19. toukokuuta 2019

Ensimmäinen tokokoe

4 kommenttia
Kaikkia hassuja juttuja sitä saakaan päähänsä! Blogin luonnoksissa on pyörinyt ties kuinka pitkään tekstejä treeneihin liittyen ja yksi niistä oli Lydnad Sverige -ryhmästä bongattu alokasluokan checklist, jossa arvioidaan kunkin liikkeen osien sujuvuutta asteikolla 1-5. Enpä nyt sitten tuotakaan kerennyt julkaista, kun olimme Vivan kanssa eilen jo ensimmäisissä tokokokeissamme! Huomasin tuomari Harri Laisin Facebook-julkaisun siitä, että kyseisessä Hartolan kokeessa on  vielä tilaa, noin puolitoista viikkoa ennen koetta. Ja koska vapaa viikonloppu sattui sopivasti samalle päivämäärälle ja ystävä oli osallistumassa samoihin karkeloihin, se oli menoa se.


Olin jo aiemmin katsastellut debytointia kesäkuun alkuun ja tehnyt treenisuunnitelmaakin sen mukaan. Nyt kuitenkin ajattelin tätä koetta ennemminkin alkusysäyksenä kisamaiselle ja kokeisiin tähtäävälle treenaamiselle: on vaikeaa treenata kokeita varten, kun ei tiedä käytännössä mitä kokeissa tapahtuu. Itselläni on kisakokemusta tasan yhden möllikokeen verran joskus ajalta ennen sääntömuutoksia, joten tällä kokemuksella ei paljoa ole ollut tuntumaa siitä, millainen se koepäivä ihan oikeasti on. En edes tiennyt jännittäisinkö itse! 

Vaikka moni harrastaja saattaisi heristää sormeaan ja sanoa, että on epäreilua viedä näin kokematonta koiraa (jonka kanssa on treenattu tyyliin tasan kerran liikkuroituna eikä koskaan kisamittaista seuruuta...) kokeisiin, tämä oli silti meille juuri sellainen treenitilanne, jota tarvittiin! Myöhempää kisauraa ajatellen palkaton työskentely ja liikkeet täytyy toki treenata ihan toden teolla kuntoon, ettei liian haastavista tilanteista muodostu koiralle ongelmia kisaamisen mielentilan suhteen. Nyt oli ehkä ihan hyväkin, ettei oltu treenattu kokeenomaisesti kovinkaan monta kertaa: minulla ei ollut mitään ennakko-odotuksia ja päätin vain katsoa miten homma toimii, ja sainkin yllättyä vain ja ainoastaan positiivisesti! Myöskään Vivalla ei ollut ennakko-odotuksia siitä, että tämä olisi taas sellainen tylsä pitkä palkaton juttu.

Kokeen tuomarina oli supermukava ja hieman säälipisteitäkin antanut Harri Laisi, joka niin ikään teki koemaailmaan sukeltamisesta paljon mielekkäämpää ja tsemppaavaa. Ohessa video yksilöliikkeistä. Vähän ollaan pieniä pisteitä videolla, mutta kyllä siitä nyt silti se tärkein informaatio välittyy.




Oman oppimiseni lisäksi asetin tälle kokeelle tavoitteeksi onnistuneen paikkiksen. Se oli ainoa liike, joka sai aikaan hieman sydämentykytyksiä, sillä kyseessä ei ole paitsi oma suoritus vaan epäonnistuessaan myös muiden suoritukseen vaikuttaminen. Mutta vielä mitä! Siellä se paimen kökötti: se meni maahan kivasti, jättökäskyllä (lats) painoi päänsä alas, kerran nosti hieman päätään mutta painoi sen sitten loppuajaksi taas maahan. Yritin jännityksestäni huolimatta näyttää mahdollisimman iloiselta, ja hymyilinkin Vivalle leveästi ja tsemppaavasti koko suorituksen ajan. Tiedä sitten oliko sillä mitään vaikutusta Vivan fiilikseen, mutta omaa fiilistäni se ainakin kohensi! Minuutti tuntui lopulta aika lyhyeltä ajalta, sillä olemme treenanneet viime aikoina paljon ylipitkiä 2-3 min makuita. 

Paikkamakuussa Viva ei reagoinut muiden käskyihin mitenkään ja lopussa se nousi suht hyvään perusasentoon. Saisi se toki tiiviimmin nousta, mutta ei tuokaan huono ollut. Ainoastaan alussa se meinasi hieman kyllästyä rivissä odotteluun ja kävi kerran makuulle, kun jollakin rivissämme tuli vielä useampia kysymyksiä joihin liikkuri vastasi ennen liikkeen alkua. Tällaisia odotteluita olisi siis hyvä treenata lisää, jottei vire laske liikaa odottamisen aikana.

Ensimmäinen yksilöliike oli jäävä makuu. Tätä ollaan treenattu tekniikkatreeninä paljon (ja virittelysanasta Viva on useimmiten alkanut ennakoimaan makuuta), joten menin ihan hämilleni, kun Viva ei reagoinutkaan ensimmäiseen käskyyn asianmukaisten virittelyiden jälkeen. Tiesin, että pysähtyminen nollaa liikkeen, mutta jotenkin kummasti silti pysähdyin hetkeksi antaessani toisen käskyn. Maahanmeno oli melko haluton ja myös palatessani Vivan luo se haukotteli makoisasti. Saatiin kuitenkin säälipisteitä kuuden pisteen verran, hah. Olin ylpeä itsestäni siitä, etten takertunut tuohon liikkeeseen vaan onnistuin heti fokusoimaan seuraavaan hetkeen ja ylläpitämään hitsin kivaa fiilistä tehdä yhdessä ekoja koejuttuja Vivan kanssa.

Helpon kapulan pidon jälkeen oli vuorossa seuruu, josta saatiin yhdeksän pistettä. Ei mitään parasta Viva-seuruuta, mutta noihin olosuhteisiin (hellerajan hipominen, ensimmäinen noin pitkä palkaton seuruu) nähden tosi kivaa tekemistä! Ensimmäiseen perusasentoon Viva istui hitaasti – oletan sen olleen hieman hämmentynyt sen jäävän makuun jälkeen, että mitäs tässä nyt pitikään tehdä. Mutta loppupätkä meni tasaisen varmasti. Vasemmalle käännös ei ollut niin napakka kuin se parhaimmillaan on, ja noh, oikealle käännöksiä tai täyskäännöksiä ei juuri ollakaan treenattu. :D Mutta kivasti nekin meni. Lopussa Viva jätätti inasen, mutta tsemppasi silti ihan huikeasti loppuun asti! Ja nyt videota katsellessani bongasin sieltä sen heiluvan hännänkin.

Luoksetulossa yllätyin positiivisesti lopun perusasennosta, sillä vaikka Viva tulikin hieman hallitsemattomasti ja pienen lenkin kautta, se tuli silti ihan suoraan eikä edes tehnyt tyypillistä törmäämistä jalkaan! Perusasentoon tulot vauhdista ovat olleet Vivalle hankalia, mutta nyt oli varmaan tähdet kohdallaan tai sitten ahkera treeni alkaa tuottaa tulosta (luultavasti tuo ensimmäinen). Ylpeyttä aiheutti myös se, että pitkän ja hikisen seuruun jälkeen Viva jaksoi vielä tulla reipasta laukkaa, joskin tyypilliseen tapaan hieman pompahdellen. <3

Estehyppy nollattiin, sillä Viva kiersi esteen. Tähän voi olla kolme selkeää syytä: 1) ei olla treenattu tokon avoesteellä kuin pari hassua kertaa, 2) ei olla koskaan tehty noin korkealla rimalla ja 3) este oli virallista metrin kisamittaa reilusti kapempi. Ei mulla oikeastaan edes ollut mitään kummempia odotuksia hyppyä kohtaan, sillä siinä puolessatoista viikossa ei vain kerennyt etsiä käsiin avoestettä treenattavaksi. Toivoin Vivan agility-osaamisen kantavan tokokentälle asti, mutta no, ei kantanut. Naurahdin sille, että kierron jälkeen Viva kävi kuitenkin tsekkaamassa esteen ajatuksella, että jotain tälle varmaan olisi pitänyt kyllä tehdä. Kokeen jälkeen kaikki hypyn nollanneet koirakot saivat käydä treenamassa hypyn pariin kertaan ja Vivallakin se onnistui ongelmitta. Treenin puutetta vaan.

Kaukoissa liikkuri ei pysäyttänytkään mua oikeaan kohtaan, joten jouduin palaamaan pari askelta takaisinpäin. Vaihdot Viva teki kivasti, vaikka kyllähän siitä huomasi että vikaa liikettä tehdään. Mutta teini tsemppasi niiiiin hienosti!

Kokonaisvaikutukseksi saatiin 8. Tai siis aluksi se oltiin kirjattu papereihin vitosena, mutta kotimatkalle lähdettyämme aloin hämmästelemään sitä, että ei kai meidän yhteistyö nyt niin huonoa ollut, että siitä vain vitosen olisi saanut. Tavoitettiin tuomari vielä kokeen jälkeen ja merkintä osoittautuikin virheeksi. Kuuden "lisäpisteen" ansiosta saatiin siis lopulta 165/200 pistettä ja ykköstulos sekä sijoituttiin neljänsiksi kymmenen koirakon luokassa. Ei siis ollenkaan hassummin tällaisiksi "Katsellaan ja testaillaan"-kokeiksi ja ottaen huomioon sen, että nollattiin kokonaan yksi liike.



Luulen, että lämmin, hellerajaa hipova sää vaikutti eniten siihen, että Viva oli hieman vedoton. Jo viime kesänä Viva vaikutti olevan erityisen herkkä lämmölle, ja nytkin se oli hieman väsynyt jo saapuessamme kisapaikalle: sain sen vain vaivoin leikkimään leluilla, ja päätinkin viritellä sitä tunnelmaan "leikkimällä" namien kanssa, kun se syttyi niistä enemmän. Kuumuuden lisäksi Vivan väsymykseen saattoivat vaikuttaa myös edellisillan pitkä junamatka, automatka kisapaikalle (matkustetaan niin harvoin autolla), viime aikoina lisääntyneet treenimäärät sekä sen yleinen tottumattomuus. Mutta nämäkin ovat juuri niitä juttuja, joita ei ilman kisaamista oppisi tietämään ja tuntemaan! Ensi kokeisiin toivonkin hieman viileämpää säätä ja vähintään yhtä täysin matkustamisesta vapaata lepopäivää koetta edeltävälle päivälle.

Muuten Viva oli koepaikalla tosi rento ja rauhoittui kivasti makoilemaan varjoon odotellessamme vuoroamme. Mitkään koetilanteeseen liittyvät asiat (juoksutarkastus, pöydät, kehänauhat, liikkurin höpötykset, muut koirakot tms.) eivät kiinnittäneet sen huomiota. Kaikista parasta koepäivässä oli kuitenkin se, että oltiin kokeissa yhteenhioutuneena ja toimivana tiiminä! Virettä, palkattomuutta ja teknistä osaamista voi aina treenata vaikka maailman tappiin, mutta sekään ei onnistuisi ilman tätä meidän omaa kuplaa, joka ollaan vielä lyhyen mutta sitäkin hienomman yhteisen taipaleen aikana rakennettu! Yllätyin, ettei liikkeiden välissä oikeasti kerennyt kunnolla palkkaamaan koiraa sosiaalisesti, vaan liikkuri ohjasi meidät välittömästi seuraavalle suorituspaikalle. Palkat jäikin lähinnä suullisiksi ilahtumisiksi, mutta siitä huolimatta Viva jaksoi työskennellä iloisesti koko suorituksen ajan.

Nämä kokeet tarjosivat minulle juuri sen sysäyksen mitä lähdinkin niistä hakemaan ja myös osoituksen siitä, että nuori ja kokematon teinikoiranen on kyllä ihan hurjan hieno tsempparityttö, joka haluaa tehdä oikein. Tälle vuodelle tavoittelen ainakin TK1-koularia, ja nyt onkin taskut täynnä uusia ajatuksia ja eväitä treenien suunnittelemiseksi tuohon tavoitteeseen tähdäten. Parasta!