20. huhtikuuta 2019

Kiihdytyskaistalla

0 kommenttia

Kevät huristelee kiihdytyskaistaa pitkin kovaa vauhtia eteenpäin. Ihan ei meinaa pysyä perässä kuukausissa tai päivissä, sillä varma kevään merkki eli opiskelukiireet syövät suurimman osan rajallisesta aivokapasiteetistani. Pari viikkoa jaksaa vielä painaa niin sitten pitäisi helpottaa, ja toivottavasti ehdin lomaillakin pari päivää ennen töiden alkua.

Viva aloitti ensimmäiset juoksunsa 3.4. eli vuoden ja kuukauden ikäisenä. Nyt ne alkavat jo olla loppupuolella, eli aika hyvin siihen 2-3 viikon haarukkaan Vivakin keston puolesta napsahti. Mitenkään kovin dramaattisesti se ei juoksuista ole välittänyt, mitä nyt metsässä menee ihan omissa maailmoissaan hajujen perässä ja lenkeillä merkkailee ja nuuhkuttelee joka kerta, kun siihen vain mahdollisuuden annan. Kotona Viva on ollut hieman tavanomaista hellyydenkipeämpi: tunkee päätä syliin ja saattaa viihtyä pitkiäkin aikoja siliteltävänä, mitä se ei aiemmin todellakaan ole tehnyt. Agi- ja koiratanssitreeneissä se pystyi keskittymään vallan hyvin ja kotosalla treenatessakin se on pääasiassa ollut ihan messissä, mitä nyt välillä hairahtunut haaveilemaan ihanista sulhoista...



Juoksujen takia Viva ei ole nyt muita koiria juuri treffaillut eikä olla päästy koirapuistoon juoksemaan. Toinen harmaita hiuksia ja karanteenia aiheuttanut tekijä on ollut Neelan nenäpunkkiepäily. Poloinen pikku-Nuu alkoi viime viikolla niiskuttelemaan ja aivastelemaan rajusti, ja epäilin heti oireiden viittaavan nenäpunkkiin. Käytiin sitten lahjoittamassa pennosia eläinklinikalle saadaksemme lääkkeet, joiden tiesin olevan ainoa keino testata hypoteesi. Aivastelu ja nenän vuotaminen ovat helpottaneet täysin, mutta joitakin reverse sneezing -kohtauksia Neela on edelleen saanut etenkin haistelun yhteydessä. Hyvä vaste lääkkeisiin viitannee nyt kuitenkin epäilyn osoittautuneen oikeaksi. Viva ei ole oireillut mitenkään mutta sekin on toki lääkitty, ja hoidon aikana (eli vielä viikon verran) täytyy edelleen välttää kuonokontaktia muiden koirien kanssa. En tiedä onko Viva vain ollut oireeton kantaja vai onko Neela oikeasti saanut nenäpunkin jostakin maan välityksellä, koska muita koiriahan ei Neela tunnetusti juuri moikkaile eikä sellaisissa "tartuntapesäkkeissä" käydä samalla tavalla Neelan kuin Vivan kanssa. Pääasia kuitenkin, että oireet ovat lievittyneet!

Sitten pientä päivitystä Vivan lenkkeilytilanteeseen: kelien lämmetessä ja paksuista tumpuista luovuttaessa olen taas päässyt namipalkkaamaan Vivaa lenkeillä paremmin. Muutaman viikon ahkeran vastaehdollistamisen jälkeen ollaan nyt autojen kanssa tilanteessa, että Vivan kiinnostus niitä kohtaan on peruslenkeillä tasan nolla. Toki kiihdyttävät tilanteet (esim. koirakaveri tai oma kaveri mukana, matka treenihallille) ovat asia erikseen, mutta niissäkin olen saanut "pakkonamittamisella" Vivan mielentilan pysymään sellaisena, että se itse hoksaa tarjota kontaktia auton nähdessään. Jipii, saako bilettää! Se on muutenkin kumman paljon tarjonnut lenkeillä kontaktia ja lähellä pysymistä, ja toivon todella ettei se johtuisi vain juoksujen aiheuttamasta läheisyydenkaipuusta. Metsässä Viva ulkoilee 15 metrin liinassa, ja tuo liina on ollut muutenkin aika näppärä väline Vivan askellajin hallitsemiseen. Metsälenkit ovat nykyään melko rentoa ravailua ja suuremmat kireydet ovatkin pysyneet onneksi poissa.



Omien kiireiden takia meidän treenaaminen ei ole ollut kovinkaan intensiivistä, vaikkakin lähes joka päivä lenkin yhteydessä olen tehnyt koirille vähintään pienet vartin tehotokot. Pari kertaa viikossa ollaan käyty myös lähipuistossa treenailemassa, ja hallilla sitten harvemmin. Ilmoittauduin kuunteluoppilaaksi Sporttirakin Maiju Ojamiehen nettikurssille, joten ollaan saatu treeneihin vähän runkoa ulkoiselta taholta. Huhtikuussa ollaan treenailtu muun muassa paikkamakuuta, perusasentoon tuloja nätimmäksi (tämä aiheuttaa ihan tajuttomasti harmaita hiuksia!), sit-down -vaihtoja, jääviä (lähinnä maahanmenoja), lats- ja down-käskyjen erottelua, noutoja, etupalkkatreeniä (Viva fokusoi ja lähtee tyhjään jo nyt tosi hyvin, toki pallo lentää sen näkökenttään ihan parin metrin jälkeen), kosketusalustaa ja merkinkiertoa.

Kesäksi jättäydyin pois koiratanssin valkkuryhmästä eikä haettu myöskään agilityn ryhmäpaikkaa ensi viikolla päättyvän ryhmän jatkoksi. En uskalla ottaa kesäksi mitään koulutusvelvollista juttua enkä säännöllistä ryhmää, sillä työaikani tulevat todennäköisesti painottumaan iltaan ja olemaan sen verran epäsäännölliset, että ohjattuihin treeneihin pääseminen olisi varmasti melkoisen hankalaa. Uskaltauduin kuitenkin ilmoittautua Piia Karisen kesätokokurssille, sillä tuossa ei treenejä ole ihan joka viikko. Kannatti valvoa ilmon aukeamiseen puoliltaöin, sillä kurssipaikka meille napsahti! Olen tuosta hurjan innoissani! Kevään ohjatut tokothan ovat jääneet aika vähäiselle, joten ihan huippua päästä kuitenkin kesäksi osaavan silmän alle treenaamaan.

Kahden päivän päästä on muuten tasan vuosi siitä, kun Viva muutti meille. Aika hurjaa. Ei muuta kuin kiihdytyskaistaa pitkin kohti uusia vuosia, kunhan tästä karanteenista päästään!