluu oikein mainiota! Se on ollut riemuissaan viileistä keleistä ja paksusta lumikerroksesta, jossa saa möyriä ja myllätä yllin kyllin. Korvia se on taas vähän rapsutellut, joskin olen lipsunut toisinaan antamaan sille Vivan nappuloita (jotka muuten vaihdoin nyt taannoin Brit Caren Endurancesta Profinen vastaavaan energy-versioon). Neelan kanssa höntsätreenaillaan milloin mitäkin. Uusin hittijuttu on se, että Neela saa itse tarjota ihan mitä tahansa toimintoa ja se saa palkan käytännössä mistä vaan. Se menee tuosta sellaisiin riemufiiliksiin, ettei voisi parempaa pikkukoiraa nähdäkään! Lisäksi olen Neelankin kanssa treenaillut kehonhallintajuttuja, kuten vastaavia tassujen nostoja sekä puolipalloilla erilaisia harjoituksia.



Tänä vuonna Neela täyttää kahdeksan vuotta, eli henkisesti mummosta tulee myös "virallisesti" mummoikäinen. Toivon, että tänäkin vuonna saadaan kokea hienoja seikkailuja ja nauttia yhteisestä arjesta täysin rinnoin! Vivakin täyttää pian yhden kokonaisen vuoden, ja samat toiveet minulla on myös Vivan suhteen. Seikkailuja, hetkiä, yhteistä arkea, kivoja treenejä ja hikisiä juoksulenkkejä. Ehkä kisavalmiiksi treenaamistakin, mutta ei ainakaan mitään pipo kireällä tapahtuvaa tavoitelistan ruksittamista. Ja vähän vähemmän hihnassa vetämistä ja autojen kyttäilyä.